Voiko äiti olla perhesurmaaja?

Jaa kaverilleTilaa Seura
Äiti ei tapa lapsiaan. Jos sellaista kuitenkin epäillään, ryhtyy moni salapoliisiksi etsimään vähintään rikoskumppaneita.

Äiti ei tapa lapsiaan. Jos sellaista kuitenkin epäillään, ryhtyy moni salapoliisiksi etsimään vähintään rikoskumppaneita.Työelämän tasa-arvo ei ulotu veritöihin. Naisen ei uskota yksin sellaisiin kykenevän. Kun äiti tappaa lapsensa, moni etsii hänelle rikoskumppania. Se löytyy vaikkapa miehestä tai lastensuojelusta.

Tappajaäiti ansaitsee ymmärrystä, mutta mies on luopio, minä kirjoitin vain muutama viikko sitten. Tuolloin äiti oli ajanut itsensä ja lapsensa päin linja-autoa.

Nyt toisen äidin epäillään tappaneen lapsensa Kuopiossa.

Jälleen kerran teolle löytyy ymmärtäjiä tai ainakin niitä, jotka haluaisivat ymmärtää. Jälleen kerran joku muu on syyllinen.

Tälläkin kertaa löytyy niitä, jotka eivät usko, että äiti voisi tappaa lapsensa. Ainakaan yksin.

Vähintään osasyyllinen on löydyttävä.

Työelämän tasa-arvo ei ulotu veritöihin

Viimeistään nyt pitäisi olla selvää, että väkivalta ei ole miesten yksinoikeus. Voiko Oulun kuolleita vauvoja piilotellutta äitiä syyttää, minä ihmettelin kesällä. Nyt tiedämme, että voi. Naista epäiltiin tapoista, mutta syytteet tulivat kuitenkin murhista. Tiedämme, että Rautavaaran turma-autoa ohjasi nainen. Kuopion perhesurma on tutkinnassa kahtena murhana, ja epäilty on nainen.

Mutta ei.

Äiti ei voi olla syyllinen. Täytyy olla jokin selitys. Se vain ei ole naiselle mahdollista.

– Voitasko näitä estää esimerkiksi niin, että myös isät ottaa äidin pahan olon vakavasti? eräs surmauutista kommentoinut pohdiskeli perhesurmia yleisellä tasolla.

Isät ovat perhesurmiin siis ainakin osittain syyllisiä, vaikka heidän omat kätensä olisivatkin puhtaat. Äiti vain ei yksin kykenisi sellaiseen.

Muuten nainen halutaan mieltää miehen kanssa tasa-arvoiseksi yhteiskunnan jäseneksi, mutta kun tappamisesta puhutaan, hän muuttuukin muiden ohjailtavaksi ja vajaavaltaiseksi. Hän ei kykene itsenäisiin päätöksiin, vaan toimii käskyläisenä tai perimäänsä hakattujen vaistojen varassa.

– Jos äiti surmaa lapsensa, hän surmaa myös varmasti itsensä, jos hän on järjissään, tiesi toinen keskustelija.

Muistaako joku, että muutaman vuoden takaisen Eerikan surullisen tapauksen yhteydessä olisi päivitelty sitä, kuinka äidit eivät ota isien pahaa oloa vakavasti? Muistettiinko silloin ajatella, että raakuus johtui kenties tekijöitä piinanneista mielenterveysongelmista?

Lastensuojelun täydellinen epäonnistuminen

– Ettei olisi käynyt niin, että on tullut huostaanoton uhka päälle, ja äiti on sitten ajatellut, että ennemmin tapan lapset kuin annan heidät pois, eräs keskustelija mietti Kuopion surmaperheen ja lastensuojelun viimeistä kohtaamista.

Lastensuojelu oli tavannut perheen viimeksi vain päiviä ennen lasten kuolemaa.

– Lastensuojelun syyllistäminen tai sieltä vikojen etsiminen ei ole nähdäkseni ensimmäinen asia, vaan meidän pitäisi puhua enemmän ehkä ennaltaehkäisyn merkityksestä ja siitä, että perheillä olisi ajoissa apua tarjolla mahdollisimman matalalla kynnyksellä – ilman pelkoa leimaantumisesta huonoksi äidiksi tai huonoksi isäksi, peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) kertoi Ylelle.

Kyllä lastensuojelustakin sopii minun mielestäni muutaman sanasen verran puhua tässä yhteydessä.

Tämän täydellisempään epäonnistumiseen lastensuojelu tuskin voisi yltää. Lapsia ei saatu suojeltua edes sen vertaa, että he olisivat säilyneet hengissä. Kuinka paljon enemmän voisi mennä pieleen?

Tämä ei ole edes ensimmäinen kerta, kun epäonnistumisen suuruus lasketaan kuolleissa. Kaikki muistavat ainakin jo edelläkin mainitun Eerikan.

Arvot eivät salli auttamista

Susanna Huovisen mukaan meidän pitäisi puhua enemmän ehkä ennaltaehkäisyn merkityksestä.

Siitähän me kaikki muut olemme puhuneet jo ajat. Ilman ehkää.

Kaikki ymmärtävät, että siellä ovat onnistumisen avaimet. Lastensuojelua ei voi kuitenkaan katastrofaalisesta epäonnistumisestakaan huolimatta noin vain syyllistää.

Heidän kätensä ovat täynnä enemmän ja vähemmän hankalia tapauksia. He toimivat usein tilanteissa, joissa asiat ovat edenneet siihen pisteeseen, että huostaanotot ovat ainoita ratkaisuja. He ratkovat kiusausmielessä tehtyjä ilmoituksia, jotka eivät anna aihetta mihinkään toimiin.

Heillä ole aikaa perehtyä perheiden yksilöllisiin tilanteisiin. Mitään ei kiireen keskellä ehditä tekemään ennen kuin on pakko.

– Suurin pelkomme oli, että jotain tällaista tulee tapahtumaan ja se tapahtui nyt, kuopiolainen sosiaalityöntekijä Eeva Heinonen kertoi Ylelle viitaten perhesurmaan.

Lastensuojelu saa resurssinsa kunnilta. Kunnissa ei ole viisautta tai edes halua auttaa. Kunnat laskevat viimeisiä pennejään, eikä ennaltaehkäisevään työhön lantteja heru – ei, vaikka sillä tavalla varsinaiseen lastensuojelutyöhön vapautuisi resursseja. Kunnat maksavat mieluummin kalliisti kaikin puolin raskaista huostaanotoista kuin kevyistä tukitoimista.

Pieni myötäelävä apu arjessa olisi yhteiskunnan taholta hyysäystä. Sille tielle ei lähdetä. Ennemmin laitetaan lapset laitoksiin tai vaikka sitten äärimmmäisissä tapauksissa pyhään maahan.

Nykyarvoihin kuuluu, että jokainen rakentaa hyvinvointinsa itse. Ajatus on iskostunut hyvin päättäjienkin valintojen perusteeksi.

Kuntapäättäjät liki kautta maan yrittävät mieluummin korjailla karmeisiin oloihin ajautuneiden perheiden tilanteita hätäisillä laitospassituksilla kuin luoda hyvinvointia, joka vähentäisi raskaiden toimenpiteiden tarvetta.

Tappaja yksin on syyllinen

Lastensuojelu epäonnistui Kuopiossa täydellisesti. Lastensuojelu ei ehkäissyt lasten kuolemaa, mutta toisaalta se ei myöskään sitä aiheuttanut sen enempää kuin tämän hetkisten tietojen mukaan kukaan muukaan ulkopuolinen.

Mikään ei vie syyllisyyttä tappajalta. Ihminen voi olla tappaja, vaikka olisikin äiti. Tappaja on syyllinen, vaikka olisikin syyntakeeton. On vastuutonta ulkoistaa syyllisyys.

Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö meidän olisi tärkeää ottaa selville, mikä ajaa ihmisen hirmutekoihin – mikä tekee syyttömistä syyllisiä. Vain ymmärtämällä me voimme estää vastaavaa tapahtumasta uudelleen.

Mutta olemmeko me liian raivoissamme nähdäksemme tämän? Kiinnostaako meitä oikeasti lasten kuolemien estäminen tulevaisuudessa vai janoammeko me vain kostoa?

Olemmeko ajautuneet jo niin syvälle, että hyvinvoinnista ja onnellisuudesta ei kannata enää puhuakaan: onko taistelu hävitty, kun resurssimme riittävät vain hengissä pitämiseen – siihenkin vaihtelevalla menestyksellä?

Heikko taloustilanne voi selittää joiltakin osin sitä, että niin monen perheen tilanteet kriisiytyvät juuri nyt. Lama ei kuitenkaan tapa lapsia. Veri tarttuu yksilön käsiin.

Noihin yksilöihin – naisiin, miehiin ja lapsiin – meidän tulisi keskittyä. Kun huomaamme kiinnittää uudestaan huomiomme ihmiseen, me kaikki voimme paremmin.

Siihen saakka odotamme aina seuraavaa uutista. Toivottavasti siihen menee tällä kertaa edes kauemmin.

Päivitys 24.11.2014 klo 21:17:
Lisätty lainaus Eeva Heinosen Ylelle antamasta haastattelusta.

Lue myös:

Kuopion perhesurman hullu motiivi

Tappajaäiti ansaitsee ymmärrystä, mutta mies on luopio

Voiko Oulun kuolleita vauvoja piilotellutta äitiä syyttää?

Aiheesta internetissä:

Iltasanomat: Pikkulasten kuolemia tutkitaan kahtena murhana

MTV: Oulun vauvamurhista nostettiin syytteet – tekotapa erityisen raaka

Yle: Kuopion sosiaalijohtaja: Perheen luona käyty tällä viikolla

Yle: Huovinen: Perhesurmien yleisyys hälyttävällä tasolla – ”Apua pitää uskaltaa pyytää”

Yle: Äitiä epäillään kahden lapsen surmasta Kuopiossa

Yle: Kuopion lapsisurmat: lastensuojelun ongelmista varoitettiin jo kesällä

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

 

Jaa kaverilleTilaa Seura

Yhteistyössä

Kommentointi

En ymmärrä miksi tästä(kin) pitää tehdä sukupuoliasia. Mielestäni pitäisi olla kaikille itsestäänselvää, että tappaja voi olla mitä sukupolta tahansa. Oleellista on miettiä miten lapsisurmat voidaan estää.

Niinhän sen pitäisi olla kaikille selvä, mutta ei vain näköjään ole. Asioiden ytimeen ei päästä, ellei tuollaisista keinotekoisista selityksistä päästä.

Silloin on asiat hyvin pahasti pielessä, jos omilta lapsiltaan ottaa hengen. Nyt on sen verran monta esimerkkiä, että luulisi viimein kaikille valkenevan, että edes myyttinen äiti ei ole turvassa, kun ongelmat alkavat kasaantumaan.

Puit ajatukseni sanoiksi.

Niinhän se onkin että tappaja kotona tai vain väkivallan tekijä voi olla kumpaa sukupuolta tahansa, niinkuin onkin. Mutta…. jos tekijä on mies, hän on julkisessa keskustelussa vain ja ainoastaan yksin vastuussa teostaan, olosuhteista riippumatta, mutta jos tekijä on nainen, on hän vain olosuhteiden uhri, olosuhteet ovat hänet tekoonsa ajaneet. Valitettavasti tämä kaksoisstandardi on täysin ja kattavasti vallitseva nykyisessä yhteiskunnallisessa keskutelussa.

Joskus tuntuu ettei muissakaan asioissa tässä maassa ole muita täysin itsellisiä ja vastuullisia tekijöitä tai toimijoita kuin kantasuomalainen mies, kaikki muut ovat olosuhteiden uhreja kaikkine lieventävine asianhaaroineen ja liki syyntakeettomia. Kun porukan mielestä näin on, niin miksi päästämme näitä vailla omaa vastuuta olevia ihmisiä lainkaan osallistumaan yhteiskunnalliseen päätöksen tekoon, eikö se nimenomaan ole itsellisten ja omista tekemisistään vastuussa olevien yksinomainen oikeus? ei hyvät naiset ja muualta tulijat, jos haluatte että teitä kohdellaan täysivaltaisina ja täysipäisinä, on teidän myös oltava kokonaisvaltaisesti vastuullisia tekemistisistänne. Jos pelataan jollain uhrikortilla, se merkitsee ettei se jota moinen koskee ole täysipäinen ja täysivaltainen…. ja…. sorry.

Eikö teillä todellakaan ole tiedossa, että Suomessa naiset ovat vastuussa pääosasta alaikäisten surmista, ja useimmiten kyseessä on lapsensa murhaava äiti? Tämä rikostyyppi on nimenomaan sukupuolittunut naisille, toisin kuin monet muut väkivaltarikokset, joissa pääosa tekijöistä on miehiä. Eikä tämä ole viimeaikaista kehitystä, vaan pitempi perinne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X