Paska on muutakin kuin kakkaa
Kusta, paskaa ja huonoa käytöstä. Housut kintuissa kaatuilevia juoppoja ja suut, jotka pestiin saippualla. Eli siitä, kuinka minä opetan käytöstapoja.
– Hei, isi, kato! kuului ääni.
Vilkaisin löylyistä lasioven läpi kylpyhuoneen puolelle. Lapset istuivat limittäin pienessä kylpyammeessa – paatipunkassa, kuten meillä päin sanotaan – ja pesivät suitaan saippualla. Nauroivat päälle.
Sinne meni sitten sekin mahdollinen uhkaus, minä ajattelin.
Toistaiseksi lasten kiroileminen tai muu törkypuhe ei ole ollut meillä minkäänlainen ongelma. Me vanhemmat olemme onnistuneet pitämään omat puheemme kohtuullisen siivoina. Kavereiltakaan ei ole tarttunut mitään sellaista, että kummempiin toimenpiteisiin olisi ollut aihetta.
Kerran osuimme pihalle, kun pari isompaa lasta sadatteli kuuloetäisyydellä värikkäämmin. Vastuullisen aikuisen olisi kuulunut tietenkin puuttua huonoon käytökseen, mutta tilanne oli ohi ennen kuin hämmästykseltäni tulin edes sellaista ajatelleeksi. Tuolloinkaan pihan pienemmät eivät kuitenkaan huomanneet omaksua uutta sanastoa.
Jonakin päivänä niin vielä kuitenkin käy.
Ilonaiheet ja käsinkosketeltava tabu
Niin sanotussa vessapuheessa ei sinänsä ole mitään pahaa. Pissat ja kakat ovat pienten lasten kanssa liki juhlan arvoisia asioita. Kyllä niistä sopii puhua.
Jossakin vaiheessa koko perheyhteisöä ilahduttavista saavutuksista tulee kuitenkin yksityisiä. Ilonaiheet muuttuvat jätöksiksi. Niiden mainitseminenkin on saastaista. Niistä tulee tabu.
Samoin käy pissoihin ja kakkoihin läheisesti liittyville ruumiinosille. Jo ajatuskin niiden nimeämisestä saa miltei punastumaan, joten jätän tässäkin lukijan vastuulle päätellä, mistä puhun. Olemme kasvaneet kulttuuriin, joka kunnioittaa ihmisen yksityisyyttä intiimialueiden osalta niin paljon, että salonkikelpoinen viittaa niihin korkeintaan vierasperäisillä nimityksillä.
Itse asiassa askel tuohon osin teennäiseenkin häveliäisyyteen on otettu meilläkin. Ruokapöydässä keskustellaan, mutta erilaisia eritteitä ja niitä intiimialueita koskevat aiheet pyritään käsittelemään muissa yhteyksissä.
Pissat ja kakat ovat konkreettisia, käsinkosketeltavan (mitä tietysti vältetään) luonnollisia asioita. On kuitenkin kokonaan toinen juttu, kun vessapuheesta tuttuja sanoja ruvetaan käyttämään abstraktisti. Jo Agricolan käyttämä paska on erinomainen suomalainen sana, mutta sisällöltään jo sellainen, että pienimpien käyttöön se ei sovi. Paska ei olekaan enää pelkkää kakkaa.
Se on huonoa käytöstä.
Paskaa joutuu sietämään
Kiroilu kuuluu kulttuuriin. Jossakin kohtaa se saavuttaa meidänkin lapsemme. Ehkä sitä sanastoa opitaan kavereilta pihalla, ehkä päiväkodissa. Viimeistään koulussa tulee selväksi, mitkä sanat rikkovat sovinnaisen puheen ja sopivan käytöksen sääntöjä.
Ja niitä sääntöjä vielä rikotaan. Sille ei voi mitään. Paskaa joutuu vielä sietämään.
Suurin osa aikuisista osaa sovittaa käytöksensä lasten seurassa sellaiseksi, että pienokaisia ei tarvitse erityisesti siltä varjella. Toisenlaisiakin esimerkkejä kuitenkin on.
Pyöräilin kerran halki Oulun keskustassa sijaitsevan Otto Karhin puiston, jota paikalliset puhuttelevat usein Letkunpuistoksi. Paikalla vielä tuolloin seisseen Piccolo-grillin nurkalla huojui vanhempi herrasmies tekemässä häpeilemättä tarpeitaan. Hän kaatui kesken toimituksen eikä päässyt omin avuin ylös.
Ilmeisesti samaan seurueeseen kuulunut toinen vanhempi herrasmies ojensi auttavan kätensä sillä seurauksella, että kaatui ensimmäisen päälle. Arvatenkin kusessa kumpainenkin, herrasmiehet pyörivät maassa yrittäen päästä tolpilleen. Tilanteen huomioon ottaen oli aivan ymmärrettävää, että jatkaessani matkaa taakseni jäi raikumaan miesten ankara kiroilu.
Tämä tapahtui keskellä päivää. Vanhempi tyttö istui omassa istuimessaan tarakalla.
Esikoinen oli tuolloin vielä niin pieni, että ei varmaankaan tajunnut asian päälle mitään. Vastaavaan näkyyn voisi kuitenkin törmätä milloin vain uudestaan. Nyt neljävuotiaana hän taatusti ymmärtäisi.
Onneksi olen esimerkillinen
Minä uskon käytöstapojen opettamisessa esimerkin voimaan. Kiroileminen, nurkkiin kuseksimisesta puhumattakaan, on huonoa käytöstä. Satunnaisen juopon örvellys tuskin noin vain kerrasta tarttuu valmiina käytösmallina keneenkään, mutta tulos voisi olla toinen, jos sellaista joutuisi seurailemaan päivittäin.
Yritämme kotona olla tarjoamatta huonoa esimerkkiä lasten omaksuttavaksi. Kun lapset kasvavat, mahdollisia roolimalleja on tarjolla yhä enemmän muuallakin kuin kotona, joten täytyisi vielä pitää huoli, että onnistuu olemaan sellainen ihminen, josta lapset haluavat ottaa mallia isompinakin. (Tiedän: tuosta on luettavissa, että pidän itseäni esimerkillisenä.)
Oikeasti minä en edes uhkaisi pestä kenenkään suuta saippualla. Ei ole järkeä uhkailla millään, mitä ei ole valmis toteuttamaan.
Tässä tapauksessa se ei onnistuisi senkään vuoksi, että meidän pitäisi hankkia sitä varten nykyistä pahemman makuista saippuaa. Suiden peseminen kylvyssä piti oikein erikseen kieltää ennen kuin se loppui. Minä ainakaan en ajatellut lähteä kauppaan pummaamaan maistiaisia löytääkseni erillistä, sopivan ällöttävää rangaistussaippuaa.
Olen laskeskellut, että esimerkillä pitäisi pärjäillä vielä pitkään. Murrosikäisten ei sitten enää edes kuulu haluta olla vanhempiensa kaltaisia, joten silloin viimeistään minä olen jälleen hukassa ja joudun kehittelemään uuden toimintamallin. Pitääköhän minun silloin ruveta tahallani käyttäytymään huonosti, jotta lapset voivat kapinoida olemalla kuin herran enkeleitä?
Onneksi tässä on vielä kymmenisen vuotta aikaa hioa sitä strategiaa.
Lue myös:
Mitä siihen pimppiin on ängetty?
*************