”Homous on sairaus” – Näin avioliittolakiin pettyneet purkautuivat

Jaa kaverilleTilaa Seura

James Hirvisaari ja Martti Mölsä purkivat pettymystään Facebookissa.Tasa-arvoista avioliittolakia vastustavat äänestäjät reagoivat värikkäästi, kun eduskunta hyväksyi lain. Keräsin joukon edustavia kommentteja.

Kaikki eivät juhlineet, kun eduskunta hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain. Lakia vastustaneet kansanedustajat purkivat tuntojaan pääosin hillityn asiallisesti, mutta esimerkiksi kansanedustaja James Hirvisaari (m11) esitti jyrkempiä kannanottoja. Perussuomalaisten kansanedustajaa Martti Mölsää koko asia vaikutti lähinnä huvittavan.

Äänestäjät räjähtivät reagoimaan sosiaalisessa mediassa heti, kun äänestystulos selvisi. Suurinta ääntä pitivät tuloksesta ilahtuneet.

Omat mietteensä toivat kuitenkin julki myös monet niistä, jotka olivat pettyneitä eduskunnan päätökseen. Useiden pettymys purkautui poliitikkojen puheita kärkevämpinä kannanottoina. Sisällöltään reaktiot olivat pääosin samanlaisia kuin ennen äänestystä esitetyt argumentit.

Keräsin joukon kommentteja, joilla tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymiseen pettyneet osallistuivat asiasta käytyyn keskusteluun eri puolilla Facebookia. Kursivoidut kommentit eivät ole lähettämisjärjestyksessä eivätkä edes samoista keskusteluista, vaan olen ryhmitellyt ne aihepiireittäin. Kommentit ovat alkuperäisessä muodossaan. Yhdestä kommentista sensuroin osan. Jotkin kommentit ovat osia pitemmistä kirjoituksista.

Uskonto on tuhottu

Moni eduskunnan päätökseen pettynyt ilmaisi sen olevan vastoin heidän omaa vakaumustaan. Tasa-arvoisen avioliittolain arveltiin ulottuvan myös kirkkohäihin. Sovittelevampiakin puheenvuoroja kuultiin: jotkut kansanedustajia äänestystuloksesta moittineet muistuttivat, että päätös ei ollut kirkon ja että laki ei automaattisesti pakota kirkkoa vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja.

– Sairasta ja raamatun vastasta

Mites lapsille nyt opetetaan pyhäkoulussa avioliiton sakramenttia kun ei ainkaan raamatun tulkinta enään päde pyhästä avioliitosta naisen ja miehen välillä ?

ennen oli koti,uskonto ja isänmaa.Uskonto on nyt ”tuhottu”.Miten käy kodin ja isänmaan??

ei kirkkoa pidä syyttää siitä että eduskunta on hintteja täynnä

Homot juhlii nyt, mut toivottavasti papeilla on oma etiikkansa, etteivät vihi noita.Kohta ne vaatii taas jotain muuta, kun saivat varpaansa oven väliin…..

En kehtaa enää sanoa itseäni Suomalaiseksi ja samalla saan Erota luterilaisesta uskonnosta sekä Kirkosta !

"Kiitos 92" viitttaa tasa-arvoista avioliittolakia vastaan äänestäneiden kansanedustajien määrään.

Homous on sairaus ja luonnotonta

Uskonnollisten näkökohtien lisäksi sukupuolineutraalia avioliittolakia luonnehdittiin luonnonlakien vastaiseksi. Monet pitivät parin kykyä lisääntyä keskenään ehtona hyväksyttävälle avioliitolle. Toisaalta useat arvelivat, että homoseksuaalisuus on sairaus.

Nainen ja Naine – Mies ja Mien ei voi luonnollisesti lisääntyä….. Haloo….Ei normaalia…Mun puolesta saavat asua toistensa kanssa ja periä toisensa, mutta siinä kulkee minun mielipiteen raja…….

Sen päivän haluun tietää ku homot keskenään saa lapsia :DD

Ei oo totta prkl… miks ihmisii on sitte luotu miehiä että naisia! Homous on sairaus… liitto o pyhä vaa naise ja miehe välil!!

Homous ja lesbous on juurikin geeneistä johtuva, ainakin vasta julkaistun amerikkalais tutkimuksen mukaan. Tästä voi vetää johtopäätöksen, että homous on perinnollinen sairaus, samalla tavalla kun on ei-pölypoottinen paksusuolen syöpä ja BRCA-geenien aiheuttama rintasyöpä.

Normaali terve ihminen ei ole homo.

Homoliitot ovat ensiaskel tuhoon

Useat tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat arvelivat, että lakimuutos on vain ensiaskel tiellä, joka johtaa jopa suomalaisten sukupuuttoon. Monet ennakoivat, että jatkossa nähdään uusia kansalaisaloitteita, joilla haetaan parannusta muidenkin vähemmistöjen asemaan.

Ei kohta ole suomalaista Suomessa sukupuutto ja maahamuutto.

Miettikää ei kauaa kun suemen kansa kuolee suku puuttoon minä en tykkää tämmö sistä jutuista avio liitto kuuluu heteroille niin on opetettu

Seuraavaksi tahdotaan moniavioisuus tietenkin. Ihan vaan tasa-arvon vuoksi.

Hyvä ”homma” nyt voin kait avioitua naapurin uros pystykorvan kans jonka kans olen jo vuoden päivät seukannu? Jos en niin teen kansalaisaloitteen.

pian ne haluaa ”mennä naimisiin” aasien ja sikojen kanssa; vai oliko se sittenkin niin, että ovat liian kauan peiliin katsoneet ja hypnotisoituneet ”omasta” kuvastaan?

Seuraavaksi eräs ”tummahomokansanedustaja” alkaa ajamaa läpi aloitetta että nekrofilia hyväksytään ja kuolleen kanssa voi mennä naimisiin.

Homoliitot salaliitto, homorummutus savuverho

Useissa puheenvuoroissa oltiin pettyneitä siihen, että tasa-arvoinen avioliittolaki on saanut niin paljon huomiota. Kommentoijat kokivat, että päättäjät ja media olivat peitelleet avioliittoasialla muita, merkitykseltään tärkeämpiä asioita. Esimerkiksi avioliittolain kanssa samana päivänä käyty äänestys lapsilisien leikkaamisesta olisi arvostelijoiden mielestä ansainnut enemmän huomiota.

On se perseestä jos jonku homoje takia äänestetää, on täällä oikeitaki asioita mitä pitäs hoitaa!

Voidaanko nyt keskittyä oikeisiin ongelmiin?

Nyt sama rummutus päälle valtionvelan pienentämisen takia.

Maataan ei voi kuin halveksia. Tärkeät asiat sössitään ja huihai jutut on tärkeimpiä.

Kaikkinainen rappio pelotti äänestystulokseen pettyneitä.

Putin pelastaa

Avioliittolain vaikutukset Suomen asemaan kansainvälisessä yhteisössä pohditutti monia. Jotkut tuumivat lain olevan vahingoksi Suomen maineelle. Monet arvelivat, että päätöksen myötä suomalaisten olisi jatkossa hankalampi saada adoptiolapsia esimerkiksi Venäjältä. Toisaalta jotkut toivoivat, että Venäjä ja presidentti Vladimir Putin liittäisivät Suomen osaksi Venäjää ja pelastaisivat näin Suomen moraaliselta rappiolta. Seksuaalivähemmistöjen myös toivottiin oma-aloitteisesti poistuvan Suomesta.

Niitä Putinin lähettämiä pelastusjoukkoja odotellessa

Toivottavasti Venäjä valottaa Suomen ni ei enää tarvi katsoa ku homot hyppii silmille!

Tietämättömyys voitti. Hirvittävä pettymys niille heteropareille, jotka ovat odottaneet adoptiolasta ulkomailta. Ovet sulkeutuvat useisiin maihin tämän lain voimaantullessa.

Seuraavaksi Islam tai Venäjä ottaa vallan,ja homoille käy huonosti..

muutan Venäjälle, siellä on ihmisarvot kohillaan !

Miks tää maa muuttuu tällaseks paskaläjäks. Homot muuttakoon muuhun maaha misä tämmöset sallitaan, mut tullaa tänne ja pilataa koko paikka. Kyrpii tällane

Hurrilandiassa tuo ihan normia meni suomelta nyt kasvot maailmalla.

Tasa-arvoa myös pedofiileille ja eläimiinsekaantujille

Moni arvosteli avioliittolain kutsumanimeä harhaanjohtavaksi, koska se ei ulota tasa-arvoa koskemaan myös niitä, jotka haluaisivat solmia avioliiton useamman henkilön tai eläimien kanssa.

No jos kerran pitää homoilla olla samat oikeudet verrattuna heteroihin tasa-arvoisuuden takia, niin milloin naiset menee armeijaan ” pakotettuna” niin kuin me miehet

Olis ny sitte samalla laillistanu kaiken sukurutsauksesta moniavioisuuteen.

Nyt voisimmekin alkaa ajamaan moniavioliittoa Suomessa eteenpäin, myös sukurutsareille oma liitto, naiset armeijaan jne jne… myös oikeutta eläimiinsekaantujille eli heillekkin mahdollisuus avioliittoon.. Tasa-arvon nimissä nämä on hoidettava!

Aivan sama ketkä menee avioliittoon. Kunhan ette vedä tasa-arvoaa sekä yhdenvertaisuuksia tähän. Jos noita sanoja käytetään niin seuraavaks kimppa avioliitot, aasien ***sijat, pedofiilit.. Yms. Ihmisten tulisi ymmärtää mistä jauhavat. Hienoo et hinarit pääsee nyt turhanpäiväisen paperin avuin liittoon jolla ei ole merkitystä elämässä. Mutta plz, oikeita sanoja käyttäkää edes.

Koulukiusausta ja vitsailua

Kaikki ajattelevat lapsia

Usean avioliittolain muutosta vastustaneen mielestä samaa sukupuolta olevien avioliitot rikkovat lapsen oikeuksia. Tällaisten parien lasten pelättiin joutuvan lakimuutoksen vuoksi kiusatuiksi. Myös lapsen oikeus saada adoptiossakin sekä isä että äiti oli useiden äänestystulokseen pettyneiden vaatimus. Jotkut arvelivat, että lapsen tasapainoinen kehitys vaarantuu, jos hän kasvaa perheessä, jonka aikuiset ovat samaa sukupuolta.

Siinäpähän meneevät avioon mut kunhan eivät saa adoptio oikeutta jos yhtään ajatellaan lasten parasta, nykypäivän lasten maailma on raaka, ei lapsen tarvihe tulla koulu kiusatuksi sen takia et homo vanhemmat ovat niin itsekkäitä etteivät halua ymmärtää asiaa muulta kantilta!

Entä se lasten oikeus saada isä ja äiti adoptiossa? Samaa sukupuolta olevat vanhemmat saivat tasa-arvonsa mutta lapset menettivät sen!

Entäpä sitten kun lapsi on kouluiässä, luuletko että muut lapset ovat neutraaleja homo vanhempien suhteen? todennäköisesti lasta kiusattaisiin.

Mittikää, miltä tuntuu, kun lapsi, joka on kasvanut kahden miehen perheessä , kyselee miksi mulla ei oo äitiä ja kuka on äitini…jossain vaiheessa lapsi etsii juuriaan ,,,mistä tulen kuka oikeesti olen?

En tunne kokeneeni tappioa, itseä ei niinkään kiinnosta avioliitto menkööt ken tahtoo. Mutta adoptio oikeutta he tässä ajavat takaa. Aikuiset hakee mielihyvää lasten kustannuksella, lapsen identiteetin kehittymiseen tarvitaan isä ja äiti.

– Homopropaganda leviää nyt myös kouluihin ja lastentarhoihin: kouluissa seksuaalikasvatukseen otetaan nyt mukaan myös homoseksuaalisten aktien opetus, lastentarhoissa poikia puetaan hameisiin koemielessä.

Ei lapselle kehity iha selkeet maailman kuvaa jos kasvaa homo parin lapsena

*************

Historia on monesti voittajien historiaa. Tasa-arvoisen avioliittolain kannattajien reaktiot on tallennettu, mutta  lakia vastustaneiden, etenkin äänestäjien, mietteet ovat jääneet vähälle huomiolle. Keräämistäni esimerkeistä voi päätellä, miksi näin on.

Törmäsin Johannes Saukon blogikirjoitukseen, jossa hän ihmetteli vastustajien reaktioiden vähyyttä sosiaalisessa mediassa. Saukko oli seuraillut keskustelua Twitterissä.

Omat havaintoni Facebookista kertovat, että vastustajat eivät suinkaan nielleet tappiota hiljaisina. Kokosin niistä tämän pienen kokonaisuuden, jotta ei jäisi kuvaa, että kaikki olisivat tyytyneet eduskunnan päätökseen.

Vastustajienkin mietteet ansaitsevat tulla tallennetuiksi: näillä argumenteilla vastustettiin tasa-arvoista avioliittolakia vuonna 2014.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on jo uhonnut, että taistelu asiasta ei ole päättynyt. On mahdollista, että vuoden 2015 eduskuntavaaleista tulee homovaalit. Ehkä me pääsemme nauttimaan keskustelusta uudelleen jo ensi keväänä.

Lue myös:

Kansanedustajat kieltäisivät adoptiot heteroiltakin?

Homoliitot on ok ’cause Stone Cold said so

Homojen hommaa

Persulogiikkaa: tappaja sopivampi vanhemmaksi kuin minä?

Aiheesta internetissä:

MTV: Päivi Räsänen: Avioliittolain muutos mahdollista kumota

Helsingin Sanomat: Kristilliset ei lähde seuraavaan hallitukseen, jos se edistää avioliittolakia

Iltasanomat: ”Ei Jumala tule siunaamaan meitä”- tasa-arvoisen avioliittolain pettyneet vastustajat videolla

Johannes Saukko: Onnea tasa-arvoinen Suomi!

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Jaa kaverilleTilaa Seura

Yhteistyössä

Kommentointi

Ensinnäkin, päiväkoti on päiväkoti, ei mikään lastentarha (lapsia mitään tarhata sinne). Toiseksi, pojat pukeutuvat niihin mekkoihin päiväkodissa ihan omasta aloitteestaan, ei meidän tätien tarvitse ehdotella lapsille roolivaatelaatikosta mitään, lapset kiskovat ne ihan itse riemusta kiljuen päälle. Tänäänkin eräs poika lähes itki perhossiipien perään…

Ja kyllä, homolapsia on olemassa, vaikkei tämä nimettömäksi jäänyt kommentoija ole heitä nähnyt. Itse olen päiväkodissa hoitanut 4-5v tyttöä, joka inttää olevansa poika (tehnyt sitä jo vuosia). Päiväkotitätit antavat hänen olla poika ja kaverit suuttuvat jos joku erehtyy lasta tytöksi nimeämään. Ei, häntä ei siis kiusata, vaan hänen on yksi poika muiden joukossa, itseasiassa ihan suosittu kavereiden kesken.

Ilmeisesti nämä vastustajat haluavat viedä näiltäkin lapsilta oikeuden olla sitä mitä he ovat. Pakolla vaan siihen tyttö-poika-muottiin, viis siitä miltä lapsesta itsestä tuntuu tai millä tavaroilla olisi kiva leikkiä. Näissä kodeissa pojat eivät varmasti saa käyttää edes punaista värikynää, onhan se tyttöjen väri.

Surullista, niin surullista.

…..ja toiseksi, ei päiväkodissa ole töissä ”tätejä”, vaan kasvattajia….

” Ja kyllä, homolapsia on olemassa, vaikkei tämä nimettömäksi jäänyt kommentoija ole heitä nähnyt. Itse olen päiväkodissa hoitanut 4-5v tyttöä, joka inttää olevansa poika (tehnyt sitä jo vuosia). ”

Tarkoitat selvästi hyvää, mutta nyt termit menivät vähän sekaisin. Jos tyttö tuntee olevansa poika, niin kyseessä ei ole välttämättä homo tai lesbo, vaan ensisijaisesti transseksuaali. Mikäli tämä transpoika olisi kiinnostunut pojista, niin silloin kyseessä olisi homoseksuaali.

Muuten olen kanssasi – ja tämän kirjoituksen – kanssa samaa mieltä.

Minun mielestäni tuo kiusaamisargumentti on erittäin typerä. Se on minusta sama kuin sanoisi, ettei lapset saa pukeutua tietyllä tavalla sillä muuten heitä kiusataan. Lapsessahan ei vika ole, vaan kiusaajissa. Kiusaajillahan se ongelma on, kun ei ole oppinut että erialisia ihmisiä on olemassa eikä se ole väärin olla erilainen. Muutenkaan en ymmärrä homoparien kasvatustaitojen kyseenalaistamista. Miksei kaksi naista tai kaksi miestä voisi kasvattaa lapsen hyvin? Tietenkin voivat, yhtä hyvin kuin heteropari. Sitäpaitsi usein perheissä, jossa on kaksi samaa sukupuolta olevat vanhemmat, lapsi oppii jo pienestä kunnioittamaan erilaisia ihmisiä ja oppimaan ettei kaikki perheet näytä samanlaisilta.

Korjataan vielä kerran: seksuaalisuus ja sukupuoli ovat eri asioita. Henkilö, joka kokee syntyneensä fyysisesti väärään kehoon, on transsukupuolinen. Transseksuaaleja ei ole olemassakaan.

”Homous ja lesbous on juurikin geeneistä johtuva, ainakin vasta julkaistun amerikkalais tutkimuksen mukaan. Tästä voi vetää johtopäätöksen, että homous on perinnollinen sairaus, samalla tavalla kun on ei-pölypoottinen paksusuolen syöpä ja BRCA-geenien aiheuttama rintasyöpä.”

Jos on perinnöllistä sairaus, niin mistä lie periytyy? Tuleeko ”sukurasite” molemmilta vanhemmilta? Mahdotonta. Vai jos periytyy vain tältä homoseksuaalilta munasolun/sperman luovuttajalta niin onko arpaonnella asian kanssa tekemistä. Vai sekoitetaanko joukkoon uskonto ja rukoillaan ”tervettä” lasta!? Käsitykset ovat muuttuneet ja jopa menettäneet merkityksensä. Seksuaalisella suuntautumisella ei ole mitään tekemistä terveyden ja geenien kanssa. Eikä sitä voi ehkäistä tai pois kitkeä kasvatuksella! Eikä missään nimessä tarvitsekaan!

Moni vastustaja on ollut sitä mieltä että tästä puhutaan ihan liikaa. Nyt kun sen voisi vain unohtaa, osa samoista ihmisistä haluaa siitä seuraavaa vaaliteemaa, jotta se voitaisiin perua. Eipä tainnut syynä valittamiseen olla asian liika käsittely vaan asia itse.

Jumalien kaikkivoipaa vihaa ja taivaalta satelevia tulikiviä odotellessani viihdytän itseäni kuuntelemalla jotain typerää kaupallista asemaa punaisesta halpistransistoriradiostani.

Itse vartuin heteroperheessä. Kuten suomalaiseen tapaan kuuluu isä joi ja hakkasi. Välit meni lähes tulkoon koko sukuun ja itse jouduin terapeutin puheille. Mielummin olisin kasvanut sateenkaariperheessä kuin nyrkin alla. Kahden rakastan äidin/isän kanssa kuin viinakatkussa ja mustelmia peitellen.

Sitä ollaan niin uskovaisia ja Raamatun mukaan eläviä… Ei ole näköjään kauhean vakaalla pohjalla noiden ihmisten usko kun sitten eroavat kokonaan kirkosta. Tekopyhiä ihmisiä. Missä Raamatun kohdassa tarkalleen sanotaan että ”homous on kielletty/synti”? ”Lapsilla on oikeus isään ja äitiin”. Jätetäänkö loput lapset (joille ei riittänyt isä+äiti perhettä) esim näkemään nälkää tai kuolemaan lapsisotilaina? Minusta adoptioon annettavilla lapsilla on oikeus rakastavaan perheeseen, joka voi olla myös kahden äidin/isän.

Ja tuo kiusaus juttu on nyt ihan naurettava. Eikös tuossa sitten ole kyse heterovanhempien huonosta kasvatuksesta? Eihän se ole lapsen edun mukaista asua perheessä jossa opitaan huonoja tapoja ja kiusaamaan muita lapsia. Jokaisella lapsella on OIKEUS perheeseen jossa kasvatusasiat ovat kunnossa.

Tää teksti sai mussa uskomattoman kiukun aikaseksi. Ensinnäki joittenkin suomalaisten vanhanaikaisuus, junttius ja kyvyttyömyys ymmärtämään toista. Varsinkin toi että lapsia koulukiusataan koska niillä on kaksi isää tai äitiä. Ei ei ei uskon että niistä lapsista tulee suvaitsevaisia ja avoimin mielin maailmaa katsovia lapsia, ja lapset jotka kehtaavat kiusata heitä on peräisin juuri näistä juntti perheistä.

Ja nämä ihmiset ketkä jopa paniikin omaisesti sanovat että kaikki arvot tulevat muuttumaan ja suomi hävettää heitä, koska onhan homous sairaus jne. Haluaisin kysyä heiltä että miten se teidän elämä nyt tuli muuttumaan

Kaikki ihmisessä oleva on geeneistä johtuvaa, mutta ne kaikki eivät ole sairauksia vaan ominaisuuksia kuten homoseksuaalisuus. On törkeää verrata seksuaallisuutta tappaviin geenisairauksiin. Amerikkalaisilla on myös tutkimus, jonka mukaan pitsa on vihannes, että tässä on tutkimuksen taso.

Joo, ihan överiks on mennyt. Lastasi kiusataan,jos vanhemmat homoja/lesboja. Ongelma on niillä kiusaajilla. Kiusattavassa ei ole vikaa.

Juuri näin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X