Teksti:
Jussi Korhonen

Kaamosrasitus on lievempi tila kuin kaamosmasennus.Mikä kumma on koskaan saanut ihmisen kuvittelemaan, että näillä seuduilla kannattaa elää? Uskallan väittää, että ensimmäiset elelijät eivät asettuneet tänne ainakaan marras-joulukuussa.

Kesällähän täällä on oikein kivaa. Joki solisee ja koivu kasvaa nätisti. Joinakin kesinä on lämmintä ja aurinkoista. Kyllä silloin kelpaa.

Ei ole vielä syksykään paha. Tällä korkeudella ei järin värikästä ruskaa ole, mutta jotain sen suuntaista kuitenkin. Yleensä satelee vettä ja on harmaata. Lämpötila on oikealla vaatetuksella siedettävä.

Mutta sitten se iskee.

Yritin tuossa yhtenä päivänä mallailla, että mihinköhän aikaan päivästä mahtaisi olla paras hetki kuvaussessiolle ulkona. Odottelin ja odottelin. Harmaana päivänä sellaista hetkeä ei tullut. Valoisimmillaankin oli vain hämärää.

Ja tämä muuttuu vielä muutaman viikon aina vain pahemmaksi.

Aina on vain pimeää.

Kun aamulla lähden, on pimeää. Jos vaikka suuntaisin iltapäivällä etuajassa kotiin, on silti pimeää.

En minä ole mikään luontoihminen. En ole varsinaisesti edes ulkoilmaihminen, vaikka varsinkin lasten kanssa tuleekin ulkoiltua paljon.

Tähän aikaan vuodesta ei kuitenkaan tekisi mieli lähteä ihan mihinkään. Kotona sentään on kirkasvalolamput ja kaikki.

Syystalven pimeyden vaikutus tuntuu vain vahvistuvan vuosi vuodelta. Tunnistin jo nuorena, että säännöllisesti iskevä väsymys ja mieleen pyrkivä alakulo sattuvat aina samoihin aikoihin.

Tuntuu siltä, että voimat ovat jossakin jemmassa. Joskus olen ajatellut, että olisipa kätevää, jos voisi syödä vatsansa täyteen havuja ja käydä talviunille, kuten muumit tekevät.

On sinänsä lohdullista tietää, että muutaman viikon kuluttua päivä rupeaa pitenemään. Luultavasti sataa lunta ja edes maa on valkoinen. Kelkka kääntyy kohti kevättä. Minä piristyn.

Minun vaivani on luultavasti nimeltään kaamosrasitus, joka on kaamosmasennusta lievempi tila – mikä on sopivaa, koska ei täällä Oulussa mitään oikeaa kaamostakaan ole.

Kaamosrasituksesta kärsii Terveyskirjaston mukaan 10-30 prosenttia väestöstä. Oireita voi lievittää kirkasvalohoidolla. Myös liikunta helpottaa.

On mukava tietää, että minä en ole varsinaisesti masentunut, sairas. Näin käy joka vuosi, ja joka vuosi se myös menee ohi. Joka vuosi se silti yllättää. Jossakin vaiheessa huomaan, että ai niin, tämän vuoksihan minua niin väsyttääkin.

Neljä vuotta sitten en tosin huomannut. Esikoinen syntyi loppusyksystä. Olin niin tohkeissani, etten huomannut mitään pimeyttä. Ei siinä kaiken keskellä edes olisi kerennyt reagoimaan siihen.

Minä pidän joulusta. Varsinkin lasten kanssa se on hieno juhla. Neljännen perinteisen perhejoulun lisäksi minua ilahduttaa loppukuusta tieto siitä, että pahin pimeys on ohi.

Sitten suunta on taas parempaan päin. Kohti luontaista elinympäristöä.

*************

Wikipedia kertoo, että jääkauden jälkeen Suomessa on ollut jonkin aikaa nykyistä lämpimämpää. Ihmiset saapuivat tänne noin 10000 vuotta sitten. Silloin oli vielä heti jääkauden päätyttyä vilpoista, mutta lämpötila kohosi jatkuvasti.

Ehkä tuon ajan ihmiset kuvittelivat, että jos riittävän kauan jaksaa sinnitellä, niin joskus ne talvetkin muuttuvat inhimillisiksi.

Väärässä olivat.

Asettaisin nyt toivoni ilmastonmuutokseen, mutta ei se sekään niin hyvä juttu olisi, vaikka täällä meillä saattaisikin lämmetä.

Pimeyttä sekään ei poista. Antaa olla.

Lue myös:

Paluu luontaiseen elinympäristöön

Aiheesta internetissä:

Terveyskirjasto: Kaamosmasennus

Wikipedia: Suomen mesoliittinen kausi

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

X