Vihatkaa minua

Jaa kaverilleTilaa Seura

Väsyneenä minä nukun. Tai kirjoitan.Kirjoituksiani on haukuttu. Minua on haukuttu. Sekin on kuitenkin parempi kuin täysi välinpitämättömyys. Isän pikajuna on saavuttanut ensimmäisen tavoitteensa.

Tulin huomaamattani julkaisseeksi eilen blogipostauksen numero 250. Tämän kirjoituksen oli tarkoitus juhlistaa tapahtumaa, mutta se tulee nyt hieman myöhässä. Se on sinänsä sopivaa minulle: olen nykyään kaikkialta muualtakin kroonisesti myöhässä, mikä on omasta mielestänikin raivostuttavaa. Ymmärrän hyvin, jos muut pitävät sitä sietämättömännä.

En tiedä, onko minusta tullut parempi bloggaaja vai onko minun blogini vain löydetty aikaisempaa paremmin. Lukijamäärät ovat joka tapauksessa nousseet valtavasti.

Katson nyt saavuttaneeni ne tavoitteet, jotka asetin itselleni ehdoksi jatkamiselle. Olen toki tässäkin myöhässä: tähän pisteeseen olisi pitänyt päästä jo puolen vuoden kohdalla kolme kuukautta sitten. Onneksi en lyönyt silloin hanskoja tiskiin, vaan huomasin suunnan olevan haluamani.

Erityisesti minua ilahduttaa, että kirjoitusteni pohjalta on herännyt keskustelua. Sitä on käyty lähinnä eri Facebook-ryhmissä, mutta jonkin verran myös blogin kommenteissa. Noista keskusteluista olen oppinut paljon. Joissakin tapauksissa olen niiden johdosta jopa korjannut aiempaa mielipidettäni.

Toisinaan keskustelun sijasta on päädytty puimaan minun persoonaani ja jopa ulkonäköäni. Tällainen on tietysti väistämätöntä, kun yleisön määrä kasvaa. Varsinkin Cheekiä koskevasta blogauksesta sateli päälleni uskomattomat määrät kuraa, vaikka itse kirjoitus ei muuten kaikkein luetuimpiin postauksiini kuulu.

Minun mielestäni kuitenkin jopa asiaton palaute on parempaa kuin ei palautetta lainkaan. On parempi, että tuotos aiheuttaa edes jotakin reaktioita. Olen epäonnistunut, jos kirjoitukseni ei herätä minkäänlaisia tunteita.

On parempi, että minua vihataan kuin että minuun suhtaudutaan välinpitämättömästi.

Näin käy silti yhä melko usein. Näin kävi esimerkiksi eiliselle postaukselleni, vaikka aihe oli omasta mielestäni mitä mielenkiintoisin.

Minä en pahastu, jos joku on kanssani eri mieltä. Se on jopa suotavaa. Varsinkin kunnolliset vasta-argumentit ovat herkullisia. Minä en ole aina oikeassa, ja jos näin käy, siitä saa huomauttaa.

Hiljattain minua luonnehdittiin kitisijäksi. Se on varmasti näiden blogikirjoitusteni pohjalta aivan osuva arvio. Hyvin usein tulen keskittyneeksi erilaisiin epäkohtiin.

Syyt siihen ovat selvät: niitä kirjoituksia luetaan ja niihin reagoidaan.

Kiva tarina tavallisesta päivästä ei kiinnosta ketään. Kuten jo aiemminkin olen todennut, perheblogien maailma on äitien valtakuntaa. Minä en ole synnyttänyt tai imettänyt. Minulla ei ole edes tissejä, joista jakaa kertomuksia. Miehet taas eivät perheblogeja lue, joten samaistujia ei juuri ole, vaikka intoutuisinkin tarinoimaan omasta anatomiastani.

Niinpä minä kirjoitan pääasiassa muuta.

Bloggaamisesta on tullut nyt minulle sen verran tärkeä osa elämää, että lopettaminen ei ole enää vaihtoehto – varsinkaan, kun olen onnistunut haalimaan kirjoituksilleni yleisöäkin. Koen olevani tässä jopa jossakin määrin hyvä.

Joskus olen pohtinut, että onko perheblogi lopultakaan minulle oikea kanava tuoda mietteitäni julki. Voisin aivan hyvin kirjoittaa yleisblogia ajankohtaisista asioista.

Toistaiseksi olen kuitenkin jokseenkin mieltynyt perheblogin kahleisiin: ne pakottavat minut rajaamaan aiheeni koskemaan edes yleensä jollakin tavalla lapsiin tai perheisiin liittyviä asioita. Jo nyt minun on hankala saada kaikkea haluamaani kirjoitettua. Olisi ahdistavaa, jos aiheiden kirjo räjähtäisi koskemaan kaikkea mahdollista, mistä minulla on jotakin sanottavaa.

Suunnitelmani kirjoittaa siitä tai tästä aiheesta sotkeutuvat jatkuvasti, kun maailmassa tapahtuu jotakin, johon minun on saatava ottaa kantaa välittömästi. Toisinaan yksi postaus laajenee sarjaksi kirjoituksia, kuten kävi esimerkiksi silloin, kun kirjoitin henkirikoksesta, josta epäillään entistä kokoomusnuorivaikuttajaa Jukka Romppaista.

Jupakkaa käsittelevät kirjoitukset eivät liittyneet millään tavalla lapsiin tai perheisiin, mutta aihe vain oli saatava käsitellä loppuun. Aihe oli ajankohtainen ja ilmeisen kiinnostava: peräti kaksi sitä koskevaa postausta on tällä hetkellä kymmenen luetuimman blogaukseni joukossa.

Julkaisin sadannessa postauksessani huhtikuun lopussa sen hetkisen kymmenen luetuimman juttuni listan. Siltä listalta mahtuu nykyiseen kärkikymmenikköön enää yksi kirjoitus.

Se muuten koski lapsilisien leikkaamista. Monet ovat valittaneet, että asiasta ei ole puhuttu, koska tasa-arvoisen avioliittolain käsitteleminen vei kaiken huomion. Tuo postaus todistaa kuitenkin, että ainakin minä olen huutanut asiasta jo maaliskuussa. Kiukuttelin asiasta siihen malliin – ja mielestäni hyvästä syystä -, että tuolloinen ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr) moitti minua Facebookissa kyyniseksi. Ei ollut varmaankaan aivan väärässä.

Tällä hetkellä kymmenen luetuimman postauksen lista näyttää seuraavalta:

1. Jengiväkivallasta järkyttyneet huutavat skinejä apuun
2. Teiniäideiksi haluavat, kuulkaahan nyt
3. 10 totuutta äityleistä
4. ”Homous on sairaus” – Näin avioliittolakiin pettyneet purkautuivat
5. Bäckman: Venäläisviha kokoomuspomon tunnustaman henkirikoksen motiivi?
6. Kuka niitä lapsilisiä edes tarvitsee?
7. Lapin poliisi tuomitsi alaikäisen häpeärangaistukseen
8. Surman tunnustaneen irvokas runo: Valtio pakottaa tappamaan
9. Voiko Oulun kuolleita vauvoja piilotellutta äitiä syyttää?
10. Haluaako ministeri isät pois synnytyksistä?

Yhtä lukuun ottamatta listan kaikki kirjoitukset käsittelevät asioita, jotka olivat julkaisuhetkellä ajankohtaisia. Sellaisista kirjoittaminen on selvästi minun vahvuuteni. Toisaalta kaikki nuo ajankohtaiset asiat ovat olleet sellaisia, joita olen pitänyt enemmän tai vähemmän vastenmielisinä joko itsessään tai niiden ympärille rakentuneiden ilmiöiden vuoksi.

Olisin kuitenkin tyytyväinen, jos vaikkapa juuri nyt maailma voisi rauhoittua hetkeksi, että minun ei tarvitsi vähään aikaan kiihtyä raivoamaan jonkin asian puolesta tai sitä vastaan.

Purkaisin mielelläni vähemmän kiireellisten aiheideni sumaa, vaikka tiedän hyvin, että niistä ei mitään joka paikkaan leviäviä viraalisuuksia tulekaan. Pois ne on kirjoitettava mielen päältä nekin. En ole esimerkiksi kerennyt vielä kertomaan siitä, kuinka muuan bloggaaja saattoi hyvinkin pelastaa henkeni.

Niin että please, olkaa nyt ainakin loppuvuosi tekemättä mitään typeryyksiä. Älkää tappako tai riehuko.

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Lisää Isän pikajuna Bloggerin lukulistaan käyttämällä osoitetta http://blogit.kaksplus.fi/isanpikajuna/feed

Jaa kaverilleTilaa Seura

Lisää aiheesta

Lue lisää samalta kirjoittajalta

Yhteistyössä

Kommentointi

Onnittelut merkkipaalun saavuttamisesta! Toivottavasti saamme edelleen lukea kirjoituksiasi.

Ymmärrän kyllä tavallaan tuon ”suosituimmuusjakauman”. Esimerkiksi tuohon taannoiseen avioliittolakiäänestykseen liittyvä kirjoituksesi oli mielestäni niin osuva, että jaoin sen facessa. Pari kaveriani oli jakanut sen minulta, ja mitä seurailin, pari heidän kaveriaan, muutama heidän kaveriaan… Ehkä se villakoiran ydin onkin siinä, että onnellisen perhearjen tapahtumista kaikki ovat yhtä mieltä: mukavaa. Mutta monesta muusta asiasta, vaikkapa juurikin tuosta lakiuudistuksesta, ihmisillä on monta eri mielipidettä, ja jopa hyvin kiihkeitäkin sellaisia. Ja omien mielipiteidensä tueksi etsii mielellään niitä sopivasti komppaavia ajatuksia.

Kirjoita silti, mielellään, edelleen myös teidän arjestanne. Sitä vertaa tutuiksi tässä lueskellessa olette tulleet, että vähän kuin vieraampia naapureita: mukava tietää, mitä sinne lapsillekin kuuluu. 🙂

Kiitos. Varmasti tulee vielä monenlaista juttua. Jotenkin kaikenlainen paine on nyt poistunut, kun tuntuu, että olen viimein tajunnut tämän homman juonen.

ilo lukea blogiasi. Löysin aivan hetki sitten tämän ja ajattelin kommentoida.Blogisi nousi heti lemppareihini. Toivon sinulle ja perheellesi paljon onnea! Hyvää joulun odotusta 🙂

Kiitos kauniista sanoista ja hyvää joulua sinnekin!

Oon 18. v ja perhe blogin aiheet ei oo kovin lähellä omaa arkea mutta on ihan parasta aamulla bussissa lukea sun postauksia 😀

Kiva kuulla. Ehkä nämä minun kirjoitukset eivät ole niitä aivan tyypillisimpiä perheblogipostauksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X