”Mamunuoriso potkii päähän nimenomaan suomalaisia”

Jaa kaverilleTilaa Seura

Jussi Halla-ahon mukaan maahanmuuttajanuorten mielestä suomalaisten potkiminen on hauskaa.[TÄLLE SIVULLE SAAVUTAAN PALJON MV-LEHDEN SIVUILTA. MV-LEHTI ON VARASTANUT JA JULKAISSUT LUVATTA JA LAITTOMASTI TÄSSÄ BLOGISSA JULKAISTUN KIRJOITUKSEN. TÄMÄN BLOGIN KIRJOITTAJALLA EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ MV-LEHDEN KANSSA. LUE LISÄÄ KLIKKAAMALLA TÄSSÄ.]

Jussi Halla-ahon mukaan maahanmuuttajanuoret tykkäävät potkia suomalaisia päähän. Hänen kannattajansa eivät asettele sanojaan yhtä kiltisti.

Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho pukee pitkästä aikaa sanoiksi kansan syvien rivien tuntoja.

– Saivarrellaan siitä, onko kyseessä sosiologisen määritelmän mukainen ”jengi” vai ei, mutta vaietaan siitä, minkä kaikki ovat jo vuosia tienneet. Että mamunuoriso potkii päähän nimenomaan suomalaisia, ja nimenomaan siksi, että se on mamunuorisosta hauskaa, Halla-aho kirjoitti Facebook-sivuillaan.

Europarlamentaarikon kirjoitus kommentoi Iltasanomien uutista, jossa kerrottiin, että Helsingin taannoisen katuväkivaltatapausten suman esitutkinnassa ilmeni jonkin verran viitteitä, että joissakin ryöstöissä saattoi olla taustalla etnisyyteen liittyvä motiivi.

Iltasanomien mukaan jotkut rikoksista syytetyistä ovat kertoneet, että osassa tapauksista urheiksi oli valikoitu kantasuomalaisia ja ulkomaalaistaustaiset oli jätetty rauhaan. Epäillään, että näihin rikoksiin on syyllistynyt iranilaistaustaisen nuoren ympärille kasautunut porukka.

Kansa vastasi niin kuin sille huudettiin. Halla-ahon Facebook-seinälle kokoontui välittömästi samanmielisten käräjät. Tuomio oli liki yksimielinen.

Seuraavassa ote parhaista paloista:

– Mamut mereen….uikoot mistä ovat tulleetkin. Suomessa heistä ei ole muuta kuin haittaa, harmia, riesaa, vaivaa, turhia kustannuksia ja turhia oikeudenkäyntejä. He ovat täysin yhteiskuntakelvottomia. Painukoot helvettiin täältä.

– Karkotus suomesta jos alaikäinen niin vanhemmat mukaan.

– Jalkapuut käyttöön ja heti!

– Jokohan se mies on irti joka siellä Malmössä hoiteli juttuja,,, sen voisi tilata Suomeen kylittelemään..

– Ennen vanhaan joka kylässä oli järjestys? Pesäpallomaila ja kettiki olivat hyviä välineitä? Nykypäivänä pitää olla munat taskussa kotona ja suvaita?? HÄH+

– Ihmettelen kovasti mikä suomalaisia vaivaa ettei loydy pariakymmenta miesta jotka järjestäisivät asian pois päiväjärjestyksestä…?

– Tää maa uppoaa koko ajan syvemmälle paskaan.. Suurin osa kansasta näyttää olevan pelkkiä lampaita! Määääääh!

– Nykyisen akkamaisen yhteiskunnan pääsääntönä on nössöillä ja nyyhkiä sekä ymmärtää syyllisiä. Harvemmin kukaan ajattelee uhreja saati puolustaa heitä.

– No pitäähän niiden saada täällä vähän harjoitella. Ennen kuin lähtevät Syyriaan ”kokemaan juttuja” …

– Nykymiehet jos joutus Ryssää vastaan sotimaan niin tämä maa olis vallattu ennenku pojat ja tytöt kerkiäis kissaa sanoa..

– Saunan takana päättettävä tuomio, ja sitten karkotus, olisi oikeassa järjestyksessä tehty järkevä vaihtoehto.

– Niitä pitää kohdella samalla tavalla. Tiedän monta jotka myös olisi siihen valmiita.

– mitä pitää tapahtua,että täällä herätään tiedostamaan ,mamut on vaarallisia ja se kauhea uskonto

– olen kuullut Ahrikan matkoillani vanhemmalta mustalta mieheltä että (neekeriin ei auta mikään muu kuin väkivalta ) jos näin on, on erittäin arveluttavaa miten tällaiset ihmiset sopeutuvat hieman erilaiseen kultuuriin jossa ei vedetäkään turpaan heti jos varastaa tai vaikkapa raiskaa tai ryöstää, vaan on suuren tätä erilaista kultturia tuntemattoman yhteisön tuki takana jotka hiljentävät vastavoimat rsistisyytöksillään . mitä tapahtuu jos tarjotaan vapautta ilman kuria. ???

*************

Minä pidän Jussi Halla-ahosta.

Hän on taitava kirjoittaja. Häneltä näkee nykyään enää harvoin räikeän yleistäviä kannanottoja – avoimesta rasismista puhumattakaan. Ainakaan nykyisten kirjoitustensa perusteella hän ei ole se hirviö, joksi hänet monesti leimataan.

Minä en ole koskaan tavannut Halla-ahoa. Vaikka olisinkin, en voisi tietää, mitä hänen päässään liikkuu. Takavuosina hän käytti kirjoituksissaan ronskimpaa kieltä, mutta nykyään ulostulot ovat yleensä asiallisia. Mahdollisen rasismin lukija joutuu etsimään rivien välistä, ja silloin se on vain yksi mahdollinen tulkinta.

En pidä Halla-ahosta siksi, että olisin hänen kanssaan erityisen paljon samaa mieltä, vaan siksi, että hänen kauttaan voi nähdä, minkälaisessa myrskyssä ankarimpien maahanmuuttokriitikoiden mielipideilmasto kulloinkin on.

Jos Halla-aho itse kirjoittaakin asiallisesti, hänen kannattajansa eivät juuri itseään sensuroi. Europarlamentaarikon sanat peilautuvat vahvistuneina äänestäjistä, joilla ei ole syytä pyrkiä poliittiseen korrektiuteen.

Tällä kertaa Halla-aho sortui livauttamaan rankan yleistyksen. Hän tietää taatusti itsekin, että ainakaan sellaisenaan hänen väitteensä ei pidä paikkaansa. Ihan jo se on minkäänlaista tarkastelua kestämätön väite, että mamunuorisolla olisi joku yksi yhteinen mielipide.

Menköön työtapaturman piikkiin. Ensi kerralla sitten taas korrektimmin.

Halla-ahon kannattajien kommentit ovat kuitenkin tämänkin tapauksen suola. En jaksa lakata kummastelemasta, missä määrin suomalaisissa kiehuu verenhimoa. Hämmästyttävän moni haluaisi vastata väkivaltaan väkivallalla.

Minut voi varmasti monestakin syystä leimata vihervasemmistolaiseksi, mutta minä pistän toivoni talouteen. Toivon, että tämä taantuma hellittäisi jo: ollapa enemmän työpaikkoja, niin ihmisillä olisi vähemmän aikaa ja puhtia pieksää toisiaan tai haaveilla kunniakkaista veriteoista ja ihmisoikeusloukkauksista.

Lue myös:

MV-lehti takoo rahaa varastetulla materiaalilla

Jengiväkivallasta järkyttyneet huutavat skinejä apuun

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

X