Uudet uhkaavat pilvet päivähoidon taivaalla
Päivähoitoa on koettu nyt yli kolme kuukautta. Juuri kun järjestelyyn on tottumassa, ilmestyy uusi jännityksen aihe. En tiedä, pitäisikö olla iloinen, peloissaan vai vihainen.
Tiedättekö sen ärsyttävän öykkärin, joka rynnii joka paikkaan ensimmäisenä ja pitää huolen, että kukaan hänen takanaan ei pääse ainakaan rynnijää paremmille apajille? Kyynärpäät ojossa hän rientää nappaamaan parhaat palat tarjoilupöydästä ja jyrää mummot tieltänsä, jos kauppakeskuksen avajaisissa jaetaan ilmaisia ämpäreitä.
Koulujen ja päiväkotien joulujuhlissa hän peittää koko muun yleisön näkyvyyden tälläytymällä seisomaan keskelle lattiaa mahdollisimman lähelle lavaa, jotta voisi tallentaa mahdollisimman laadukkaasti oman palleronsa Tuiki, tuiki tähtösen?
Minä olin toissapäivänä tuo öykkäri. En tullut ylpeyksissäni ajatelleeksi. Kuulin myöhemmin, että olisin voinut valita paikkani paremminkin. Anteeksi.
Ensimmäinen päiväkodin joulujuhla on nyt siis koettu. Molemmat tytöt esiintyivät. Pienempien porukka esiintyi istumapaikoiltaan, mutta esikoinen nousi oman ryhmänsä kanssa oikein lavalle. Hienoja esityksiä olivat.
On kulunut reilut kolme kuukautta siitä, kun tuskailin lasten päivähoidon alkamista. Pohdiskelin, että tottuuko siihen koskaan, että joutuu jättämään lapset päiväksi jonkun toisen hoidettavaksi.
Tottuu siihen, mutta sitten taas kaikkeen muuhun asiaan kuuluvaan ei.
Olemme kaikki tottuneet siihen, että arkisin jokainen lähtee omille teilleen. Tytöt viihtyvät päiväkodissa ja ruokakin maistuu ainakin yleensä.
Eron hetkissä ei ole ollut kovin montaa kertaa suurempia tunnekuohuja. Niin mennessä kuin tullessakin halataan. Se on luultavasti tärkeämpää minulle kuin tytöille. Ja vielä tullee sekin hetki, kun sellainen ei ole enää tyttöjen mielestä ainakaan julkisesti suotavaa.
Päiväkodin henkilökunnasta minulla on vain hyvää sanottavaa. He ovat onnistuneet luomaan julkisen palvelun laitokseen lämpimän tunnelman. Lapset ovat hiljalleen oppineet luottamaan uusiin aikuisiin.
Ja siihen liittyykin se seuraava jännityksen aihe.
Joulun jälkeen tytöt siirtyvät uusiin ryhmiin. Mukana muuttaa tuttuja lapsia, mutta aikuiset ovat uudet.
Kehitystasonsa puolesta he ovat molemmat valmiita siirtymään isommille lapsille tarkoitettuihin ryhmiin. Siinä mielessä en ole peloissani – siltä kannalta ajateltuna ratkaisu on jopa perusteltu. Tästä syystä ryhmiä olisi pitänyt vaihtaa viimeistään ensi syksynä.
Mutta minkälainen viesti tässä lähetetään lapselle, kun paikat ja aikuiset vaihtuvat neljän kuukauden jälkeen? Heidän näkökulmastaan näin tapahtuu aina neljän kuukauden jälkeen. Kannattaako niihin aikuisiin edes tutustua, kun kohta tulee kuitenkin taas uudet?
Ainakaan minkäänlaista turvallista pysyvyyttä tuskin kukaan tulkitsee tällaisen edustavan.
Neljävuotias esikoinen on lähinnä ylpeä, että hän on jo niin iso tyttö, että pääsee isompien ryhmään. Kaksi- ja puolivuotias kuopus ei taida oikein ymmärtää, että hän on ottamassa siskoltaan vapautuvan paikan. Luulenpa kuitenkin, että aivan noin vain siirtymä uusiin ympyröihin ei onnistu kummankaan kohdalla.
Asia on hankala. En tiedä toistaiseksi, onko tässä mitään todellisia vaihtoehtoja vai onko asiat jo käytännössä päätetty. Ainahan tätä hanketta voisi ruveta vastustamaan, jos niin haluaisi, mutta toisaalta en ole lainkaan varma, että onko tämä ainakaan meidän tilanteessamme edes vastustamisen arvoinen. Ratkaisu voi olla jopa ihan hyväkin.
Olisin kuitenkin toivonut, että uuteen muutokseen ei olisi tarvinut ruveta totuttelemaan aivan näin pian. Jos on ottanut aikaa lapsilta oppia luottamaan päiväkodin henkilökuntaan, niin näin se on ollut omalla kohdallanikin – ehkä jopa lapsia enemmän.
Jokainen päiväkodin työtekijöistä on osoittautunut luottamuksen arvoisiksi. Uskon, että näin on jatkossakin. Muutos kuitenkin arveluttaa. Taas menee oma aikansa ennen kuin uusiin kuvioihin rutinoituu.
Olen jokseenkin sopeutunut siihen, että tiemme eroavat aamuisin. Siihen en edes haluaisi tottua, että joidenkin kasvottomien päättäjien ratkaisut saattavat aiheuttaa milloin hyvänsä aiheen uuteen totutteluun.
Toivon, että tästä ei tule tapa. Yksi kerta saattaa vielä mennä, kun se on kerran jotensakin lasten edullakin perusteltavissa, mutta mitään jatkuvaa pompottelua en hyväksy.
Jää nähtäväksi, kuinka lopulta hyväksyn nyt kaavaillun muutoksen.
Lue myös:
*************