Teksti:
Jussi Korhonen

Päivähoito aiheuttaa  jännitystä.Päivähoitoa on koettu nyt yli kolme kuukautta. Juuri kun järjestelyyn on tottumassa, ilmestyy uusi jännityksen aihe. En tiedä, pitäisikö olla iloinen, peloissaan vai vihainen.

Tiedättekö sen ärsyttävän öykkärin, joka rynnii joka paikkaan ensimmäisenä ja pitää huolen, että kukaan hänen takanaan ei pääse ainakaan rynnijää paremmille apajille? Kyynärpäät ojossa hän rientää nappaamaan parhaat palat tarjoilupöydästä ja jyrää mummot tieltänsä, jos kauppakeskuksen avajaisissa jaetaan ilmaisia ämpäreitä.

Koulujen ja päiväkotien joulujuhlissa hän peittää koko muun yleisön näkyvyyden tälläytymällä seisomaan keskelle lattiaa mahdollisimman lähelle lavaa, jotta voisi tallentaa mahdollisimman laadukkaasti oman palleronsa Tuiki, tuiki tähtösen?

Minä olin toissapäivänä tuo öykkäri. En tullut ylpeyksissäni ajatelleeksi. Kuulin myöhemmin, että olisin voinut valita paikkani paremminkin. Anteeksi.

Ensimmäinen päiväkodin joulujuhla on nyt siis koettu. Molemmat tytöt esiintyivät. Pienempien porukka esiintyi istumapaikoiltaan, mutta esikoinen nousi oman ryhmänsä kanssa oikein lavalle. Hienoja esityksiä olivat.

On kulunut reilut kolme kuukautta siitä, kun tuskailin lasten päivähoidon alkamista. Pohdiskelin, että tottuuko siihen koskaan, että joutuu jättämään lapset päiväksi jonkun toisen hoidettavaksi.

Tottuu siihen, mutta sitten taas kaikkeen muuhun asiaan kuuluvaan ei.

Olemme kaikki tottuneet siihen, että arkisin jokainen lähtee omille teilleen. Tytöt viihtyvät päiväkodissa ja ruokakin maistuu ainakin yleensä.

Eron hetkissä ei ole ollut kovin montaa kertaa suurempia tunnekuohuja. Niin mennessä kuin tullessakin halataan. Se on luultavasti tärkeämpää minulle kuin tytöille. Ja vielä tullee sekin hetki, kun sellainen ei ole enää tyttöjen mielestä ainakaan julkisesti suotavaa.

Päiväkodin henkilökunnasta minulla on vain hyvää sanottavaa. He ovat onnistuneet luomaan julkisen palvelun laitokseen lämpimän tunnelman. Lapset ovat hiljalleen oppineet luottamaan uusiin aikuisiin.

Ja siihen liittyykin se seuraava jännityksen aihe.

Joulun jälkeen tytöt siirtyvät uusiin ryhmiin. Mukana muuttaa tuttuja lapsia, mutta aikuiset ovat uudet.

Kehitystasonsa puolesta he ovat molemmat valmiita siirtymään isommille lapsille tarkoitettuihin ryhmiin. Siinä mielessä en ole peloissani – siltä kannalta ajateltuna ratkaisu on jopa perusteltu. Tästä syystä ryhmiä olisi pitänyt vaihtaa viimeistään ensi syksynä.

Mutta minkälainen viesti tässä lähetetään lapselle, kun paikat ja aikuiset vaihtuvat neljän kuukauden jälkeen? Heidän näkökulmastaan näin tapahtuu aina neljän kuukauden jälkeen. Kannattaako niihin aikuisiin edes tutustua, kun kohta tulee kuitenkin taas uudet?

Ainakaan minkäänlaista turvallista pysyvyyttä tuskin kukaan tulkitsee tällaisen edustavan.

Neljävuotias esikoinen on lähinnä ylpeä, että hän on jo niin iso tyttö, että pääsee isompien ryhmään. Kaksi- ja puolivuotias kuopus ei taida oikein ymmärtää, että hän on ottamassa siskoltaan vapautuvan paikan. Luulenpa kuitenkin, että aivan noin vain siirtymä uusiin ympyröihin ei onnistu kummankaan kohdalla.

Asia on hankala. En tiedä toistaiseksi, onko tässä mitään todellisia vaihtoehtoja vai onko asiat jo käytännössä päätetty. Ainahan tätä hanketta voisi ruveta vastustamaan, jos niin haluaisi, mutta toisaalta en ole lainkaan varma, että onko tämä ainakaan meidän tilanteessamme edes vastustamisen arvoinen. Ratkaisu voi olla jopa ihan hyväkin.

Olisin kuitenkin toivonut, että uuteen muutokseen ei olisi tarvinut ruveta totuttelemaan aivan näin pian. Jos on ottanut aikaa lapsilta oppia luottamaan päiväkodin henkilökuntaan, niin näin se on ollut omalla kohdallanikin – ehkä jopa lapsia enemmän.

Jokainen päiväkodin työtekijöistä on osoittautunut luottamuksen arvoisiksi. Uskon, että näin on jatkossakin. Muutos kuitenkin arveluttaa. Taas menee oma aikansa ennen kuin uusiin kuvioihin rutinoituu.

Olen jokseenkin sopeutunut siihen, että tiemme eroavat aamuisin. Siihen en edes haluaisi tottua, että joidenkin kasvottomien päättäjien ratkaisut saattavat aiheuttaa milloin hyvänsä aiheen uuteen totutteluun.

Toivon, että tästä ei tule tapa. Yksi kerta saattaa vielä mennä, kun se on kerran jotensakin lasten edullakin perusteltavissa, mutta mitään jatkuvaa pompottelua en hyväksy.

Jää nähtäväksi, kuinka lopulta hyväksyn nyt kaavaillun muutoksen.

Lue myös:

Tottuuko tähän koskaan?

Perhe hajoaa

Elämä katosi kodista

Saako päiväkodissa ruokaa?

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Meillä lapsella on takana yksi ryhmän vaihto (syksyllä kesäloman jälkeen), jolloin isompien ryhmään siirtyi lapsen lisäksi muita tuttuja lapsia ja osa tutuista hoitajista. Tällä lailla meidän 2,5-vuotiaan muutos meni niin kivutta, että tuskaisaksi pelätty syksy muuttuikin kertaheitolla aivan mahtavaksi. Seuraava muutos puhuttaa jo lasta, hän puhuu että kohta minä olen niin iso että pääsen yläkertaan isojen ryhmään (todellisuudessa ei kyllä, olettaisin että lapsi on ensi kaudenkin nykyisessä ryhmässään). Mutta tuollainen meidän päiväkodissa toteutettu hoitajakierto on tosi hyvä juttu (se tosin vaatii henkilökunnan pysyvyyttä).

Se kuulostaa kyllä hyvältä ratkaisulta, että myös hoitajat muuttavat lasten mukana. Ei ole niin suuri hyppäys tuntemattomaan.

Ei ryhmien vaihto kesken kauden ole kivaa lapsille eikä päiväkodin aikuisillekaan. Sitä aina toivotaan, että olisi pysyvyyttä, mutta aina se ei vaan ole mahdollista.

Pienemmät siirtyvät isompien ryhmiin, jotta pienten ryhmiin saataisiin auki paikkoja uusille tulokkaille. Uutta päivähoitouraa aloittavaa vaippahousua kun ei voi isojen ryhmään sijoittaa. Usein vanhemmilta jää tunnekuohussa ajattelematta se, että todennäköisesti joku lapsi on aikanaan siirretty toiseen ryhmään, isompiin, jotta sanoma lapsi on alunperin saanut sen hoitopaikan.

Myös aikuisia voidaan joutua sijoittelemaan uudelleen kesken kauden.
Joku sairastuu pidemmäksi aikaa, toinen saa työtarjouksen muualta. Kolmas jää äitiyslomalle ja neljäs siirretään hänen tilalleen toisesta ryhmästä, kun pätevää sijaista ei löydy muualta. Kukaan ei väitä, että se olisi kivaa, mutta joskus vaan on niin.

Mahdollisuuksiahan olisi vaikka mihin. Kyse on arvovalinnoista: kuinka asiat halutaan järjestää. Oulussa arvot ovat sellaiset, että pysyvyyttä ei arvosteta. Sellaiseen ei resursseja tuhlata.

Rohkenen olla varsin eri mieltä kanssasi, että nuo olisivat arvovalintoja. Palapeli naisvaltaisella alalla, jossa muutoksia aiheutuu lukuisista ihmisistä, ei aina päästä kaikkia tyydyttäviin ratkaisuihin. Oma ohjenuorani on ollut aikanaan kolmen tyttären kanssa se, että tuen heidän itsetuntoaan niin, etteivät elämän varrella tulevat muutokset heti heitä kaada. Se alkaa jo pienenä ja tuossa teidän muutoksessanne painotus on juurikin siinä, miten paljon te vanhempina luotatte nykyisten ja tulevien kasvattajien ammattitaitoon ja tahtoon toimia lastenne parhaaksi. Kun lapset kokevat, että vanhemmat ovat ok muutosten kanssa, heidän on itsekin helpompi sopeutua muutoksiin. Kuitenkin te olette se ydin, joka tukee heitä muutoksissa ja kuitenkaan tekään ette voi olla satavarmoja tulevaisuudesta, mitä muutoksia se tuo eteen.

En epäile, etteikö tässä hyvin kävisi. Toisaalta turhia, vältettävissä olevia muutoksia en kannata.

Tässä tapauksessa käsittääkseni kukaan ei ole jäämässä äitiyslomalle, eikä vyyhti muutenkaan liity henkilöstöön. Kaupunki on vain yksinkertaisesti mitoittanut palvelunsa niin, että tällaisiin toimiin on ryhdyttävä. Tämä on juuri erinomainen esimerkki siitä, kuinka kristallikruunujen katveessa byrokraatti siirtää numeroita sarakkeesta toiseen, mutta ei halua tai osaa ajatella, että seuraukset vaikuttavat suoraan pienten lasten elämään.

Elämä voi pahimmillaan olla melkoista kaaosta. Itse pyrin välttämään sellaisen tuomista lasten elämään. Minun vakaa käsitykseni on, että tietty staattisuus on lapselle eduksi. Pysyvät ihmissuhteet on osa sitä. Myös fyysisellä ympäristöllä on osansa.

Muutoksen keskelläkin pärjää, mutta on helpompi keskittyä olennaiseen, jos voimat eivät hupene muutoksen selvittelyyn.

Lapsemme ovat samassa päiväkodissa ja tammikuusta lähtien jälleen taas samoissa ryhmissäkin. Itse en ole huolissani tuosta ryhmän vaihdosta. Olisihan se mahtavaa jos samat hoitajat kulkisivat mukana koko ajan, mutta eihän se ole mahdollista ihan inhimillisistä syistä. Toisin kun aivan liian monessa päiväkodissa, täällä lapsi vaihtaa ryhmää parin vuoden välein, mutta samat hoitajat pysyvät sen kaksi vuotta, ainakin. Liian monissa päiväkodeissa henkilöstö kiertää koko ajan, niin vakinaiset kuin varsinkin sijaiset. Pahimmillaan lto vaihtuu kerran kuussa. Meillä kävi niin hyvä,tuuri että sama lto pysti lapsen mukana viisi vuotta, eli vaihtoi ryhmää kahden vuoden välein lapsen mukana. Hyvin teilläkin vaihto varmasti sujuu. Moikkaillaan portilla!

Joo, eiköhän tuo vielä hyvin mene. Meidän kohdalla tuo vaihto ei nyt varmaankaan mikään maailmanloppu ole, mutta periaatteessa pompottelu on vain vähän arveluttavaa.

Vastaa käyttäjälle Jussi Korhonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X