Teksti:
Jussi Korhonen

Helsingin Sanomat nimesi tapahtumansa äitimyyttiä vahvistavalla tavalla.Helsingin Sanomat lujitti äitimyyttiä ainakin nimellisesti. Eikö olisi äitienkin etu, jos viestit kertoisivat, että vanhemmuus ei ole pelkästään äitien jaksamisen varassa?

Helsingin Sanomat järjesti yhteistyössä Helsingin Diakonissalaitoksen, HelsinkiMission ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa Valoa äideille -tapahtuman. Lehti kertoo, että Sanomataloon saapui noin 700 äitiä vauvoineen.

Jutussa mainitaan, että paikalla oli ollut myös isiä. Juttuunkin heitä on haastateltu. Kuvatekstissä mainitaan, että HS järjesti torstaina Sanomatalon Mediatorilla äideille ja isille iloisen lepohetken vauvan kanssa. Tapahtuman keksi toimittaja Anna-Stina Nykänen. Hänen ideastaan kertovassa jutussa Helsingin Sanomat toivotti tapahtumaan tervetulleiksi äidit, isät ja lapset.

Valoa äideille on varmasti ollut hyvä tapahtuma.

Ei tämä mikään maailman suurin vääryys ole, mutta mietityttää silti, että minkähän vuoksi tapahtuma ei voinut olla nimeltään Valoa vanhemmille? Siinä olisi ollut niin kaunis alkusointukin.

Nythän tässä tultiin ainakin nimellisesti vahvistaneeksi äitien ensisijaisuutta vanhempina, ja siitähän nimenomaan nykyään vaikuttaisi olevan melko yleinen halu päästä hiljalleen eteen päin. Voi hyvinkin olla, että paikalle ei olisi saapunut yhtään useampaa isää, vaikka tapahtuma olisikin nimetty toisin. Viesti olisi joka tapauksessa ollut enemmän tätä päivää.

Eikö juuri sen pitäisi helpottaa äitien taakkaa, jos myös isät tunnustettaisiin tasavertaisiksi vanhemmiksi – oikeuksineen ja velvollisuuksineen?

Äitimyytti on vaarallinen väärissä käsissä. Äiti voi murtua kohtuuttomien odotusten alle. Hän saattaa edellyttää itseltään ihmeitä, koska tarinat kertovat äitien siihen pystyvän.

Melkein kaikki tietävät sen olevan roskaa. Melkein kaikki. Ne, jotka eivät tiedä, voivat päätyä surullisen uutisen aiheeksi Helsingin Sanomiin.

Todellista valoa äideille toisi se, jos valoa jaettaisiin tasapuolisesti kaikille vanhemmille, jotta kaikki voisivat selvitä yhdessä ja erikseen – sukupuoleen katsomatta.

Aiheesta internetissä:

Helsingin Sanomat: Sanomatalo täyttyi vauvoista – ”Hyvä, että äitien jaksamisesta puhutaan”

Helsingin Sanomat: Nykänen keksi tuoda valoa äideille

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mainos

Mainos

Kommentointi

Mä ihmettelin ihan samaa! Nimen lukemisen jälkeen yllätti isien mukaan tervetulleeksi toivottaminen. Vahvasti ne vanhat tavat paikallaan istuu vieläkin.

Toisaalta ei se Hesari ehkä kaikkein radikaalein uudistaja muutenkaan ole, joten ei tuommoisen himpun verran konservatiivisen maailmankuvan pitäisi yllättää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X