Teksti:
Jussi Korhonen

Hetkistä pitää nauttia silloin, kun ne ovat.Luin kesäkuussa blogikirjoituksen, joka saattoi pelastaa henkeni. Ainakin se opetti minua arvostamaan elämää uudella tavalla.

Sain Facebookissa kesäkuun alkupäivinä viestin. Olin pyytänyt saada liittyä Dad Bloggers -nimiseen ryhmään, johon kuuluu satoja isäbloggaajia lähinnä Yhdysvalloista mutta myös muualta.

Keskustelu oli lyhyt. Viestin lähettäjä halusi lähinnä varmistua, että olen oikeasti isä ja bloggaaja. Muutaman viestin jälkeen minut lisättiin ryhmään.

En tiennyt, että viestin lähettäjä oli vain joitakin päiviä aikaisemmin saanut kuulla sairastavansa pitkälle edennyttä keuhkosyöpää.

Mies on nimeltään Oren Miller. Hän on kahden lapsen isä, joka asuu Baltimoressa.

Pian sen jälkeen, kun olin liittynyt ryhmään, Miller julkaisi blogipostauksen, jossa kertoi sairaudestaan ja siitä, mikä hänen mielestään elämässä on tärkeää.

Hän kertoi, kuinka oli eräänä päivänä synkistellyt tekemättömiä töitä, kun oli ollut perheensä kanssa rannalla. Hän kertoi, kuinka oli huomannut elämän tärkeiden hetkien katoavan, jos niihin ei osaa tarttua silloin, kun ne tapahtuvat.

Hän kertoi, kuinka oli oppinut arvostamaan pieniä hetkiä lasten kanssa.

Hän kertoi, kuinka hän on joutunut hyväksymään sen, ettei luultavasti saa nähdä lapsiensa varttuvan.

Minä poltin tupakkaa. Tupakointi kasvattaa valtavasti riskiä sairastua keuhkosyöpään ja on muutenkin hyvin vaarallista. Halusin lopettaa ja olin yrittänyt sitä useita kertoja.

Ymmärsin luettuani Millerin blogikirjoituksen, että voisin aivan hyvin joutua eräänä päivänä kirjoittamaan saman tarinan. Lisäsin omilla valinnoillani sen mahdollisuutta.

Minä ymmärsin, että minun on lopetettava. Tekemällä niin minä voisin toimia sen edestä, että minun ei niin suurella todennäköisyydellä tarvitse kirjoittaa Millerin mietteille jatko-osaa.

Minä ymmärsin myös, että vaikka en sairastuisikaan, en saisi koskaan menetettyjä hetkiä takaisin.

Pari päivää sen jälkeen, kun Miller oli julkaissut kirjoituksensa, lähdin esikoisen kanssa uimaan, vaikka oikeasti siihen aikaan olisi pitänyt ruveta iltatoimiin. Uinnin päätteeksi kävimme vielä juomassa sokerista Smurffi-limpparia. Puoli vuotta myöhemmin olen edelleen tyytyväinen ratkaisuuni. Sellaisiin mahdollisuuksiin pitää tarttua. Niitä ei ehkä tule enää uudestaan.

En polta enää tupakkaa. Olen edelleen nikotiinikoukussa, mutta pyristelen siitä irti. Koskettava blogipostaus oli yksi merkittävä syy siihen, miksi päätin viimein lopettaa.

Ehkä se pelasti henkeni.

Kiitos, Oren Miller.

*************

Millerin kirjoitus julkaistiin myöhemmin myös Huffington Post -nettisivuilla. Suosittelen lämpimästi lukemaan sen ja miettimään, mikä elämässä on tärkeää.

Lue myös:

Näin niitä muistoja tehdään

Hyvästi, rakas. Löysin uuden.

Aiheesta internetissä:

A Blogger and a Father: Cancer

Huffington Post: I Am A Dad With Stage 4 Lung Cancer, And Here’s What I Know Now

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Hyvä päätös lopettaa tupakointi! Ite poltin 7-vuotta. Nyt uutenavuotena tulee neljä vuotta siitä,kun päätin että poltan ainoastaan rimpsalla käydessä 🙂

Lopetettuani olen polttanut yhden tupakan. Onneksi se maistui hirvittävän pahalta. Ei tee mieli edes rimpsalla, vaikka harvemmin sellaistakaan tulee harrastettua. Nikotiinitta en vielä pärjää, mutta tupakkaa en enää halua.

Itse tupakoinut monta vuotta, minulle auttoi nikotiiniton sähkötupakka ja imeskeltävät karkit. Nyt ei tee kuin paikoin mieli röökiä kun oikeen hermostunut, en käytä mitään nikotiini tuotteita vaan pistin kerrasta poikki, lakkoa on kestänyt jo 4kk

Minäkin olen ollut polttamatta nyt nelisen kuukautta, ja minäkin olen käyttänyt siinä apuna sähkötupakkaa – joskin nikotiinillista. Yhden tupakan olen tänä aikana polttanut, kun nikotiinineste loppui viikonloppuna ja uutta tuli vasta maanantaina. Se yksi riitti osoittamaan, että kyllä ne tupakkapäivät ovat takana. Nikotiinin määrän olen nyt onnistunut tiputtamaan noin kolmannekseen siitä, mitä se oli, kun vaihdoin analogisen tupakan sähköiseen.

Hienoa.

🙂

Ihana kirjoitus, ja upeaa että lopetit polttamisen!

Olen blogiasi lukenut silloin tällöin, mutta en muista olenko aiemmin jättänyt kommenttia. Nyt tulit mieleeni, kun kirjoitin blogissani auttamisbuumista ja elokuvasta repimästäni ideasta, Dude’s clubista – isien versiosta. Postaus löytyy tästä: http://meriannen.com/yhteisollisella-auttamisella-kohti-parempaa-tulevaisuutta/ Mietin, olisiko sinulla ideaa ja ajatusta jatkaa tuota isyyspohdintaani pidemmälle? Tämähän lähti itselläni liikenteeseen tästä ylen aloittamasta keskustelusta, että tuetaanko isyyttä tarpeeksi: http://yle.fi/uutiset/tuetaanko_isia_riittavasti/7716457

Olisi mielenkiintoista lukea ajatuksistasi!

Oho! Mielenkiintoinen juttu, täytyypä pohdiskella asiaa.

Odotan innolla! 🙂

Vastaa käyttäjälle njoo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X