(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Teiniäidit saavat tyhmempiä älykkäitä kuin vanhempina äideiksi tulevat.THL:n tilastoista ja erikoislääkärin kertomista tiedoista on pääteltävissä, että teiniäidit synnyttävät keskimäärin tyhmempiä lapsia kuin vanhempina äideiksi tulevat.

Alle 20-vuotiaista suomalaisäideistä puolet tupakoi raskausaikana. Kaikista äideistä raskaana ollessaan tupakoi 17 prosenttia. Asia käy ilmi terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) selvityksestä, joka julkaistiin joulukuussa.

Tupakoivista teinitytöistä tulee teiniäitejä huomattavasti tupakoimattomia useammin. Toisesta THL:n selvityksestä nimittäin selviää, että kaikista 14-18-vuotiaista tytöistä vain alle viidennes tupakoi vakituisesti.

Raskausajan tupakoinnista on monenlaista haittaa. Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Hannu Vierola kertoi Ylelle, että äidin tupakointi muun muassa pienentää sikiön kehittyviä aivoja. Tällä puolestaan voi olla pitkäkestoisia seurauksia.

– Lapsen älykkyysosamäärä jää pienemmäksi ja oppiminen vaikeutuu. Lisäksi mielenterveysongelmat, käytöshäiriöt ja ADHD ovat tupakoivan äidin lapsella huomattavasti muita yleisempiä, Lääkärit tupakkaa vastaan -järjestössä toimiva Vierola latasi.

Teiniäitien tupakointi nousi uudelleen ajankohtaiseksi, kun ainakin Aamulehti ja Turun Sanomat julkaisivat Vierolan mietteitä viime viikolla.

*************

Puolet alle 20-vuotiaista äideistä, eli teiniäideistä, on tyhmiä. He tupakoivat, ja tupakoiminen on tyhmää.

19-vuotiaiden tupakoinnista ei tietoa äkkiseltään löydy, mutta heidänkään röyhyttelynsä tuskin nostaa tupakoivien osuutta kaikista teinitytöistä viidennestä suuremmaksi. Tupakoivista teinitytöistä tulee siis paljon todennäköisemmin teiniäitejä kuin tupakoimattomista – ellei sitten juuri raskaus saa teinejä tupakoimaan, mutta se ei kovin uskottavalta kuulosta.

Äidin raskausaikainen tupakointi vaikuttaa lapsen älykkyysosamäärään alentavasti. Toisin sanoen tupakoivat synnyttävät tyhmempiä lapsia. Koska teiniäidit tupakoivat selvästi muita äitejä useammin, he synnyttävät silloin myös keskimäärin tyhmempiä lapsia.

Teini! Älä ole tyhmä. Jos olet, älä ole ainakaan niin tyhmä, että menet synnyttämään tyhmän lapsen.

Päivitys 19.11.2015:
Teiniäitien tupakoinnissa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta. Vuoden 2012 tilastot kertoivat, että 48 prosenttia alle 20-vuotiaista raskaana olevista suomalaisäideistä tupakoi. Vuonna 2013 lukema oli 52,6. Vuoden 2014 tiedoista käy ilmi, että tuolloin teiniäideistä 51 prosenttia tupakoi raskausaikana.

Tilastot kertovat, että sekä teinien tupakointi että teiniäitien määrä ovat vähentyneet. Tämä johtaa siihen, että teinitytön tupakointi ennakoi aikaisempaa selvemmin hänen päätymistään teiniäidiksi.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Teiniäideiksi haluavat, kuulkaahan nyt!

Äiti, olet syyllinen – Imetyksessä epäonnistuminen käy kalliiksi

Aiheesta internetissä / lähteet:

THL: Pohjoismaiset perinataalitilastot 2012

THL: Nuorten tupakointi

Yle: Erikoislääkäri: Äidin tupakointi on sikiön kemiallista pahoinpitelyä

Yle: Raskaana olevien tupakointi on Suomessa muita Pohjoismaita yleisempää

Aamulehti: Karu luku nuorista äideistä: ”Lapsi tarvitsee todennäköisesti myöhemmin mielialalääkkeitä”

Turun Sanomat: Lääkärijärjestö: Häkämittarit neuvoloihin

THL: Perinataalitilasto – synnyttäjät, synnytykset ja vastasyntyneet 2014

THL: Tupakkatilasto 2014

Kaksplus: Puolet alle 20-vuotiaista odottajista tupakoi (18.11.2015)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mainos

Mainos

Kommentointi

Juuri näin! Terveisin entinen teiniäiti, nykyisin jo 20v. 😀

Juuri näin! Terveisin entinen teiniäiti, nykyisin jo 20v 😀

Jep, tupakoiminen on tyhmää. Raskaana tupakointi suorastaan idioottimaista. Oli ikä mikä hyvänsä. Kiva kuulua siihen prosenttiosuuteen alle 20-vuotiaista äideistä, jotka eivät polttaneet raskausaikana.

Hyvä niin!

Vastaa käyttäjälle Pinja/Norsunluusydän Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X