Teksti:
Jussi Korhonen

Jussi Halla-aho riensi ratsastamaan Oulu kirvessurmien uhreilla. Kuva: Jaakko Sivonen / Creative Commons CC BY-SA 3.0Jussi Halla-aho hyppäsi ratsastamaan heti tuoreeltaan Oulun kirvessurmien uhreilla. Myös MTV ja Iltalehti ottivat kaiken irti traagisista tapahtumista.

Naapurin äiti tuli eilen illalla pihalle. Hän kertoi, että parin kilometrin päässä oli kaksi ihmistä tapettu kirveellä. Tekijä oli edelleen karkuteillä.

Olin ollut ulkona esikoisen ja parin naapurin lapsen kanssa. Olimme rakennelleet pulkkamäkeä ja lumilinnaa. Oli niin hauskaa, että en ollut huomannutkaan, että kello oli jo puoli kahdeksan. Lähdimme kaikki sisään. Olisimme lähteneet, vaikka mitään veritekoja ei olisi tapahtunutkaan.

Tekopaikalle Tuiran kaupunginosaan on jonkun verran matkaa. Vaikka tekijä olisi kerennyt sieltä meille verityön jälkeen leppoisastikin kävellä, olisi tuntunut jokseenkin typerältä, että hän olisi paennut kohti vankilaa ja poliisilaitosta. Toisaalta tuollaiseen hulluuteen syyllistyneeltä ei ole syytä odottaa järkeviä ratkaisuja.

En sinänsä pelännyt, mutta lasten kanssa ottaa asiat mieluummin varman päälle. Olisimme lähteneet sisään, vaikka kello ei olisi ollutkaan niin paljoa.

Kotona rupesin kaivelemaan tapahtuneesta tietoa. Kaleva ja Yle kertoivat, minkä tiesivät. Jopa yleensä vaitonainen Oulun poliisilaitos tiedotti oikein Facebookissa. Epäiltyä ei oltu saatu kiinni ja poliisi kehotti ihmisiä pysymään sisällä tapahtumapaikan lähistöllä.

Illan vastenmielisimpään uutisointiin törmäsin, kun epäillyn tuntomerkit täsmentyivät. MTV otsikoi asiasta näin: Tässä ovat Oulun kaksoissurmaajan tuntomerkit. Uutinen piti klikata auki, jotta tarkemmat tiedot sai luettavakseen. Iltalehti otsikoi asiasta samaan tyyliin.

Tämä on ihan normaalia klikkausjournalismia. Noinhan sitä rahaa siinä bisneksessä tehdään. Sellaista se nykyään vain on. Eettisesti MTV:n ja Iltalehden toiminta oli kuitenkin journalismin irvikuva. Sillä hetkellä tiedotusvälineillä oli aivan oikea palvelutehtävä kertoa kansalaisille heidän turvallisuuteensa vaikuttavia tietoja.

MTV ja Iltalehti tekivät tilanteessa ratkaisun olla palvelematta ja tehdä tiliä. MTV korjasi myöhemmin virhettään niin, että tärkeät tiedot kävivät ilmi jo otsikosta, mutta vahinko oli tuolloin jo tapahtunut. Klikkaukset oli kerätty pois silloin, kun tieto oli tuore.

Tätäkin vastenmielisemmän käänteen ilta sai, kun perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho sai Facebook-sivuilleen tiedon, että epäilty on poliisin mukaan tummaihoinen.

– Vai että nuorukainen keppostelee Oulussa, hän aloitti.

Ei ole järin sivistynyttä laskea leikkiä traagisista asioista ainakaan kovin tuoreeltaan. Hirvittävästä rikoksesta epäillyn kohdalla se voi olla sananvapauden nimissä kuitenkin jotenkin suvaittavissa. Kokonaan toinen juttu on, kun hyökätään poliittinen agenda ojossa uhrien kimppuun, kun heidän menehtymisestään on vain tunteja.

– On tutkittava, esittivätkö edesmenneet rasistissävytteisiä kommentteja, Halla-aho kirjoitti.

Tuo ei ole enää edes huonoa käytöstä. Tuo on törkeää. Kaksi henkilöä on joutunut julmien veritekojen uhriksi, ja europarlamentaarikko hyppää ratsastamaan heidän ruumiillaan heti, kun tilaisuus tulee. Tuollaista tuskin voi enää kyynisen maahanmuuttokritiikin mittapuullakaan pitää sopivana.

Myöhemmin illalla uutisoitiin, että henkirikoksista epäilty on saatu kiinni. Halla-aho on epäilemättä tilannut jo uuden lastin popcorneja, että pääsee niiden äärellä naureskelemaan tapahtuneesta käytävälle keskustelulle.

Minä tunnen oloni edelleen turvalliseksi Oulussa. Vien lapset huomennakin ulos. Tunnen syvää vastenmielisyyttä sitä kohtaan, että jotkut suomalaiset pitävät hyväksyttävänä kaluta vainajia itsekkäisiin tarkoituksiinsa.

*************

En jaa tässä poikkeuksellisesti linkkiä MTV:n ja Iltalehden epäillyn tuntomerkeistä kertoviin juttuihin, joilla kalasteltiin klikkejä. Jaan yleensä aina mahdollisuuksien mukaan linkit sisältöihin, joihin kirjoituksissani viittaan, mutta tällä kertaa pidän MTV:n ja Iltalehden toimintaa sen verran inhottavana, että en halua tukea sellaista ohjaamalla yhtäkään vierailijaa noihin sisältöihin. Jutut löytyvät varmasti hakukoneella, jos ne haluaa lukea.

Muutenkin eri uutislähteet päivittivät illan mittaan juttujaan uusien tietojen tullessa, joten en ole varma, moniko niistä on enää siinä muodossa, jotka minä eilen luin.

*************

Jussi Halla-ahon kuva: Jaakko Sivonen / Creative Commons CC BY-SA 3.0

Lue myös:

Maassa maan tavallaHaudoilla ei hypitä. Kaksivuotiaskin tietää sen. Joillekin merkittäviin asemiin kohonneille päättäjille moinen arvokkuus lienee mahdotonta oppia. Valitettavasti Jussi Halla-aho ei ole suinkaan ainoa poliitikko, joka on unohtanut aivan viimeaikoina tämän maan tavan.
Lue lisää…

Aiheesta internetissä / lähteet:

Kalevan Tuiran kirvessurmia koskevat jutut

Yle: Kaksi kuollut kirveshyökkäyksessä Oulun Tuirassa

Yle: Henkirikoksista epäilty kiinni Oulussa

Oulun poliisilaitoksen Facebook-päivitys

Verkkouutiset: Jussi Halla-aho terrori-iskun jälkiseurannasta: Tänään on ihan popcorn-päivä

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Ei tuo minusta ole mitenkään kohtuuton kysymys, varsinkaan Pariisin tapahtumien ja sitä seuranneen kuohunnan jälkeen. Itselleni tuli mieleen ensimmäisenä, oliko hyökkäyksessä rasistisia tai jumalanpilkkaan liittyviä aineksia, vai oliko kyse jostain ihan muusta.

Jos vaikka muut käyttäytyvätkin kuin elukat, ei meidän kaikkien ole pakko taantua heidän tasolleen. On hyvin halpamaista edes leikillään, kyynisesti tai mitenkään muutenkaan vihjailla vainajien olleen itse syyllisiä tapahtumiin. Varsinkaan silloin, kun tilanne on vielä kesken ja ihmiset järkyttyneitä. Jos ei muuta, niin vainajia ja heidän omaisiaan tulisi kunnioittaa. Se kuuluu minun ymmärtääkseni suomalaiseen kulttuuriin, jota Halla-aho itsekin yrittänee pelastaa.

On tutkittava olivatko uhrin viimeiset sanat arabiaa jolla ylistettiin Jumalaa

Taidat olla aika sulkeutunut kirjoittaja, ja turhaa ratsastat ratsastamalla Halla-Ahon maineella … Kirjoitus oli aivotonta paskaa

Jaa, että sulkeutunut. Sillä tavalla. Kiitos palautteesta.

Että oma vika kun kuoli..törkeetä. Okei, ketään ei saa haukkua, mut ei se haukkuminen oikeuta ketään tappamaan toista ihmistä. Asiallinen teksti, jälleen!

Kiitos!

Toimintasi hämmentää minua suunnattomasti. Halla-Aholta lainaamasi lauseet ovat hänen Facebook-sivunsa kommenttiosiosta ja ovat vahvasti kontekstiin sidottuja ironisia lauseita. Luulen ja toivon, että ymmärsit myös itse Halla-Ahon kommenttien mielen, mutta päätit kuitenkin irroittaa ne asiayhteydestä.

Lisäksi mainostat tätä blogiasi Facebookissa eri medioiden ko. aiheeseen liittyvissä julkaisuissa, kommenttiosiossa. Sivuillasi myydään mainospaikkoja, joten herääkin kysymys miten itse eroat näistä mainitsemistasi lehdistön edustajista? Totean myös, että tappajan tuntomerkkien antaminen artikkelin yhteydessä on huomattavasti tehokkaampi tapa, kuin esimerkiksi otsikossa/etusivulla. Jos lukijan päämääränä on informaation saaminen, ei yksi klikkaus uutiseen ole ylitsepääsemätön juttu. Eikä iltalehdellä ja kumppaneilla ole mitään lakisääteistä velvollisuutta välittää viranomaisviestejä, ehkä moraalinen on.

Blogisi huokuu henkilökohtaista vihaa Jussi Halla-Ahoa kohtaan, mutta se ymmärrettäköön.

Pointti on siinä, että on aika ironialle ja on aika kunnioitukselle. Minun mielestäni Halla-ahon kommentit eivät ole tässä erityisen erillään asiayhteydestä. Noin hän kommentoi. Asia ei muuttuisi sen kummemmaksi, vaikka asiayhteys olisi mikä hyvänsä. Hän ei ollut suinkaan ainoa, joka laukoi typeryyksiä, mutta hän on sellaisessa asemassa, että häneltä voisi odottaa enemmän.

Minä en vihaa Halla-ahoa. Hän on hyvin tarpeellinen keskustelija, vaikka olenkin hänen kanssaan hyvin monista asioista hyvin eri mieltä. Keskustelu on tärkeää, mutta myös sillä on merkitystä, kuinka keskustellaan ja milloin.

Minä eroan mainitsemistani tiedotusvälineistä siinä, että minä en pihtaa ajankohtaista, turvallisuuteen vaikuttavaa tietoa klikin takana. Minä keskustelen.

Mielestäni et voi väittää etteikö irroittamasi lauseet ole irroitettu täysin asiayhteydestä. Jos blogitekstisi tarkoitus on puhutella lukijaa, joka ei tunne Jussi Halla-Ahoa, hänen retoriikkaansa saatika keskustelukokonaisuutta ja ympäristöä missä se käydään, on lauseiden irroittaminen Halla-Ahon selvää mustamaalaamista.

Vaikka Jussi Halla-Aho on poliitikko, se ei tarkoita, etteikö hän voisi harjoittaa omaa retoriikkaansa sosiaalisessa mediassa. Viralliset lausunnot jne. ovat erikseen, Facebook on poliitikon ja kansalaisen kohtauspaikka. Timo Soinin sanoin: ”Halla-Aho ajaa omaa agendaansa, vaikka puolueen kannatus olisi 0%.”

Olet ottanut nyt herneen nenään aivan turhasta. Ja lopeta blogisi spämmäys.

Minä olen eri mieltä asiayhteydestä. Nuo irroittamani kommentit koskivat Oulun tapahtumista kertovaa uutista.

Totta kai Halla-aho saa harjoittaa minkälaista retoriikkaa lystää. Hän on kuitenkin julkinen toimija ja kansan äänestämällä valitsema edustaja, joten hänen kannanottonsa ovat eri tavalla merkittäviä kuin esimerkiksi minun tai sinun.

Sananvapaus suo Halla-aholle oikeuden esittää näkemyksiään, vaikka minä tai joku muu ei olisikaan niistä samaa mieltä. Samalla tavalla se suo minulle oikeuden spämmätä niin paljon kuin lystään.

Mä en näe tota niin että Halla-aho etisis syytä uhreista. Halla-ahohan nimenomaan on sitä mieltä että ulkomaalaiset rikolliset pois suomesta samantien eikä lisää maahanmuuttajia jne. Halla-aho tuskin koskaan asettuisi puolustamaan ulkomaalaistaustaista murhaajaa. Ehkä Halla-aho ajatteli tuon olevan viharikos suomalaisia kohtaan ja sananvapautta kohtaan ja siksi mietti olisiko takana jotain sananvapauteen liittyvää jonka murhaaja onkin tulkinnut rasistiseksi tms. Tai terrorismia. Toi iltalehden ns klikkauspakko taas on hyvinkin törkeää. Esimerkiksi kännyköillä ei aina edes aukea otsikot jos on huono verkko.

Halla-ahon tarkoitus ei varmaankaan ollut syyllistää uhreja, mutta niin hän tuli tehneeksi. Vitsi epäonnistui pahemman kerran, vaikka se valitettavasti monia varmasti naurattaakin.

Muutenkin olisi ihan paikallaan miettiä, mistä asioista ja milloin on sopivaa laskea leikkiä.

Halla-ahon sarkastiset kommentit kuvaavat niin täydellisesti ns. suvaitsevaisten ajatusmaailmaa.

Tampereen pizzeria -palo on toinen hyvä esimerkki ns. suvaitsevaisten ajattelusta.

Ei ns. tosisuvaitsevaisevaisia edes oikeasti kiinnosta kantasuomalaiset uhrit, kantasuomalaiset kun voivat tuskin edes uhreja ollakaan – vähintään ovat valkoisuuteensa takia tähän rooliin kelpaamattomia. Rakenteellinen rasismi, ristiretket ja kaikkee – sekä Halla-aho…

Itseäni puistatti nimeltä mainitsemattomian uutislähteiden otsikointi ja näiden sisältämä kommenttiosio.

Otsikossa oikein erikseen mainitaan että SOMALImies tappoi kirveellä kaksi ihmistä. Jossain välissä itse uutista sentään vaivaudutaan manitsemaan se, että tekijällä oli mielenterveysongelmia.

Kommenttiosio taas kukki tämän tason kommentteja:

”Motiivi on selvä: MAMU!”
”Ihan oikein että sai napin otsaan. Koska MAMU!”

Kiitos kotimaisen laadukkaan journalismin, rotuerottelulla revitellään taas huolella.

Ei motiivia ole tietääkseni vielä julkistettu, onko se edes vielä selvilläkään? Mahdollisista mielenterveysongelmistakaan on tuskin vielä mitään virallista tietoa, joten ei kannata leimata tietämättä.

Harmi etteivät toimittajat kysyneet mitään terroriyhteyksistä, kun niin ajankohtainen on sekin aihe mm. Ranskan takia.

Osuin tälle blogisivulle täysin vahingossa, enkä tiedä mitä olet aiemmin kirjoittanut. Mutta toivottavasti et ainakaan paradoksaalisesti ole ollut ”je suis Charlie” -hengen mukaisesti kannattamassa sanan- ja satiirinvapautta. Kun nyt olet sitä vastaan.

Eli taas kerran perussuomalaiselle sananvapauden vastustaminen tarkoittaa sitä, että joku kehtaa loukata heidän profeettaansa eli Halla-ahoa?

Ihan oikeastiko kuvittelet, että H-A tai hänen faninsa loukkaantuvat? H-A on ”huippuälykäs” (=keskivertojantteria selvästi nokkelampi), mutta empatian osalta ei välttämättä yhtä osaanottava kuin keskimääräinen heppu kuten sinä tai minä. H-A:lle on ihan ok vittuilla ja tehdä pilkkaa sananvapauden raameissa, kunhan ei riko lakia. Häntä ei kiinnosta piiruakaan, loukkaantuuko joku, kunhan ei joudu rikosoikeudelliseen vastuuseen. Hänellä voi ihan hyvin perustua koko maailmankatsomus tähän, että mennään lakien mukaan ja ihmisen loukkaaminen sisältyy rajojen sisään. Joku voi närkästyä pahastikin. Juttu on vaan siinä, että hänellä ei ole mitään velvollisuutta lähettää jokaiselle ihanalle nöpönaamalle jaxuhaleja aina kun tulee paha mieli. Eikä niin teekään. Kannattaa vaan oppia elämän reaaliteetteja. On H-A kaikesta huolimatta silti sinullekin vähemmän vaarallinen otus tässä maailmassa kuin joku sekopää kirvesmurhaaja. Ota tai jätä.

Voi teitä reppanoita…

Olen kyllä sananvapauden kannattaja. Mutta en silti julkaise Muhammedin kuvia, kun en näe tarvetta loukata niin monia. Voisin tehdä halutessani niin ja siitä oikeudesta pidän kiinni. Pidän myös Saudi-Arabian päätöstä ruoskia bloggaajaa barbaarisena. Sallin Halla-ahollekin vapauden puhua mitä haluaa, mutta huonot tavat ovat huonoja tapoja. Sananvapauden nimissä katson oikeudekseni osallistua tähän keskusteluun aivan, kuten sallin sen sinullekin.

Puhutaan, mutta yritetään silti käyttäytyä.

Vastaa käyttäjälle Keijo Käki Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X