Mitä v*ttua?
Minun mielestäni hyväksikäytön uhrien pitäisi saada itse päättää, haluavatko he astua kokemuksineen julkisuuteen. Tämän vuoksi minua arvellaan pedofiiliksi. Mitä vittua?
Se, että edes olet kirjoittanut sanat ”kyllä pedofiilien hyssyttelylle”, antaa hyvin epäluotettavan kuvan.
Noin kommentoi eräs erimielinen edellistä päivitystäni. Sanat, joihin hän viittaa, löytyivät kyseisen kirjoituksen otsikosta, joten kokeilenpa nyt toisenlaista lähestymistapaa. Tämänkertaisessa otsikossa esiintyvän kysymyksen sanoihin tuntuvat ainakin monet minua moittineet luottavan kuin peruskallioon.
Olen peräänkuuluttanut keskustelua. Nyt sitä keskustelua sitten syntyi. Tai ainakin keskustelua.
Yritin edellisellä kirjoituksellani herätellä ihmisiä huomioimaan, että lasten hyväksikäytöistä tuomittujen nimien julkaiseminen ei ole viisasta, koska tiedoista voi olla mahdollista päätellä myös tietoa uhreista. Viime viikolla näin kävi.
Tietoja on muissa tapauksissa käytetty esimerkiksi koulukiusaamiseen aseina. Monet uhrit kokevat ahdistavana sen, että niin monet ovat tietoisia heidän kokemuksistaan, vaikka heillä itsellään ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa siihen, miltä osin he niistä haluavat julkisesti kertoa.
Minun mielestäni on kohtuutonta, että tekijän rankaiseminen julkisuudella rankaisee samalla myös uhria. Monet pedofiilinmetsästäjät ovat tästä eri mieltä.
Hyväuskoiselle metsästäjälle uhri on sivuseikka
Useille pedofiilinmetsästäjille uhri on sivuseikka. Tärkeintä on rangaista. Jos he eivät ole nähneet tietoja uhreista, he uskovat, että ei ole kukaan muukaan. Tai ainakin tietoja on pitänyt erityisesti kaivella ja urkkia. Lisäksi uhrit luonnollisesti erotetaan perheistään – olipa tilanne mikä hyvänsä – ja he olivat muutenkin aikeissa vaihtaa nimensä ja muuttaa toiselle puolelle maata. Eihän siitä mitään haittaa kenellekään ole, jos nimet vaikka lipsahtaisivatkin julki. Eihän?
Minun silmilleni tietoja tuli Facebookissa. Niitä ei pitänyt erikseen etsiä, vaan tiedot paljastuivat ihan siinä etusivua selaillessa. Kun jatkoin selaamista, tulivat samat asiat eteen vielä toistamiseen. Lisäksi ainakin kertaalleen uhreiksi osattiin mainita henkilöitä, joilla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä asian kanssa.
Metsästäjä uskoo kuitenkin, että kukaan ei tee mitään pahaa uhrien tiedoilla, vaikka sellaisia sattuisi leviämäänkin. Kaikkihan tuntevat vain mitä syvintä myötätuntoa kovia kokenutta kohtaan. Tarinat esimerkiksi uhrien kiusaamisesta ovat merkityksettömiä.
On liikuttavaa, että niinkin syvää vihaa pedofiilejä kohtaan tunteva jaksaa uskoa ihan kaikkien muiden ihmisten pohjattomaan hyvyyteen.
Vain pedofiili voi olla eri mieltä
En ole kuullut kenenkään pitäneen liian ankarina tai edes riittävinä järkyttävistä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista annettuja tuomioita, joista esimerkiksi Iltasanomat uutisoi viime viikolla. Omassa kirjoituksessani en ottanut tosin tuomioihin kantaa, vaan ainoastaan siihen, että kostonhimoisten väkijoukkojenkaan ei tulisi toimia niin, että uhrien kärsimys mahdollisesti lisääntyy.
Tästä huolimatta kirjoitukseni tulkittiin kyseisten rikollisten puolustelemiseksi. Ei voi sanoa, että tekstiäni olisi luettu kuin piru Raamattua – päinvastoin vaikuttaa siltä, että monet pirut riensivät tuomitsemaan lukematta sitä lainkaan.
Vetosin siihen, että uhrien etu asetettaisiin etusijalle, mutta minut itseni tuomittiin pedofiiliksi. Osa kunnianloukkauksista tehtiin nimettöminä blogipäivityksen kommenttiosiossa, mutta osa lauottiin avoimesti ja hurrausten saattelemana nimellä ja naamalla Facebookissa.
Missähän koulussa noin yleviä ja oikeamielisiä kansalaisaktivisteja kasvaa?
Kuka kuulisi uhria?
Koskettavimpia kirjoitukseni vuoksi esitettyjä puheenvuoroja esittivät henkilöt, jotka ovat itse joutuneet seksuaalirikosten uhreiksi. Osa tarinoista löytyy edellisen päivityksen kommenteista.
Tarinat olivat pysäyttäviä. Kokemukset olivat aivan ymmärrettävästi vaikuttaneet uhreihin syvästi. Mitään sellaista kokemattomana on hankala kuvitella, minkälaista vahvuutta erityisesti lapsena seksuaalirikosten uhreiksi joutuneilta ihmisiltä vaaditaan, että he pystyvät kasvamaan tasapainoiseen aikuisuuteen.
Osa uhreista oli pettyneitä siihen, että rikollisten nimet eivät olleet paljastuneet yleisölle. Osa puolestaan oli kokenut uusia ikävyyksiä, kun heidänkin henkilöllisyytensä oli paljastunut rikollisten nimien tultua julki. Yhteistä monille tarinoille oli kuitenkin se, että uhreilla ei ollut ollut sananvaltaa siitä, missä määrin heidän kokemuksistaan tuli yhteistä omaisuutta.
Uhreilta ei kysytty tai he eivät olleet riittävän kypsiä päättämään, halusivatko he seksiä hyväksikäyttäjiensä kanssa. Sitten heiltä ei kysytty, halusivatko he jakaa kokemuksensa julkisesti. Nytkin monet metsästäjät tietävät monien uhrien puolesta, mitä he haluavat – jos eivät nyt, niin joskus tulevaisuudessa.
Vaikka vaikuttaakin siltä, että useiden pedofiilinmetsästäjien päällimmäinen motiivi toiminnalle on kiima päästä kiduttamaan jotakin, uskoisin, että suurin osa heistä ajattelee pohjimmiltaan samalla tavalla kuin minäkin. Yritämme parhaamme mukaan ajatella uhrien parasta, mutta lähestymistapamme ovat vain kovin erilaiset.
Meidän kaikkien olisi kuitenkin hyvä muistaa, että uhrit ovat yksilöitä. Heidän kokemuksensa ovat erilaisia. Ei ole olemassa mitään yksittäistä ratkaisua, joka palvelisi heidän jokaisen etua.
Tämän vuoksi olisi tärkeää, että uhreille taattaisiin edes oikeus päättää itse, haluavatko he astua kokemuksineen julkisuuteen.
Päivitys 22.1.2015 kello 9.11:
Otsikkoa kiltinnetty.
Lue myös:
Kyllä hyssytelylle – pedofiilien nimet piiloon!
Kidutusta ja kuolemaa – pedofiilinmetsästäjät käymässä sanoista tekoihin
Lasten hyväksikäyttäjien tuomioihin pettyneiden keskusteluissa nousee usein esiin halu tuottaa tuomituille hankaluuksia, kiduttaa heitä tai jopa tappaa heidät. Eräät keskustelijat sanovat olevansa valmiita ryhtymään sanoista tekoihin.
Aiheesta internetissä:
*************