Ihanat itkupotkuraivarit – minä rakastan uhmaikää
Kunnon itkupotkuraivari lämmittää tämän isän mieltä, vaikka sellaisen tapahtumahetkellä ei ehkä siltä vaikuta. On kuitenkin viisaampi sanoa vaikka kovalla äänellä kuin jättää kokonaan sanomatta.
Lapsi kirkuu kaupan lattialla. Vanhempi yrittää tuskastuneena ratkaista tilanteen. Muut asiakkaat miettivät paheksuen, että kasvatus on mennyt lopullisesti metsään. Tai niin me vanhemmat saatamme sillä hetkellä ainakin kuvitella. Luultavasti moni tilannetta todistava tietää aivan hyvin, että uhmaikä ei ole vain normaali asia, se on tarpeellinen.
Uhmaa jatkuu muodossa tai toisessa pitkin lapsuutta, mutta se tavallisimmin uhmaiäksi mielletty vaihe vaimenee yleensä ennen viidettä syntymäpäivää. Alkunsa se saa yleensä kahden ikävuoden kieppeillä.
Meillä asustelee parikin tuohon ikähaarukkaan sopivaa ihmistä.
Kaikkea ei voi saada, mitä haluaa. Vaikka olisikin jo iso tyttö, tulee joka päivä vastaan tilanteita, joissa itsenäinen toiminta ja päätöksenteko ei ole vielä mahdollista. Pettymyksiä joutuu nielemään jatkuvasti. Kyllähän se harmittaa.
Niin harmittaa vanhempiakin, kun vauva-ajan avuttomuudesta taistellaan irti kovaäänisesti – varsinkin, jos sitä jatkuu päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen.
Moneen muuhun perheeseen verrattuna meillä on ollut aika helppoa. Esikoinen on ollut vauvasta lähtien hyvin rauhallinen. Kuopus on kipakampi, mutta ei pahimmasta päästä hänkään.
Kiltteys – eli kun tottelee vanhempia ja käyttäytyy muutenkin hyvin – on kivaa ja helppoa, mutta ei sekään pysyvänä olotilana ole hyvä.
Kyllä omaa tahtoa täytyy olla. Muille täysin alistuvasta voi tulla ehkä hyvä sotilas, mutta muuten tässä maailmassa on syytä osata pitää puoliaan, jos mielii pärjätä. Jos suostuu ottamaan vastaan kaiken roskan, mitä niskaan kaadetaan, ei sille tule loppua koskaan.
Minä en ole koskaan joutunut raahaamaan huutavia lapsia kaupan lelu- tai karkkihyllyiltä. Joskus herkkuja voidaan ostaa ja lapsilla on usein muita erittäin hyviä ideoita, mutta lopullisen päätöksen ostoksista tekevät vanhemmat. Tämä on ollut jälkikasvullekin jopa yllättävän selvää.
Kunnes eräänä päivänä kilteistä kiltein esikoinen olikin toista mieltä.
– Minä haluan, hän ensin sanoi ja sitten huusi – niin monta kertaa, että asia varmasti tuli selväksi.
Pyyntö ei ollut kohtuuton, mutta kun jono oli vetänyt viimein kassalle saakka, ei myymälän syövereihin enää kannattanut palata. Ostos oli jätettävä toiseen kertaan. Selitykset eivät kelvanneet. Komennoilla ei ollut vaikutusta.
Tyttö valahti lattialle parkumaan – aivan kuten lukemattomat muut milloin minkäkin perään rääkyvät lapset, jotka ajattelemme asiantuntevan ohikulkijan osaavan tuomita kelvottomien vanhempien pilalle hemmottelemiksi vapaan kasvatuksen hedelmiksi.
En ehkä vaikuttanut kovin iloiselta, kun huuto kaupassa oli kovimmillaan. Oikeasti minä kuitenkin olin tyytyväinen. Tyttö rupesi aktiiviseen vastarintaan tärkeäksi katsomansa asian puolesta. Sillä kertaa tulos ei ollut hänen toivomansa, mutta asia otettiin huomioon. Hänen mielipiteellään oli merkitystä. Se kannatti esittää.
Hänen ylitseen ei kävelty. Toivon, että hän osaa jatkossakin valvoa omaa etuaan. Valitettavasti elämä on sellaista, että alistuvat hissukat jäävät jalkoihin, kun öykkärit marssivat kohti tavoitteitaan – olivatpa ne sitten kuinka hyviä tai huonoja tahansa. En tietenkään toivoisi, että näin olisi, mutta tuskin voin asialle mitään, vaikka kuinka valittaisin. Asiat voi toki esittää muutenkin kuin huutamalla, mutta parempi niinkin kuin ei ollenkaan.
Sillä kertaa lapsi esitti asiaansa vielä koko kotimatkankin ajan.
– Ruusu, ruu-suu! hän huusi.
Niin, hän olisi halunnut ostaa kaupasta ruusun. Äidilleen. Kävimme seuraavana päivänä tytön kanssa kahdestaan kaupungilla oikeassa kukkakaupassa, mistä hän sai valita kolme omasta mielestään kauneinta ruusua: yhden äidilleen, yhden siskolleen ja yhden itselleen.
Minustakin se oli tärkeä asia. Hyvä, että edes joku muistaa, että äidille pitäisi ostaa silloin tällöin ruusuja. Minulta se pääsee aina unohtumaan.
Aiheesta internetissä:
Mannerheimin lastensuojeluliitto: Lapsi on uhmaiässä
*************