Teksti:
Jussi Korhonen

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder (kok)Akava pitää pikkurahana tuhatta euroa vuodessa, joka sen laskujen mukaan voisi olla kotihoidontuen uudistamisesta lapsiperheelle koituva hinta. Järjestö vaatii hallitusta toteuttamaan uudistuksen.

Akava on yhtynyt emopuolueensa kokoomuksen hyökkäykseen lapsiperheitä vastaan. Järjestö vaatii tiedotteessaan hallitukselta rohkeutta toteuttaa lasten kotihoidon tukeen kaavailtu muutos, joka jakaisi tukikuukaudet tasan isän ja äidin kesken ja kaventaisi merkittävästi perheiden mahdollisuutta valita lapsilleen heidän mielestään paras hoitomuoto.

Akavan laskelmien mukaan äitiä parempituloisen isän jääminen kotiin voisi näkyä noin tuhannen euron vuosittaisena lovena perheen yhteisessä tilipussissa.

– Kotihoidon tuen jakaminen ei välttämättä heilauta perheen taloutta, järjestön tiedote iloitsee laskelman tuloksesta.

Akavan mukaan kotihoidontukeen kaavailtu uudistus parantaisi miesten ja naisten välistä tasa-arvoa työmarkkinoilla.

Akava on korkeasti koulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö. Sitä johtaa ekonomi Sture Fjäder (kok). Hän on luonnehtinut itseään kokoomuslaiseksi porvariksi ja kokoomuksen taustavaikuttajaksi.

*************

Akava moitti Elinkeinoelämän keskusliittoa yrityksestä rajoittaa perheiden valinnanvapautta vuonna 2012, kun EK ehdotti kotihoidontuen leikkaamista. Tuolloin Akava oli sitä mieltä, että pelkästään tukea leikkaamalla äitejä ei saada kotoa töihin.

Tuoreet laskelmat nyt kaavaillun tukileikkauksen vaikutuksista perheiden talouksiin muuttivat liiton mielen. Melkoisen elitistiseltä kuulostava väite siitä, että tuhat euroa vuodessa ei olisi perheelle suuri raha johtunee pitkälti siitä, että Akavaa ei köyhät tai ei edes todellisuus kiinnosta.

Laskelman esimerkkiperheen molemmat vanhemmat tienaavat reippaasti yli 3000 euroa kuukaudessa. Heillä takkiin tulisi noin satanen kuussa, minkä Akava pyöristää tuhanneksi euroksi vuodessa. Moni saattaisi laskea sen olevan noin 1200 euroa vuodessa, mutta jos tonni on Akavalle pikkuraha, ei parisataa ole ilmeisesti edes mainittavan arvoinen summa. Pauttiarallaa sen verran Akava vaikuttaisi kuitenkin haluavan mäjäyttää tasa-arvomaksua lapsen kotihoidon valitseville.

Yhteen hyvätuloiseen, kuvitteelliseen perheeseen pohjautuva laskelma ei todista vähänkään lähempää todellisuutta tarkasteltaessa yhtään mitään. Ei ainakaan niin paljoa, että sitä kannattaisi yhteiskunnallisen keskustelun argumentiksi esittää.

Se on tullut selväksi, että kokoomus haluaa eritoten köyhät lapsiperheet entistäkin ahtaammalle. Ei sitä tarvitsisi enää minkään taustavaikuttajien käsikassarajärjestöjen suulla perustella – ei varsinkaan noin naurettavista lähtökohdista tehdyillä räknäyksillä.

*************

Alkuperäinen kuva: Soppakanuuna / Wikimedia Commons CC BY-SA 3.0.

Lue myös:

Kotihoidontuki lakkautetaan kokonaan?

Päivi Räsäsen pallit

Kotihoidontuki leikataan tasa-arvomekossa

Aiheesta internetissä / lähteitä:

Akava laski: Isän kotiinjäänti ei aina laskekaan perheen tuloja merkittävästi

Taloussanomat: Akava suuttui EK:n ”äidit töihin” -puheille

Tapaturmavakuutus: Pj Sture Fjäder, Akava: Työelämän kehittämiseen uutta rohkeutta

(Wayback Machine) Sture Fjäderin Akavan puheenjohtajaehdokashaastattelu

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Monilla, niin kuin meilläkin, tuo reilun tonnin paukku on jo toisen vanhemman kuukauden ansio. Mutta vissiin ne on laskenu, että kyllä ne pienituloiset pärjää 11 kk:N palkalla, kun ovat niin hyviä siinä penninvenytyksessä. Kohta ei vain ole mistä venyttää. Suututtaa.

Alkaa mennä naurettavaksi tämä keskustelu tästä kotihoidontuesta, koko kotihoidontuki on muutenkin ihan naurettavan pieni, saati jos se perheen parempi tuloinen ”pakotetaan kotiin”. Päiväkotipaikat on jo valmiiksi kiven alla, meille sanoi päiväkodin johtaja suoraan viime tammikuussa kun ilmoitin että meillä jää kaikki lapset kotiin kun vauva syntyy että ”varaudu sitten siihen että et tule kaikille kolmelle saamaan paikkaa samasta päiväkodista, nyt jo teillä on lottovoitto kun olette 2 sisarusta saanut samaan päiväkotiin” Joo o, minä varmasti autottomana rupean kuskaamaan lapsia eri päiväkoteihin ennen töihin menoa.. Helpompi hoitaa lapset kotona, kunnes esikoinen menee kouluun (2016) ja toiseksi vanhin koulun yhteyteen eskariin (ja toivottavasti nuorin pääsisi siihen tien toiselle puolelle päiväkotiin). Tähän 2016 kesään asti ei olisi mahdollisuutta hoitaa lapsia kotona jos kht pitäisi jakaa, koska taloudellinen tilanteemme ei sallisi sitä että KUUKAUDESSA tulot laskisivat yli 1000e jos mies jää kotiin.

Juurikin näin. Jo tämä teidän esimerkkinne osoittaa, että Akavan laskelmassa ei ole mitään tolkkua, jolla olisi koko asian suhteen mitään merkitystä. Muutenhan se ollaan kaikissa vähääkään mistään tajuavissa piireissä ymmärretty jo aikoja sitten, että kotihoidontuen leikkaamisella ei saada merkittävissä määrin aikaiseksi säästöjä tähän hetkeen, kestävyysvajeen korjausta pitkällä aikavälillä tai edes sitä tasa-arvoa. Kaikki ne ovat tärkeitä asioita, mutta keinot on löydettävä muualta. Tämä kun ei edes ole mikään keino noihin ongelmiin.

Tämä oikeasti piatää jo vihaksi. Toivon kyllä ihan hirveästi, että kun nämä tulossa olevat vaalit viimein ovat, ihmiset, ja varsinkin kaikki me, joita nämä viimeaikaiset poliittiset toilailut eniten koskevat, jalkaudumme osoittamaan mieltämme vaaliuurnille. Täytyyhän tälle joku tolkku tulla. Mielellään aika pian.

Juuri näin, eli äänestämään kaikki kun aika tulee! Siten voimme saada muutosta aikaan. Minä en ymmärrä tätä suuntaa mihin Suomea viedään. Ja ikävintä on, että tämä kaikki kostautuu. Itse olen varautunut pakkaamaan kimpsut ja kampsut ja muuttamaan perheeni kanssa pois tästä arvotyhjiöstä, jossa inhimillisyys ja välittäminen ovat jotain minkä päälle koko ajan tallotaan. En haluaisi lähteä sillä Suomi on koti, mutta pari viimeistä hallitusta urpoineen myrkyttävät kaiken! Pelottavan pitkälle ovat jo päässeet.

Itse asiassa kyseessä ei ole edes ihan viimeisimpien hallitusten metkut, vaan kehityssuunta on ollut tämä 90-luvun lamasta lähtien. Silloin lähdettiin hiljalleen harppomaan kohti täysin markkinoiden ohjailtavissa olevaa mallia. Sillä tiellä ollaan kuljettu pitkälle, mutta vielä joitakin rippeitä on jäljellä yhteiskunnasta, jossa arvostetaan ihmistä. Valitettavasti en usko, että kelkkaa käännetään tästä suunnasta; kyse on enemmän siitä, minkälaisella nopeudella etenemme.

Parempi suuntaus olisi muuttaa äitiysloman kustannukset tasan kaikkien työnantajien kesken, niin saattaisiin ehkä naisten työllisyys paremmaksi. Ja olisi ehkä houkuttelevampaakin naisten lähtä kotoa töihin, jos olisi työpaikka johon palata. Ainakin suurellaosalla tuntemistani pitkään lapsia kotona pelkällä kotihoidontuella hoitavista äideistä ei ole edes työpaikkaa johon palata. Eli tässäkin kotihoidonleikkauksesta mentäis vaan valtion etutaskulta takataskulle, kun nyt kotihoidon tuella olevat äidit alkaisi sitten nostamaan työttömyystukea.. Ja varmaan aika ”rauhassa” saa tällä työllisyystilanteella olla lasten kanssa kotona työttömänäkin, jollet satu olemaan muutaman alan ammattilainen, jossa on työvoimapulaa.
Ei tälläisellä kodinhoidontuen turhalla säädöllä saada kyllä yhtää mitää säästöä. Ja voihan kotihoidontukeenkin laittaa perheelle tulorajan, jos sen poisto ei ”akavalaisissa perheissä” tunnu missään ja varmaan sellaisissa perheissä isällä ja äidillä on tulotkin lähemmäs samaa luokkaa ni on sama ollakkin vuorotellen kotosalla, mutta jos toinen on vaikka työtön/opiskelija, niin tuskin ainut ”elättäjä” voi jäädä töistä hoitovapaalle.

Vastaa käyttäjälle SK Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X