(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Latteäiti ei lapsensa seuraa kaipaa.Onko lapsen kannalta paras ratkaisu, että hän joutuu viettämään päivät seuranaan äiti, joka haluaisi lapsestaan eroon?

Kaikki vihaavat yhteiskunnan piikkiin loisivia latteäitejä. He säilyttävät lapsiaan yhteiskunnan piikkiin viikot läpeensä päivähoidossa, jotta voivat itse laukata trendikkäissä kahviloissa vauva kainalossa. He voisivat samalla huolehtia vauvan vanhemmista sisaruksistakin, mutta eivät niin tee – silkkaa laiskuuttaan.

Joutaisivat ihan itse pitää huolen niistä Pirkko-Pettereistään, kun sellaisia on kerran pitänyt mennä tekemään.

Eikö niin?

Minua riipaisee joka aamu, kun vien lapset päivähoitoon. Eron hetkeen on muutaman päivähoitokuukauden aikana jo tottunut, mutta ei se täysin merkityksettömäksi ole vieläkään muuttunut.

Vaikka ainainen meininki ja meteli, keskinäinen kinastelu ja hullut päähänpistot kiristävät hermoja toisinaan ihan liikaakin, on luopumisen hetki kaikkea muuta kuin helpotus. Sillä hetkellä halauksesta ei haluaisikaan päästää irti.

Kun menen illalla nukkumaan, mietin monesti päivän tapahtumia. Lapset ovat olleet unten mailla jo hyvän aikaa, ja kaikki, mikä aikaisemmin vielä saattoi raivostuttaa, on asettunut omalle paikalleen kasvun tiellä. On meillä sitten ihanat lapset, minä ajattelen.

Sama tapahtuu hoitopäivän aikana. Vaikka aamu olisi ollut kuinka hankala, ehtii lyhytkin aika kullata muistot. Lähdön itsepäinen kiukuttelu muuttuu päivän mittaan terveeksi itsetunnoksi ja vahvaksi luonteeksi, josta on myöhemmässä elämässä hyötyä. On meillä sitten ihanat lapset, minä ajattelen taas.

Ja riennän hakemaan heidät kotiin, vaikka se tarkoittaa sitä, että hommia on jälleen kerran jatkettava illalla lasten nukkuma-ajan jälkeen.

Mutta keitä ovat ne, jotka eivät haluakaan olla omien lapsiensa kanssa? Ne, jotka pitävät jälkikasvunsa päiväkodissa niin pitkään kuin vain saavat, vaikka olisivat joutilaita heistä huolehtimaan? Ne, joiden vuoksi subjektiivista päivähoito-oikeutta on liki kaikkien mielestä rajattava?

Onko näiden lapsensa turhaan yhteisestä pussista hoidattavien ainoa huomionarvoinen ominaisuus heidän väitetty laiskuutensa?

Voisiko olla niin, että juuri heidän kohdallaan pitkät hoitopäivät ilman selityksiä olisivatkin ihan hyvä ja rahan arvoinen ratkaisu?

Voisiko olla niin, että päivähoitoon mielellään turvautuva äiti ei olekaan parasta mahdollista seuraa lapselleen, kykenevä pitämään lapsestaan huolta tai järjestämään tälle kehittävää tekemistä?

Niin, mutta jos subjektiivista päivähoito-oikeutta rajattaisiin, niin sosiaalisin perusteinhan saisi silti täyden päivähoidon, jos ei 25 tuntia viikossa riitä, te sanotte.

Toisin sanoen: äidin olisi silloin mentävä lakki kourassa sossuun tunnustamaan, että on kelvoton vanhempi – epäonnistunut siinä tehtävässä, jota koko yhteiskunta pitää vanhasta tottumuksesta naiseuden mittana. Hänen olisi perusteltava, että lapsen on parempi olla jossakin muualla kuin hänen seurassaan.

Hänen olisi alistuttava kertomaan kaikki tuo sille taholle, jonka tiedetään päätyökseen rikkovan perheitä ja sijoittavan lapsia ahneuksissaan epäinhimillisiin laitoksiin. Hänen olisi altistettava itsensä pelätylle lastensuojeluilmoitukselle, jonka tiedetään aiheuttavan viranomaisten tietokantoihin lähtemättömän merkinnän, joka kaivetaan kaikissa tilanteissa todisteeksi merkittyä vastaan.

Hänen olisi oltava valmis ottamaan vastaan hylkiön leima: hänet merkittäisiin virallisiin asiakirjoihin joutilaaksi laiskuriksi, joka ei pysty edes omasta jälkikasvustaan huolehtimaan. Hänen lapsensa tiedettäisiin tällaisen luopion jälkeläiseksi.

Entä sitten, jos tämä äiti ei haluaisikaan menettää kasvojaan? Mitä jos hän päättää sinnitellä – esittää vahvempaa kuin onkaan? Mitä, jos eräänä päivänä kamelin selkä katkeaa, hän pakkaa lapsensa autoon ja ohjaa sen päin bussin keulaa?

Päivähoito-oikeutta halutaan rajata. Ja varmaan rajataankin: niin suuri yksimielisyys tuntuu vallitsevan siitä, että laiskojen mammojen loisiminen on saatava kuriin. Isät ovat ilmeisesti jo lähtöjään niin surkeaa sakkia, että heitä näissä keskusteluissa juuri kukaan ei muista edes erikseen haukkua.

Kuinka suuri menoerä todellisuudessa ovat ne latteäidit, jotka olisivat hyviä vanhempia, jos heitä vain vähän kepillä hätyyttelisi?

Voisiko sittenkin olla niin, että on lapsen etu, että hän viettää edes päivät jossakin muualla kuin kodissa, jonne häntä ei haluta?

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Tää oli hyvä näkökulma. Itse olen ollut taipuvainen tuohon ”laiskat latteäidit” -ajatteluun. Kunnes meillä oli muutaman vuoden asunut masentunut aspergermies ja aloin ajatella, että ehkäpä niilläkin äideillä on tällaisia syitä. Meillä ei ainakaan olisi mitään mahdollisuutta miehen hoitaa lasta kotona kokoaikaisesti, eikä kaikkina päivinä edes osa-aikaisesti, jos minä olisin töissä ja hän ei. Ja ei – sossuun en haluaisi mennä asiasta avautumaan. Onneksi meillä asuu eläkkeellä olevat appivanhemmat kohta ihan vieressä, jos sellaiseen tilanteeseen joskus jouduttaisiin, mutta kaikilla ei.

Niin, niitä tilanteita on niin monenlaisia. Kaikki ratkaisut ei käy kaikille, ja olisi kyllä tärkeää, että tärkeitä palveluita ei tehtäisi liian monimutkaisesti saavutettaviksi. Varsinkaan silloin, kun lapsista on kyse.

Mä en ole latteäiti, en todellakaan. Silti mun kaksi lastani on maanantaista perjantaihin klo 8-16 päiväkodissa. Syy tähän on mun pitkäaikainen masennus, joka nyt luojan kiitos tuntuu helpottavan. Ei, en ole yh-äiti, on mies, mutta hän on se, joka tuo leivän pöytään. Yritin hetken olla lasten kanssa ja kamppailla sairautta vastaan, mutta eipä siitä mitään tullut, joten todettiin miehen kanssa, että lasten on parempi olla päivähoidossa pahimman ajan yli.

Kiitos tästä tarinasta. Mikäli päivähoito-oikeutta rajattaisiin, olisi tuollaisen järjestelyn aikaansaaminen ainakin paljon monimutkaisempaa.

Missään nimessä en noin radikaalisti puhuisi tästä asiasta, tilanteita on niin monia erilaisia kuin on perheitäkin. Toki jotkut haluavat laiskuuttaan pitää lapset hoidossa ja olla itse nautiskelemasta vauva-arjesta nuorimman kanssa, mutta entä nämä, joilla lapsi on ollut hoidossa vain rajatun aikaa ja oppinut juuri uuden paikan ja viihtyy niin hyvin että viikonloppunakin ehtii kymmenen kertaa kysyä joko sinne pääsee takaisin? Onko mitään mahdollisuutta että lapsen hyväksi voisi pitää lasta hoidossa? Itse olen jäämässä äitiyslomalle. 2- ja 5- vuotiaat tulee olemaan hoidossa ainakin toukokuuhun, että ollaan saatu heille turvallisesti maailmaan pikkusisarus, ihan siitäkin syystä että turvaverkosto on niin surkea, ettei muuten minun synnärilläolon ajaksi lapsille yksinkertaisesti löydy paikkaa. Syksyllä olemme suunnitelleet että vanhempi saisi jatkaa päiväkodissa, ei sillä etteikö häntä olisi aivan mahtava pitää kotona, vaan siitä syystä, että saa ikäistänsä seuraa ja virikkeitä, muutakin kun sen mitä minä kykenen tarjoamaan; kunnon arkirutiinit, viikottain ohjattua liikuntaa tai retkeilyä ja ulkoilua paljon joka päivä. 5-vuotias on oppinut tuntemaan ikäisiään ja nyt jo niin kiintynyt heihin, etten millään raaski häntä erottaa jo tutuksi tulleista lapsista. Itse olen niin nuorena lapseni saanut, että en paljon tunne lasteni ikäisten lasten vanhempia ja tuntemattomien kanssa on hirveän vaikea sopia leikkitreffejä, etenkin kun ne pääasiassa sijoittuisivat silloin kun meillä olisi sitä oikeaa koko perheen aikaa, sitä kun lasten isäkin on kotona, ei silloin ole kiva viedä lapsia pois kotoa.
Tässä oli oma perusteluni asialle. Mutta myös tuttujen lapsia seuranneena voin kertoa että joskus olisi vain parempi että vanhin lapsista lähtisi virikkeellisempään hoitoon, saisi luultavasti kitkettyä pahimmat tavat pois, kuten sisarusten puremisen ja tukistamisen jatkuvalla syötöllä. Kyllä meilläkin tinkiä tehdään toiselle, mutta näiden äitien valitusta kuunnelleena voinkin sanoa että kyllä meillä todellakin on upeat, ihanat ja ennen kaikkea kiltit lapset. Vaikka olenkin todella tiukkis joissain asioissa, mutta kyllä väitän että kun ovat sosialistuneet päivähoidossa, niin on todella moni asia heidän suhteessaan muuttunut, ovat paljon enemmän yhdessä kun saavat ja leikkivät sovussa paremmin kuin ennen hoitoon menoa. Eikä ole väkivaltaisuutta tai kieroilua ollut ilmassa millään tavalla.

Itse olen 2kk vauvan kanssa kotona ja esikoinen 4v on päivät tarhassa. Toisinaan tehdään poikkeuksia ja esikoinenkin jää kotiin, mielellään menee kyllä hoitoonkin. Itse en olisi varmaan selvinnyt vauva-ajasta kahden kanssa, jatkuva imetys ja yövalvomiset ovat tehneet sen että nukun päivällä kun vauvakin nukkuu. Myöskään en ole ollut vauvasta erossa vielä hetkeäkään vaan otan hänet mukaan jos kahvilassa/lounaalla joskus käyn. Olen varmaan juuri tuollainen vihattu latteäiti, tunnen jatkuvia omantunnontuskia asiasta. Ainoa ”oma aikani” on kuitenkin ollut kahvilassa vauvan ja ystäväni kanssa kahvilla. En ymmärrä miksi poden huonoa omaatuntoa, ehkä juuri tällaisten kirjoitusten vuoksi.
Minä kuitenkin tunnen omat lapseni parhaiten ja tiedän mikä meille sopii, ennemmin latteäiti kuin rättiväsynyt äiti.

Ratkaisu on varmasti viisas. Kukapa sitä paremmin tietäisi kuin sinä itse?

Aika rankkaa tekstiä. Uskoisin, että tämä maa ei kaipaa enää yhtään uutta määritelmää äitiydelle. Latteäidit. Hieman tuli ankea fiilis tästä kirjoituksesta.

No, puolustuksekseni sanoisin, että ei ollut minun keksintöni tuo latteäiti. Ankea tosin on minusta tämä koko tilanne, jossa yritetään tavalla ja toisella vähentää vaihtoehtoja, joihin erilaisissa tilanteissa olevat erilaiset perheet voivat yksilöllisissä tarpeissaan turvautua.

Todella hyvä kirjotus ja samaa mieltä. Meillä on pikkumies ollut puolipäivähoidossa nyt puolivuotta ja joka aamu lähden pala kurkussa tarhasta töihin, vaikka pikku kikkara jääkin sinne mielellään. Mä en oo koskaan tottunu jättämiseen ja se on aina yhtä hirveää. Siksipä mä en todellakaan tajua äitejä jotka pitää lapsiaan ihan viime minuuteille pkssa tyyliin ’olkoot koko rahan edessä.’ =/

En ole itse koskaan tavannut äitejä jotka pitävät lapsia ns. koko rahan edestä hoidossa. Onko sellaisiakin?

En minäkään sitä oikein tajua, mutta toisaalta ei kaikkea voikaan tajuta. Kyllä minä uskon, että kaikilla joku syy ratkaisuihinsa on.

Meillä vauvan synnyttyä jatkettiin 5v esikoisen päivähoitosopimusta, joka on siis 10 päivää/kk-sopimus. Vauva-arjen kanssa ei ole ollut takkua, enkä koskaan ole tuntenut että haluaisin viedä esikoistani hoitoon, jotta pääsisin hänestä eroon. Hoitoa käytämme 5-6 päivää kuukaudessa, ja koska maksu menee joka tapauksessa 10 päivän mukaan, maksamme siis paljon myös turhasta. Mutta omapa on syymme, eikö niin, mitäs viemme lasta hoitoon! Turhasta maksaminen ei meitä kuitenkaan ole tässä kohtaa murehduttanut ollenkaan niin paljon kuin se, että esikoisellamme ei naapurustossa tai tuttavapiirissänme ole ikäistään seuraa, ja kaiken maailman mammatapaamisissa ravaamisesta huolimatta ilman hoitopäiviä hän olisi jatkuvasti vain pienempien lasten seurassa. Pienempi lapsi voi ollakin eri asia, mutta jo kohta eskari ikäinen lapsi, joka on jo aiemmin hoidossa ollut ja muodostanut siellä tärkeitä kaverisuhteita oman ikäisiin ja leikeiltään saman tasoisiin lapsiin on ainakin meidän tapauksessa osoittanut todella kaipaavansa ikätovereitaan. Kaikki ovat yksilöitä, eikä tätäkään voi yleistää, mutta me olemme asian kokeneet näin, ja lapsi itse on ollut riemuissaan siitä että yhden tai joskus kaksi päivää viikossa hän pääsee ikäistensä lasten seuraan. Meillä ei ole sosiaalisia ongelmia, vanhemmat eivät ole mielenterveyskuntoutujia, alkoholisteja tai millään muullakaan tapaa erityistä apua tarvitsevia, yritämme ainoastaan ajatella lapsen etua. Vaikka pelaamme, leikimme, luemme, rakennamme, harrastamme paljon liikuntaa ym ym, ei aikuinen koskaan korvaa lapselle toisen lapsen seuraa, vaikka mieluista seuraa olemme varmaan mekin. Jatkuvasti olen tästä asiasta joutunut muiden äitien hyökkäyksen kohteeksi,ja kyllä, minut todella on saatu uskomaan että olen huono äiti, ja häpeämään tätä meidän perheen ratkaisua. Vaikka lapsi itse kokee hoitopäivät mieluisina, olen kaiken syyllistämisen vuoksi itsekin alkanut jo potemaan huonoa omaatuntoa tähän liittyen. Olen puhunut asiasta neuvolassa, ja halusin lopuksi kysyä neuvolan psykologinkin mielipidettä tästä kaikesta. Kuinka paljon pahaa nyt sitten lapselleni teen? Aiheutanko hänelle ikuiset traumat ja lähtemättömästi turmellun itsetunnon, koska olen vienyt häntä silloin tällöin hoitoon, vaikka olenkin vielä vanhempainvapaalla? Ihme ja kumma, sekä neuvolan että psykologin mielestä järjestely oli hyvä, ja uskoivat tämän olevan lapselle järkevä järjestely. Näin siis siitä huolimatta, ettei kyseessä ole mikään erityistä tukea tarvitseva lapsi tai perhe. Näin siis MEIDÄN kohdallamme, tätä en yleistä kehenkään muuhun.

Jos te koette, että tuo järjestely on lapsen edun mukainen, niin näin varmasti on. Eikä tässä teidän tapauksessanne lapsi edes kovin paljoa ole päiväkodissa.

Ajattelin ensin, että tämä kirjoitus on puhdas vitsi, sitten koin tämän provosoimisena ja sen vuoksi olin jättää kommentoimatta. Mutta jokin pieni piru pisti minut nyt kuitenkin kirjoittamaan oman mielipiteeni tästä. Vitsiksi tämän koin siksi, että jossain sinisilmäisessä maailmassa kuvittelin, että kukaan ei kirjoittaisi tosissaan mitään näin sairasta tekstiä. Aika radikaali kuvitelma äideistä joiden lapset ovat hoidossa… Enpä koskaan olisi kuvitellut, että muut näkevät minut laiskana ja huonona äitinä, tai mahdollisesti lapsieni ei olisi hyvä kasvaa tällaisen vanhemman kanssa, kylläpä tuntui inhottavalta lukea tuollaista vaikka en muiden mielipiteiden perusteella eläkään elämääni. Minulla on pieni vauva jonka kanssa olen kotona, esikoinen (4v.) on 10 päivää kuussa hoidossa ja mieheni tekee reissutyötä, tukiverkostoa ei ole ja nyt olen vielä huono äiti? Nyt sitten ihmetellään miksi esikoinen on hoidossa, tässäpä muutama ”syy”: kaverit, sosiaalinen elämä, toisenlainen aktiviteetti mitä en kotona pysty tarjoamaan vauvan toimiessa ”rajoittavana tekijänä”, levänneempi äiti joka jaksaa paremmin, saan mahdollisuuden hoitaa asioita muutamana päivänä viikossa ja se ei ole pois yhteisestä ajastamme. En istu kahviloissa, en rieku kaupungilla, en vietä aikaa ystävieni kanssa lapsen ollessa hoidossa VAAN annan vauvalle sitä kahdenkeskistä aikaa jota myös esikoinen on nauttinut vauvana, siivoan kotia, laitan ruokaa, lepään, hoidan asioita jne. Toisin sanoen pidän huolta vauvasta, kodista ja itsestäni. Kun esikoinen on kotona joudun aivan liikaa hokemaan hänelle ”odota” ”ihan kohta” ”pikku hetki” ”äiti ei nyt ehdi” ja se raastaa sydäntä aivan tarkkaan yhtä paljon kuin se, että jätän hänet aamulla hoitoon. En sano ettenkö voisi järjestää molemmille lapsilleni virikkeitä, ettenkö pärjäisi, miksi en pärjäisi? Mutta koen, että näin on parempi meille kaikille. En ymmärrä miksi minun pitäisi luopua maksetusta avusta, kuinka moni täällä jeesustelujoista luopuisi siitä mummun avusta? Ei meillä ole sellaista mahdollisuutta, meillä ei ole KETÄÄN apuna ja jo aikoina ammoisina naiset auttoivat toinen toistaan lapsien kanssa, tänä päivänä jos ei ole sellaista mahdollisuutta niin onneksi on päivähoitomahdollisuus. Olisitko sinä, kirjoittaja, miten selvinnyt kotona pienen vauvan ja leikki-ikäisen kanssa ilman apuja missään välissä? Olisiko sydäntäsi riipinyt se, että et ehdi antaa itsestäsi tarpeeksi vauvalle tai leikki-ikäiselle, vaan koko ajan molemmat joutuvat tyytymään puolikkaaseen vanhempaan? Ymmärrän toki, että maailmaan mahtuu tuollaisia superisiä joilla on kaikki oikeus arvostella muita kasvattajia ja nimenomaan äitejä, isistähän ei kannata sanoa mitään, olet varmaan ainoa koti-isä Suomessa? Vai onko se niin, että jos mies on kotona, niin hän automaattisesti tekee sen(kin) työn paremmin kuin perheen nainen?
Vmp.

En minä tiedä, kuinka olisin yksin selvinnyt. Onneksi sellaiselle ei ollut tarvetta. Minä yritin tässä tällaisella aavistuksen kärkevällä tavalla kertoa, että subjektiivista päivähoito-oikeutta ei pitäisi minun mielestäni rajata, koska luultavasti sitä ei kovin paljoa käytetä väärin. Minä arvelen, että jos vanhempi tai vanhemmat pitävät lasta päivähoidossa, se on luultavasti lapsen etu. Yleensä syy päivähoitoon on työ tai opiskelu, mutta ei se sitä tarkoita, etteikö muita, lapsen edun kannalta aivan yhtä tärkeitä syitä voisi olla. Ne vaihtelevat tapauskohtaisesti.

Alkuperäinen teksti kokonaisuudessaan on melko hupaisa 😀 Osittain sieltä löytyy jopa asiaakin. Vaikka kirjoittaja suurta viisautta osoittaen koittaa ottaa kantaa ihmisten kapeakatseisuuteen yhden asian suhteen, on paljastaa hän tekstissään itsensä juuri yhtä kapeakatseiseksi ja ahdasmieliseksi kuin itse asia, jota hän kirjoituksessaan julistaa. Kirjoittaja haluaa nyt tuoda esiin, kuinka asioita pitäisi osata katsoa hiukan suurempina kokonaisuuksina. Hauskaa, ja toisaalta säälittävääkin, kuinka laput silmillä hän voikin tätä omaa kokonaisvaltaista katsonta tapaansa rakentaa 😀 Toki putkinäkökin on tapa tarkastella maailmaa.

Säälin itseäni ja katsanto tapaani.

Miksi ihmeessä?

Koska ajattelin, että se saattaisi nimimerkki hohoijaata miellyttää. Kommentti ei vain nyt napsahtunut ihan oikeaan paikkaan.

Nimenomaan! Juuri mietin, että onpa siinä suvaitsematon mies. Aika rohkeasti työntää ihmiset omiin lokeroihinsa ja kiillottelee omaa säihkyvää sädekehäänsä.
Enkä usko, että yksikään äiti joka vie lapsensa hoitoon, haluaisi lapsistaan eroon. Uskon, että me äidit jotka lusmuilemme kotona lapsemme ollessa hoidossa, ajattelemme koko perheen parasta. Minä ainakin kovasti uskon niin, välillä haluan ajatella vauvaa ja antaa hänelle 100% huomioni, kuten teen esikoiselleni vauvan ollessa päiväunilla. En voi jakaa itseäni kahteen paikkaan yhtäaikaa, enkä kykene olemaan enempää kuin olen. Olen vain äiti jonka pitää pystyä olemaan samanaikaisesti maitobaari, kaveri, taloudenhoitaja, siivooja, keittäjä, auktoriteetti, syli jne. Onko siinäkään mitään järkeä, että istun leikkihuoneen lattialla imettämässä ja leikkimässä samaan aikaan? Ja eineksiäkö meidän pitäisi syödä, jotta vain se yhteinen aika menisi ruoanlaittoon? Entä siivoaminen?

Olisi muuten hienoa nähdä, miten tämä superisä hoitaisi pientä vauvaa ja leikki-ikäistä vaikkapa viikon putkeen ILMAN yhtään apukäsiä. Tulisi sitten sanomaan, että minäkin olen huono äiti.
Ai niin, ja tästä unohtui vielä sanoa, että minä olen aikoinani ollut kotihoidossa sen maagiset 3 vuotta ja olen niin sosiaalisesti vammainen ihminen kuin olla voi. Onneksi en huomaa samaa vikaa nyt hoidossa olevasta esikoisestani.

En tahdo eroon lapsestani vaikka hän on päivähoidossa kun olen vauvan kanssa kotona. Sitä en ymmärrä miksi äitejä arvostellaan nykyään niin rankasti, synnytyksestä lähtien. Luomusynnyttäjät saavat kirkkaimman kruunun, synnytyksessä voi jopa epäonnistua jos synnyttää sektiolla. Yleensä arvostelijat ovat muita äitejä, tälläkertaa kuitenkin isä. Nautin vauva-ajasta ja perhe-elämästä, kuitenkin nautin myös ajasta ystävien kanssa. Äitikin on ihminen joka tarvitsee välillä aikuista seuraa eikä siitä pitäisi kenenkään mieltänsä pahoittaa, vähiten äidin itsensä. Latte sillointällöin ystävän seurassa on mielestäni perustarve. Itse aion kantaa latteäidin kruununi ylpeästi ja kahvitella vastakin ystävieni kanssa, vaikka esikoiseni on päivähoidossa.

Asiaa! Äitikin on ihminen joka tarvitsee ystäviä, sosiaalista elämää kodin ulkopuolella eikä kenenkään tarvitse siitä tuntea huonoa omaatuntoa.

Kyllä ymmärrän kirjoittaja sinun pointtisi tässä kirjoituksessa, mutta tapa jolla asiasi esität on törkeä ja se saa vastarinnan liikkeelle. Esimerkkisi ovat radikaaleja, vertaat ”sinnitteleviä” kotiäitejä henkisesti sairaaseen ihmiseen joka teki järkyttävän koko Suomea puhuttaneen ratkaisun syksyllä. Vaikka joskus arjesta kukin suoriutuu hampaita kiristellen ja tukkaa repien, ei se tee kovinkaan monesta äidistä (tai isästä) henkisesti sairasta. Väsynyt on aivan eri asia kuin sairas.
Ja miksi kirjoituksessa puhutaan vain päivähoidosta? Aika moni ”lapsistaan eroon haluava vanhempi” turvautuu ensisijaisesti maksuttomaan vaihtoehtoon: isovanhempiin. Hoitopaikka kuin hoitopaikka, ei minua katsottaisi kieroon jos lapseni olisi 10 päivää kuukaudessa mummunsa hoidossa. 🙂

Voisiko siis samalla tapaa tehdä provosoivan kirjoituksen aiheesta ”lapsiinsa takertuvat vanhemmat”? Onko se lapsen edun mukaista, että heidät pidetään neljän seinän sisällä kymmenen vuotiaiksi? Eikö lapsilla ole oikeutta olla erossa vanhemmistaan? Mistäpä lapset parhaiten saisivat ikäistänsä leikkiseuraa jos ei päivähoidosta? Ja kyllä, rohkenen väittää, että kaverit ovat korvaamattomia, myös lapsille.

Kerrot omassa esimerkissäsi, että haluat lapsestasi eroon. Koet, että on hänen etunsa mukaista olla jossakin muualla kuin kotona. Sille on hyvä syy. Perustelit ratkaisusi oikein hyvin. Siinä on sinun todellisuutesi. Muiden tilanteet ovat toisenlaisia, ja he tekevät omat ratkaisunsa omista lähtökohdistaan. Heille ne ovat aivan yhtä painavia perusteita valinnoille. Sanomani tässä on, että ihmiset – lapset ja vanhemmat – ja perheet ovat erilaisia. Heille tulee jatkossakin taata mahdollisuus tehdä heidän yksilöllisiä tarpeitaan parhaiten vastaavia ratkaisuja.

Ei voi olla totta, että joku oikeasti sanoo tällaista! Ja sitten mietitään vielä, että miksi on niin paljon masentuneita äitejä ja miksi ihmiset ovat niin epävarmoja itsestään, no juuri tällaisten takia.
Ei, en ole sanonut missään vaiheessa että HALUAN EROON lapsistani, mitä…?

Minäpä kokeilen vielä kerran: erolla tarkoitan sitä, että lapsi on erossa vanhemmastaan, vaikka edes väliaikaisesti. Äiti on erossa lapsestaan esimerkiksi silloin, kun lapsi on jonkun muun hoidossa. Ei kai sinua kukaan pakota viemään lasta hoitoon? Sinä katsot, että lapsen etu on olla jossakin muualla. Sinunkin tapauksessasi on hyvä syy, miksi haluat olla lapsestasi erossa.

Minä tarkoitan sitä, että subjektiivista päivähoito-oikeutta ei tule rajata, koska on olemassa hyvinkin päteviä syitä, miksi lapsia halutaan hoitoon. En usko, että kovinkaan monet pitävät lapsia hoidossa vailla mitään syytä. Tapa, jolla asian esitin, on tarkoituksellisen provosoiva, mutta mitenkään poikkeuksellinen se ei ole, vaikka siitä jokaisen sanan tulkitsisikin kirjaimellisesti. Paljon pahempaakin puhutaan ja tarkoitetaan vieläpä täsmälleen sitä, että on olemassa joku yhtenäinen laiskojen latteäitien joukko, joka pitää panna kuriin.

Nyt minulla on huono omatunto, koska pysähdyin kirjoittamaan tätä kommenttia, vaikka minulla olisi opiskeltavaa, minkä vuoksi omat lapseni ovat päiväkodissa. Kutsukaa minua siitä hyvästä vaikka suodatinkahvi-isäksi.

Ihan oikeasti tää kirjoitus on aika tekopyhä, kapeakatseinen ja loukkaa varmasti montaa äitiä ja isää. Suututtaa että ees luin tän.

Loukkasi kyllä, ja ärsyttää itseäkin, että luin ja kommentoin mokomaa.

Minä en kyllä ymmärrä, enkä tule varmasti koskaan ymmärtämäänkään näitä vanhempia, jotka pitävät lapsiaan kaiket päivät hoidossa ja vielä niin pitkiä päiviä kuin vain mahdollista, vaikka itse olisivat kotona. En siis missään nimessä tuomitse päivähoidon rajallista käyttöä lukemattomissa eri tilanteissa, mutta jos vanhempi/vanhemmat ovat kotona, ja haluavat siitä huolimatta lapselleen joka päiväisen kokopäiväihoitopaikan, niin pitäisi se mielestäni olla erittäin hyvin perusteltua. Väite, että lapsen on parempi olla hoidossa kuin kotona, jonne häntä ei haluta voi joskus pitää paikkansakkin, mutta silloin voi melkein sanoa, että parasta olisi, kun lapsi ei olisi ikinä syntynytkään. En ymmärrä miksi pitää tehdä lapsi tai vielä useampikin, jos niiden omien lasten kanssa oleminen on niin vastenmielistä, että niiden kanssa ollaan vain kun on pakko ja muu aika pidetään säilössä. Kyllä jokaisen terveen ihmisen pitäisi ymmärtää, että oma elämä tulee muuttumaan pysyvästi lapsen tulon myötä, eikä sitä omaa-aikaa vain ole enää samalla tavalla kuin ennen. Ja jos joku vielä luulee, että se oma pieni taapero, joka juuri ja juuri pysyy omin jaloin pystyssä menee jotenkin pilalle eikä sosiaalistu ajoissa ellei häntä laita sinne tarhaan heti kun vain mahdollista on täyttä puppua, ja ihan ihme harha nykyajan vanhempien keskuudessa. En silti väitä, että päiväkotielämä heti vauvasta alkaen välttämättä vahingoittaisi lasta, mutta erittäin riskialtista se on mitä pienemmästä lapsesta on kyse, ja mahdolliset seurauksethan näkyvät yleensä vasta vuosien päästä. Ja vaikkei mitään vakavempia seurauksia lapselle koituisikaan, niin herättäähän se nyt lapsessa vähintään kysymyksiä, miksi häntä pidettiin hoidossa, vaikka äiti tai isä olisi voinut hoitaa kotona…

Tosi paljon on myös sitä, että halutaan säilyttää lapsella jo olemassa oleva hoitopaikka. Se ei tietysti ole vanhempien vika, että kunnalliset hoitopaikat on kiven alla, mutta ei se tee silti siitä hyväksyttävää, minun mielestäni.Nämä lapset vievät hoitopaikkoja töissäkäyvien vanhempien lapsilta. Itse olen kotona 1 ja 3,5 vuotiaiden kanssa, eikä isompi lapsi ole ollut hoidossa, vaan on riittänyt 2 kertaa viikossa kerhoilu. Ja meillä ei ole ketään, ei ketään sukulaisia yms. 200 km läheisyydessä ja mieheni on todella pitkiä päiviä töissä. Raskasta on juu, mutta kun tinkii jostain, selviää ja lapset voivat hyvin. Itse olen tinkinyt kodin siisteydestä, meillä syödään surutta einestä usein jne. Käydään myös puistoissa leikkimässä ja lapseni ovat todella sosiaalisia, siihen ei tarvita päiväkotia. Tilanteita on varmasti erilaisia, eri perheillä, mutta valitettavasti omassakin tuttavapiirissä, ihan normaalit äidit(ei masentuneet, uupuneet tms) vievät lapsiaan päiväkotiin. Ja syitä olen kuullut juuri” ei kerkeä siivota”, ”lapsi menettää päiväkotipaikan”,”lapsi saa sosiaalisia kontakteja”…jotka kaikki ovat minusta huonoja syitä siihen, ettei lapsi saa olla kotona oman äidin ja sisaruksen kanssa. Aikuiset opettavat lapsille sosiaalisisa tapoja ja päiväkodissa siihen ei ole aikaa. Oma mieleipiteeni on, että päivähoito aikaa olisi voinut rajata siihen 5 tuntiin, se olisi ollut varmasti riittävä.

Mä olen sellanen äiti joka omistaa kaksi pientä lasta. Yksinhuoltaja. Toinen Ku syntyi Jouduin nöyrtymään omien voimavarojeni edessä ja ottaa yhteyttä lastensuojeluun jossa järjestivät ensin kotiin apua sitten toinen sai kiireellisesti päiväkotipaikan kun oli vanhempi. Oli siellä päivisin hain suht aikasin kotiin kun hoidin vauvaa kotona viimeisillä voimilla. Nyt asiat on parantuneet ja osasyy siihen on apu mitä saimme. Tää teksti oli aika syyttävä ja todellakin oon monta vuotta tuntenut omassatunnossa pistoksia joka päivä. Sillon ku menee siihen tilaan että ei univelka ja sitä mukaa voimat alkaa loppua niin ei oo mitään syytä miks ei vois viedä lasta päiväkotii hetkeksi levätä ja sitten jaksaa päivän. Ei moni tee tota mitä luulet. Uskon että se miltä tilanteet näyttää on pikku osa sitä mitä se oikeesti on. Jos lapsen pitäminen päivähoidossa auttaa jaksamaan sen kanssa taas niin kyllä se siitä alkaa sujumaan ja sellainen levännyt vanhempi jaksaa taas joku päivä alkaa tehdä työtä ja olla ns. Sitä kautta mallikansalainen. Lapsien hoito on rankinta työtä. Jos voimat loppuu pitää hakee apua. Sitten vasta asiat kääntyy parhain päin. Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanon että kyllä mua on katottu ristiin ja se tuntuu hirveeltä koska nyt oon saanu olla se äiti mikä oikeesti oon ja lapsien ei tarvi olla niin paljon hoidossa ja kun on hoidossa oon töissä. Mutta joskus käyn kuule kuntosalilla ja shoppailemassa yksin. Muutaman tunnin. Sitten haen lapset ja elän heidän mukaan. Ei siis kannata luulla että jos joku äiti on vauvan kanssa syömässä tai kahvilla ja lapsi on hoidossa että se olis aina sitä. Vaikka sillee kannattaa välillä hengähtää ihan kenen vaan 🙂

Eniten huolestuttaa kahden vanhemman perheet jotka raijaavat lapset hoitoon vielä hoitopäivän jälkeen.lasten kanssa ei voi tehdä ruokaa tai siivota->lapset hoitoon.näitä oikeasti on.vietetään ”laatuaikaa” ja lapset hoidossa.koska ne käy kotona?lähipiirissä tällaista kuviota ja lapset ihan sekaisin.turvaudutaan sijaisperheisiin,kun ei ”jakseta”.loppupelissä lapsi tarvitsee vain rakkautta ja aikaa vanhemmilta.perheessä ei masennusta eikä mitään muutakaan.vain omat asiat tärkeitä

olen itse samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa. En ymmärrä miksi lapsia tehdään ja vielä useampia jos niistä pitää heti, kuin mahdollista päästä eroon. Eikö olisi järkevää miettiä omia voimavaroja ennen lasten hankintaa ja varsinkin, kun miettii niiden lukumäärää. Toisaalta joissain tapauksissa lasten vieminen hoitoon on ihan perusteltua, kuten esim. päihdeongelmaisten vanhempien takia. Nykypäivänä lapsiryhmät ovat päiväkodeissa isoja, eikä yksittäinen lapsi saa tarvitsemaansa yhden ihmisen huomiota. Stressihormonitasot saattavat olla koholla pitkään ja pysyvästi. Lisäksi jos lapselta itseltä kysyttäisiin useampi haluaisi varmasti jäädä mielummin äidin ja sisaruksen kanssa kotiiin.

Tiedän monta vanhempaa jotka hoitavat lapset kotona ilman tukiverkostoa. Ja hyvinvoivia ovat koko perhe ihan normaalia arkea eläen. Toki yksilöllisiä ovat vanhempien voimavarat, mutta ei isompi sisarus sitä päivähoitoa ”virikkeineen” mitenkään automaattisesti tarvitse.

Ei juuri kukaan tarvitse perustarpeiden lisäksi juuri mitään automaattisesti. Ihmiset ja tilanteet ovat yksilöllisiä.

En tiedä, luitko Jussi nyt ajatuksen kanssa tuota omaa tekstiäsi. Väität, että tarkoituksenasi on puolustaa subjektiivista päivähoito-oikeutta. Mutta ilmaisut, kuten ”lapsesta halutaan eroon” tai ”koti, johon lasta ei haluta” paljastavat todellisen ajattelusi. Selvästi paljon lukevana ja kirjoittavana ihmisenä et voi teeskennellä, ettet tajuaisi, mikä lataus noissa ilmaisuissa on.

Pienten lasten vanhempana ymmärtänet myös sen, että olivatpa lapset päivähoidossa tai ei, heistä ei noin vain hankkiuduta ”eroon”. Päivähoito ei ole sama kuin se, että vahempi antaisi lapsensa kokonaan pois. Vastuussa vanhemmat ovat lapsistaan koko ajan, vaikka kuinka lapset olisivat päivähoidossa.

Kuten ylemmistä kommenteista käy ilmi, on monia syitä käyttää subjektiivista päivähoito-oikeutta. Lapsi voi olla päiväkodissa kuntoutuksellisista syistä, vanhemman sairauden takia, vanhemman jaksamisen takia jne. Se ei tarkoita, että lapsesta halutaan eroon tai että hän ei olisi tervetullut omaan kotiinsa ja perheeseensä. Nämä tilanteet eivät ole useinkaan vanhempien rakkaudesta tai haluamisesta kiinni, vaan ihan elämän ja todellisuuden sanelemia käytännön ratkaisuja.

Kyllä minä olen sanani harkinnut, ja tiedän, että sävy on provosoiva. Olen joskus ennenkin syyllistynyt siihen, että olen valinnut tavakseni kertoa asioista piikikkäähkösti. Viestini kuitenkin on se, että niitä syitä päivähoitoon on niin paljon ja niin erilaisia, että subjektiivinen päivähoito-oikeus on syytä säilyttää. Jo moni näistä kommenteista todistaa osaltaan sitä.

Taikka niinkun meillä: olen äitiyslomalla ja ”kotona” puolivuotiaan vauvan kanssa, mutta teen etänä 20 tuntia viikossa töitä silloin kun esikoinen 4,5 v on hoidossa (15pv/kk ja 4-6 tuntia päivässä). En siis todellakaan laiskottele, ja silti päiväkodissakin supatellaan ja mulkoillaan.
Parhaansa sitä tekee ja silti lytätään.
Joskus on myös kiva nukkua kun vauva ei nuku öisin ja esikoinen ei enää nuku päivisin.
Voi kun joskus ehtisi kahville..

Minä olen neljän lapsen, 1v, 3v, 4v ja 6v, kotiäiti. Mä tunnen varsin monta tapausta, joissa isompi lapsi on hoidossa vauvan synnyttyä. Sen lisäksi viikonloppuisin vanhemmat tarvitsevat yhteistä aikaa ja lapset menevät isovanhemmille yökylään, jotta aika järjestyy. Näissä tapauksissa mä en ihan totta voi ymmärtää, miksi lapsia on ylipäänsä tehty, itseä vaiko päiväkodin henkilökuntaa ja isovanhempia varten? Mua ainakin riipaisisi miettiä, että minä itse vietän lasteni kanssa vähemmän aikaa, kuin moni muu. Meillä tukiverkosto periaatteessa on lähellä, mutta harvemmin on siihen turvauduttu, koska itse ollaan lapsemme haluttu ja itse me myös heidät halutaan hoitaa. Esikoinen aloitti nyt syksyllä eskarin ja aivan yhtä hyvä kehitystasoltaan, kuin muut samanikäiset, siitä huolimatta, että on ollut kotihoidossa eikä päivähoidossa.

Kyllä munkin mielestäni on monia tapauksia, joissa se hoito on lapsen etu, mutta se etteikö pystyisi siivoamaan, hoitamaan asioita jne useamman lapsen kanssa on mielestäni vain selitystä. Se vaatii vain organisointikykyä. Väsynyt olen ajoittain joo, mutta oon myös sitä mieltä, että äkkiä se väsymyksen määrä vain tuplaantuu, mitä enemmän sitä voivottelee. En pidä itseäni täydellisenä äitinä, mutta riittävän hyvänä sellaisena ja siihen kykenee myös hoitamalla ne lapset kotona. Kaikkein tärkeintä mun mielestäni on omille lapsilleni kumminkin se, että he saavat mahdollisuuden pikkulapsi-aikanaan viettää mahdollisimman paljon aikaa vanhempiensa kanssa, rakkautta, läheisyyttä ja turvaa. Ja ei, en ole kukkahattutäti tai uskonnollinen ihminen. Vain tavallinen ihminen, jonka ensisijainen tehtävä on elämässä olla mahdollisimman läsnäoleva äiti. Moni vetää herneet nenään tästäkin tekstistä mutta miksi? Mikäli ratkaisu on teille juuri se oikea, ei kai kenenkään omaatuntoa tämmöisen kannanoton pitäisi soimata? Tämä on vain mun henkilökohtainen mielipiteeni, jonka mukaan toimin. Monella muulla mielipide on vastakkainen ja sen mukaan on toimittu. Mun mielestäni asioista pitäisi voida keskustella puolesta ja vastaan, ilman että vedetään herneenpalot syvälle sieraimiin, kuten moni aiemmin on tehnyt. Ymmärsin tuon blogitekstin pointin ja jos osaisi lukea rivienvälistä, se aukeaisi aika laajana kannanottona sekä puolesta että vastaan, ei vain syyllistävänä tekstinä niille, jotka ne isommat siellä päivähoidossa on hoidattaneet!

Kiitos tästä. Ymmärrystä tuskin voi koskaan olla liikaa – eikä se edes sitä tarkoita, että kaikki pitäisi hyväksyä.

Tosi hieno näkökulma. Olen miettinyt ja pyöritellyt asiaa päässä, pyörähtänyt keskustelupalstoilla ja nähnyt artikkelin ”latte äideistä”.

Vauvanhoito on täysaikaista hommaa, jolloin vanhemmat sisarukset mahdollisesti jäävät vähemmälle huomiolle(eli ei saa 100% huomiota). En tunne yhtäkään Latte äitiä, mutta tiedän sellaisia,jotka ovat 3-4 lapsen kanssa ”kotona” kuljettavat näitä paikasta toiseen, leipovat kakkuja, järjestävät mamma/lastenkutsuja.

Ihmisillä on erilaisia syitä pitää lapsia hoidossa/kotona. Kuten artikkelissasi mainitsitkin. Toiset kokevat, että taapero oppii sosiaalisemmaksi siellä päiväkodissa ja saa tietynlaisen päivärytmin.

Meillä on isompi lapsi joka toinen viikko kotona(ilmoitimme kerhoon 2krt/vko 2,5h). Pyrimme elämään slow life ilman sitä kiirettä(vaikka onkin haastavaa). Mieheni on myös kotona joten kyllä arki pyörii kahden lapsen ja kodin ympärillä, kahden aikuisen voimilla. Meillä normaali lapset ja usein myös äitini käy kylässä,auttamassa(Iso kiitos hänelle!).

Mietimme usein, miten muut pärjäävät/ovat pärjänneet vähemmällä määrällä aikuisia ja isommalla määrällä lapsia.

…Erityislapset vaatisivat jo useamman aikuisen jolloin mielestäni yksinhuoltaja äideille olisi tarjottava lastenhoito ja kodinhoitoapua tukeakseen vanhemmuutta..eikä päinvastoin ottaa lapsia pois.

Mua ärsyttää toi ”teen töitä vauvan kanssa, en todellakaan laiskottele”. Aina kiva, kun omista(kin) veroista maksetaan rahaa et joku voi olla lapsensa kanssa kotona, mut se lykkääkin vanhemman lapsen päivähoitoon (lisää muiden(kin) rahoja) et sais lisää rahaa. Mahtavaa maksaa muiden lisääntyminen ja rahanteko

Aika kärjistäen sanottu, mutta kuitenkin

Ja aina on eri tilanteita, mutta jos lähtökohta päivähoidon tarpeelle on siivoaminen tai lepo, ni kuka meille tulee siivoo ku meen töihin? Tai nukunko siel päikkärit jos väsyttää? Tuntuu siltä, et kovasti hehkutetaan kuin lastenhoito on kovaa hommaa ja tarttee omaa aikaa ja muuta, mut miks yhteiskunta maksaa sen et joku haluaa omaa aikaa ja tekee lisää lapsia? Eiks sit kantsis ottaa sitä aikaa eikä tehdä lisää lapsia joilta haluu omaa aikaa ja joille ei aikuinen ihminen löydä muka muita virikkeitä?

Tuohon voisin vielä vastata, että tilanteita on monia. Tukiahan ei saa niiltä päiviltä joina tekee töitä ja yrittäjänä en pysty olemaan kokonaan tekemättä töitä, muutoin yritystä ei enää ole kun äitiysloma loppuu

Siellä itseasiassa lukee jo että aina on eri tilanteita. Ja näin ehdottomasti onkin.

Kylläpäs nyt ihmisillä mopo keulii… Tekstistä on kyllä havaittavissa, että se on tahallaan kärjistäen kirjoitettu. Relax, mammat! Tottakai ratkaisuissanne mietitte perheen parasta! 🙂

Kiitos tuesta. Joskus olisi varmasti viisainta olla lähtemättä vääntämään rautalangasta ja antaa vain olla.

On tietysti hyvä ymmärtää erilaisia elämäntilanteita ja uskoa hyvää kanssavanhemmista. Mutta varmaan ihan fakta on, että aina kun luodaan jonkinlainen järjestelmä, kuten tämä subjektiivinen päivähoito-oikeus, sitä aletaan käyttää jossain määrin väärin. Ihmiset eivät mielellään luovu saavutetuista eduista. Minusta tämä koko keskustelu on periaattessa turha, jos tutkittua tietoa asiasta ei ole(vai onko?). Vain mutua. Sehän on tutkittu, että päiväkodin haittoja on kyllä tutkittu ja sitä että yhteiskunta säästäisi, jos subjektiivista päivähoito-oikeutta rajoitettaisiin. Voisiko vaihtoehto olla kehittää muuta toimintaa kotona olevien vanhempien lapsille, kuin päivähoito?Muutoksella voi aina saada myös jotain positiivista aikaan, jos sitä ei aina vastustettaisi.

Olen monesti arvostellut Oulua, mutta on meillä täällä hyvääkin. Esimerkiksi maksuton varhaiskasvatus on tosi hyvä juttu. Ei se kallista ollut ennenkään, mutta maksuttomana erinomainen palvelu. Esikoinen kävi tuollaisessa kerhossa aamupäivän kolme kertaa viikossa, kun olin kotona. Samaa sopisi minusta tarjota muuallakin.

Viimeinen lause on aika provo ja täytyy myöntää, että aiheutti meikäläiselle sydämen tykytyksiä. Tunteet nousee nollasta sataan hetkessä ja siksipä en lähtenyt heti luettuani kommentoimaan tätä tekstiä, koska hetken ajan näin vain tuon provon. Sen verran pitkään olen blogiasi lukenut, että tiedostan että tykkäät heittää ilmoille provoja jopa niin etteivät nuo provojen tarkoitusperät kaikille heti aukea. Helpostihan ihmisillä iskee tunteet ennen järkeä ja näin kävi minullekin heikolla hetkellä. 😉 Ja helposti provosoituminen perustuu ihmisen henkilökohtaiseen kokemukseen kuten minulle kävi. 😉

Eli latteäiti, kyllä vaan taisin pari kertaa käydä kuopuksen kanssa sumpilla, kun 2-vuotias oli päiväkodissa. Eli tunnustan olen sitäkin ja janosinkin joskus pientä lepoa. Mutta kertoja oli tosiaan pari. Kaikki muu aika meni Lastenklinikalla kahden viikon välein päivän sydäntutkimuksissa ja kaikki yöt valvoen, paijaten ja helpottaen pienokaisen tuskaista oloa ennen 8-kuukauden iässä tapahtunutta avosydänleikkausta. Sydämen vajaatoiminta oli paha ja lapsen olo todella tuskaisa. Olin vuorokaudet ympäriinsä ns.kanttuvei ja perheessä tosiaan oli kolme muutakin lasta.. Perheen 2-vuotias oli päiväkodissa kello 15 ja meni päiväkotiin normaalisti 09:00. Päiväkoti oli pelastus ja ilman subjektiivista päiväkotioikeutta, jota tekstissä nimenomaan puollat, heti kun kykenin näkemään ”metsän puilta”, olisin ollut huonompi äiti kaikille 😉 Päiväkotiin ei laitettu äidin hihassa viihtyvää lasta, vaan energinen villikko, jota kutsuin lapsena ”Matti Nykäseksi”, koska pomppi kaiket päivät pöydiltä kirjaimellisesti. 🙂

Silti tunsin jatkuvaa repivää syyllisyyttä ja vatsasta nipistää vielä tänäkin päivänä se seikka, että 2-vuotiaan pikkulapsiajasta en ehtinyt nauttia kuten olisin toivonut. Mutta teimme vaikeassa tilanteessa valinnan, joka palveli perhettämme ja kokonaisuutta parhaiten. Tänä päivänäkin tiedostan, että muuta ratkaisua ei olisi ollut. Tukiverkkoja ei ollut lähellä minne 2-vuotias lykkiä Lastenklinikkapäiviksi. Mutta elämän asettuessa olenkin jäänyt kotiin kotiäidiksi ja nyt pienimmät ovat jo 8-ja 10-vuotiaita. Lasten kanssa on tullut oltua ja ollaan vieläkin, vastaanotetaan kotiin kun 8-vuotias pääsee kolmena päivänä viikossa kello 12:00 koulusta, eikä iltapäiväkerhopaikkaa ole saatavilla Porvoossa tokaluokkalaisille. Tämä kimurantti ongelma onkin sitten taas uusi aihealue, mikä herättää kuumia tunteita. 🙂 Mutta teemme ratkaisut perheemme hyvinvointia ja kokonaisuutta ajatellen ja se on aivan meidän oma asia. 🙂

Ja myönnän oikein sattui lukea tuo lause ”hän viettää edes päivät jossakin muualla kuin kodissa, jonne häntä ei haluta?” Iski kipupisteeseen eli tunteisiin. Vaikka koko jutun punainen lanka ei laisinkaan ollut edes minun tilanteeseen kohdistettu ja tuo viimeinen provo on illuusio, eli ei välttämättä laisinkaan provo ellen itse siitä provosoidu. Se on puolustus niiden lasten puolesta, joilla on päiväkodissa hyvä ja parempi, kuin päivät kotona. <3 Jos päivähoito-oikeutta olisi rajattu, moni olisi joutunut kärsimään.

Aurinkoa viikonloppuusi. Kirjoitat blogia tavoilla joilla haluaisin itse kirjoittaa, vapautuneesti ja rohkeasti ja ilman markkinahömpötyksiä.

Kiitos paljon. Ja tässäpä taas erinomaisen hyvä esimerkki siitä, että vaihtoehtoja on syytä pitää tarjolla jatkossakin.

Jännää, kun samaan aikaan taistellaan mahdollisuudesta hoitaa lapset kotona (kotihoidontuki, vanhempainvapaiden kestot jne) ja mahdollisuudesta laittaa lapset päiväkotiin (subjektiivinen oikeus). Kumpaakin pitäisi ja kumpaakaan ei saisi. Miksei voisi antaa perheiden valita itse enemmän? Yleensä jokainen tietää parhaiten sen, mikä itselle ja omalle perheelle on parasta ja se paras on eri asia eri ihmisille. Yhtä jännää, kuin se, ettei alle 12-vuotias tietäisi kumman vanhemman luona hänen on parempi olla eron jälkeen.

Paljon olisi tehtävää. Ehdotan perustavanlaatuista lakia asianosaisten mielipiteen todellisesta kuuntelemisesta. Asiassa kuin asiassa se olisi tarpeen.

Minäkin luulen, että kokonaisuudessaan lopputulokset olisivat parempia, jos perheet saisivat valtion tukemana päättää asioista. Väärinkäyttöä luultavasti esiintyy, mutta haitat ovat uskoakseni hyötyjä vähäisemmät.

Mikä ihmeen näkökulma tuo nyt oli? Kirjoittaja kokee jonkinlaista paremmuutta äitinä, ja ne äidit jotka ”turhaan” vievät lapsen päiväkotiin ovat vauvansurmaajia ja epäonnistujia? Wtf sanon minä. Ihan tervettä, että se Ville 5v pääsee kavereiden kanssa hoitoon välillä leikkimään,eikä vietä kaikkia päiviä mamman ja vauvan kanssa kotona. Kyllä lapsi tietyssä iässä tarvitsee jotain muutakin virikettä kun sen mamman kainalossa makoilun…kukin perhe toki itse päättää mitä. Kirjoittaja on mieleltään sairas ja totaalisen täynnä itseään. Luultavasti uskoo ihan oikeasti olevansa SE maailman paras äiti….

Wtf, sanon minäkin. Kirjoittaja ei taatusti kuvittele olevansa maailman paras äiti. Kirjoittaja ei yleensäkään kuvittele olevansa äiti.

Hyvä Jussi! Provosoimalla himppasen saa keskustelua aikaiseksi! 🙂 Sun blogia jaksaa seurata!

Kiitos! (Minäkö provosoisin?)

Selvästi monen omaatuntoa kolkuttelee, ettei oikein jaksa omien lastensa kanssa. On kaiken kaikkiaan hyvä, että virikehoidattajat pohtivat juurta jaksain, miksi en itse selviä lasteni hoidosta ja kasvatuksesta!

Jos jonkun perheessä on niin huono tilanne, ettei lapsella ole vapaapäiviä, tai lyhyempiä päiviä, kun toinen vanhempi on kotona, niin eikun hoitoon ne vanhemmat, koska on meillä sellaistakin hoitoa!

On hienoa, ettei jatkossa ilman perusteita voikaan pitää lapsiaan kokopäivävirikehoidossa.

Vähän heikonlaista se on se vanhemmillekin tarjolla oleva hoito. Et ole mietteinesi yksin: yllättävänkin monien mielestä kaikkinainen lapsiperheiden etuuksien ja palveluiden leikkaaminen ja heikentäminen on hienoa – jopa juhlallista.

Vastaa käyttäjälle Jussi Korhonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X