Kategoriasta Jyrinää

Pertti Kurikan nimipäivät – keskisormi pystyssä Eurooppaan

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Teksti:
Jussi Korhonen

Pertti Kurikan nimipäivätPertti Kurikan nimipäivillä on sellaista sanomaa, että se olisi tärkeää käydä huutamassa koko Euroopalle.

Uuden musiikin kilpailun karsinnoissa on tarjolla sinänsä ansiokkaita kappaleita. Silti vain yksi niistä on niin tärkeä, että olisi todellinen sääli, jos se jäisi pelkästään suomalaisten kuultavaksi.

Pertti Kurikan nimipäivät olisi hyvä valinta Suomen Euroviisuedustajaksi, vaikka sen jäsenet eivät olisikaan kehitysvammaisia. Ruotsalaiset ovat meitä sen verran geneerisempää porukkaa, että heiltä geneerinen poppikin saattaa yltää menestykseen. Meidän tekemänämme sellaisella on tapana päätyä äänestyksessä alimpaan kolmannekseen – sijoille, joita vain suomalaiset voivat pitää hyvänä suorituksena.

Me olemme pärjänneet vain kerran. Silloin lähetimme kisailemaan esityksen, joka oli jotain ihan muuta.

Jos on vaihtoehtoina lähteä hymistelemään niitä samoja itsestäänselvyyksiä kuin kaikki muutkin tai mennä hieromaan todellisuutta päin katsojien naamoja, on valinta helppo. Meidän on viisain lähteä Eurooppaan kädet pystyssä heiluttelemaan keskisormia. Ei sillä välttämättä voita, mutta ainakaan sitä ei voi olla huomaamatta.

Kilpailukappaleessaan Aina mun pitää Pertti Kurikan nimipäivät kyselee vapauden perään: miksi pitää tehdä sitä ja tätä? No, joskus vain pitää. Aika monestikin. Siitä huolimatta kysymys on hyvä – suorastaan oleellinen. Ei kaikkeen pidä alistua kyseenalaistamatta auktoriteetteja. Lapsen uhmaikä on hyvä ja kasvattava juttu, mutta ei siitä täysin tarvitse luopua aikuisenakaan. Sääntöjen ja tapojen typeryyttä ei koskaan huomata, ellei niitä joku aseta tarkasteltaviksi.

Olkoon se sitten vaikka punk-henkeä, mutta aina pitää olla vähän kapinaa. Muuten meidän ylitsemme kävellään.

Oikeus kyseenalaistamiseen kuuluu myös niille, joita ei yleensä tavata kuunnella. Se kuuluu sovinnaiselle keskiluokalle, sille suurelle yleisölle, mutta se kuuluu aivan samalla tavalla myös lapsille, vanhuksille, sairaille, etnisille vähemmistöille ja kehitysvammaisille.

Hekin ovat ihmisiä. He ansaitsevat vastauksia. Heidätkin on otettava vakavasti.

Eurooppa rakastaa juuri nyt sananvapautta ehkä enemmän kuin koskaan. Silti meidän kaikkien keskuudessamme elää ihmisiä, joiden oletetaan taipuvan kyselemättä muiden tahtoon. Heidät on kuultava.

Suomessa Pertti Kurikan nimipäivät on otettu ihastellen vastaan. He ovat löytäneet tavan kertoa asiansa niin, että sitä ei voi olla kuulematta.

Meilläkään kehitysvammaisista ei luultavasti koskaan tule presidenttejä, mutta Euroviisuihin he voivat päästä. Pertti Kurikan nimipäivät ei ehkä voittaisi laulukilpailua, mutta olisi voitto itsessään julistaa koko Euroopalle esityksen sanoma: sananvapaus ja vapaus kyseenalaistaa kuuluvat aivan kaikille.

Eurooppa kaipaa haistapaskaa ja fakjuuta. Pertti Kurikan nimipäivät on esimerkki siitä, kuinka sen voi tehdä muutenkin kuin ampumalla satiirikkoja tai polttamalla moskeijoita. Pertti Kurikan nimipäivät on Charlie.

Alkuperäinen kuva: Cecil / Wikimedia Commons CC BY-SA 3.0.

Lue myös:

Ihanat itkupotkuraivarit – minä rakastan uhmaikää

Aiheesta internetissä:

YouTube: Pertti Kurikan nimipäivät: Aina mun pitää

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mainos

Mainos

Kommentointi

”Jos on vaihtoehtoina lähteä hymistelemään niitä samoja itsestäänselvyyksiä kuin kaikki muutkin tai mennä hieromaan todellisuutta päin katsojien naamoja, on valinta helppo. Meidän on viisain lähteä Eurooppaan kädet pystyssä heiluttelemaan keskisormia. Ei sillä välttämättä voita, mutta ainakaan sitä ei voi olla huomaamatta.”

Mielestäni tämä kertoo aika paljon asenteestasi elämäänkin. Jossain vaiheessahan kun olet kirjoitellut, että ennemmin ärsytät ihmisiä kuin et herätä mitään tunteita.

Maailmankuvasi vaikuttaa näiltä osin varsin kylmältä ja laskelmoivalta. Pääajatus tuntuisi olevan, että huomiota hinnalla millä hyvänsä – vähän kuin mitä keltainen lehdistökin harrastaa. Toki tällainen voi tuottaa sinulle klikkejä ja isommassa mittakaavassa rahaa, mutta onko se oikeasti tarpeeksi siitä, että myyt sielusi? Tällaisilla ajatuksilla luot blogistasi ehkä menestyksekkään brändin, mutta missä menee kuuluisa hyvän maun raja?

Ei ole mikään arvoitus, että yhteiskunnassa ja tässä blogimaailmassakin on olemassa tasoja. Yksi taso on ihmiset, jotka kuuntelevat omaa ehdollistunutta mieltään ja menevät sen mukaan todella usein. Nämä ovat ne henkilöt, jotka kommentoivat tulikivenkatkuisia kommentteja tyylillä ”Vitun homo, saatana! Sut pitäs hakata!” Tällaisia massoja puolestaan sinun kaltaisesi ”tahallaan provosoivat bloggaajat” yrittävät koukuttaa klikkailemaan ja tuomaan teksteillesi huomiota. Nämä henkilöt haukkuvat sinua tajuamatta, että samalla he elättävät sinut. ”Puhukaa vaan paskaa, teette vaan musta kuuluisan!”

Seuraava taso on ihmiset, jotka näkevät tämän ykköstason massan manipuloinnissa mahdollisuuksia. Tälle tasolle kuuluvat ”provosoivat bloggaajat”, jotka kohtelevat näitä ”vihaajiaan” kuin koiria ja käyttävät heidän huomiotaan nimenomaan noustakseen itse merkittäviksi – saadakseen sekä negatiivista huomiota että sitä kautta myös myötämieliset liikekannalle. Onnistuneessa tilanteessa ”provosoiva bloggaaja” myhäilee tyytyväisenä, kun hän on usuttanut viha- sekä myötämieliset lukijansa toistensa kimppuun. Draama luo mielenkiintoa ja tuo klikkauksia.

Kolmas taso, jonka puolesta minä kampanjoin, on valitettavasti kenties se harvinaisin. Tälle tasolle kuuluvat sellaiset ihmiset, jotka tiedostavat koko alempien tasojen roskan: sekä manipuloitavissa olemisen että omassa itsessään syvällä asuvan manipulointihalun. Nämä ihmiset sanovat ei draamalle ja negatiivisuudesta kumpuavalle maineelle, eivätkä suostu kirjoittamaan siitä, kuinka Matti Nykänen retkahti jälleen tai joku poliitikko jäi kiinni seksitekstiviesteistään – siis huolimatta siitä, että nämä jutut myisivät ja toisivat liikevaihtoa. Nämä henkilöt pyrkivät hyvään, eivätkä heristele keskareita helpon kahisevan kiilto silmissä.

Mitä mieltä olet? Olisitko valmis astumaan tälle kolmannelle tasolle?

Vastaa

(Kommenteissa rivivälit eivät syystä tai toisesta toimi. Tämä on pitkähkö vastaus, joten merkitsen rivivaihdot tähdillä.)
***
Ensinnäkin on mainittava, että tällaisella blogilla ei ole minun ymmärtääkseni mitenkään mahdollista tienata elantoa. Kirjoitukseni ja tyylini tuskin erityisesti houkuttelevat mainostajia nimenomaan minun blogiini. Oikein rahan perässä juoksevan kannattaisi opetella tuottamaan sisältöä, joka sopii paremmin kaupallisiin yhteistöihin. Niistä voi jotakin tienatakin. Olen tyytynyt ajatukseen, että valitsemallani linjalla ei rikastuta, vaikka en minä pahakseni pistäisi, jos vaikka tästä enemmänkin rahaa saisin. Vaikka lukijoita on nykyään yleensä ihan mukavasti, ei saamani korvaus vastaa likikään sisällön tuottamiseen kuluvaa aikaa, joten pidän hommaa lähinnä harrastuksena.
***
Maailmankuvani on eittämättä tämän bloggaamisen myötä muuttunut. Kauniita ajatuksia ja yleviä periaatteita voi esitellä hienotunteisen asiallisesti, mutta ei sellainen minun kokemukseni mukaan ketään kiinnosta. Olen yrittänyt nätisti, asiallisesti ja toisinaan analyyttisestikin kertoa näkemyksiäni siitä, minkälainen haluaisin maailman tai jonkun asian olevan. Ei niitä kukaan lue. Kun taas esitän saman asian keskisormea heristellen, asia kuullaan.
***
Olisi ihan mukava pureutua suoraan asioihin, mutta ilman mattinykäsiä ynnä muita ne varsinaiset asiat jäävät kokonaan käsittelemättä. Ennen tätä blogia kuvittelin sinisilmäisesti, että kyllä asioita voi ruotia etäisellä viileydellä ja se riittää. Ei se riitä. Sillä on merkitystä, kuinka asia esitetään.
***
Ilman reaktiota asioihin ei saada tarttumapintaa. Ei läheskään aina, mutta melko usein minun tapani kertoa asioista saa aikaiseksi keskusteluita, joissa puidaan enemmän tai vähemmän sitä asian ydintä. Näin kävi esimerkiksi hiljattain subjektiivista päivähoito-oikeutta koskevan kirjoitukseni kanssa.
***
Ei minua Matti Nykänen kiinnosta, mutta jos voin hänen kauttaan levittää oman näkemykseni suurelle joukolle ja herättää keskustelun vaikkapa alkoholihysterian vaikutuksista perheisiin, on se minusta sen arvoista. Minulla on asiaa ja minä haluan, että se kuullaan. Olen ollut nätisti ja pitänyt turpani kiinni riittävän kauan. Mitä minä tai kukaan muukaan häviää sillä, että saa äänensä kuuluviin?
***
Jos minä olisin pelkkien klikkauksien perässä, minä julkaisisin luultavasti täytenä totena urbaanilegendoja maahanmuuttajista. En kirjoita kuitenkaan mitään, mikä olisi vastoin arvojani. Minulla on plakkarissa parikin uskoakseni kuohuttavaa aihetta, mutta en ole vielä saanut puntaroitua, että olisiko niiden juttujen julkaiseminen eduksi vai haitaksi minun arvojeni mukaiselle kehitykselle. Kyllä, olen niin itseäni täynnä, että kuvittelen voivani vaikuttaa asioihin. Edes vähän.
***
En kaipaa reaktioita reaktioiden vuoksi tai edes klikkien vuoksi. On kiva, kun tekstejäni luetaan, mutta tärkeämpää on, että asia kuullaan. Siihen reaktiot kuuluvat olennaisena osana. En ole niin taitava, että osaisin manipuloida yleisöä toivomiini reaktioihin. Monesti ne ovat olleet kaikkea muuta kuin olin odottanut. Joka tapauksessa kun reaktio on voimakas, aiheuttaa se myös keskustelun, mikä on hyvä.
***
Jos kirjoitan Matti Nykäsestä, en luultavasti kirjoita pelkästä Matti Nykäsestä, vaan käytän tilaisuuden kertoakseni jostakin muusta asiasta. Jollain tavalla ajankohtainen aihe on minun kokemukseni mukaan usein hyvä keino havainnollistaa käsiteltäviä asioita.
***
Ilman reaktioita ei ole lukijoita. Ilman lukijoita hyvälläkään tekstillä ei ole arvoa. Luulen, että minä en ainakaan toistaiseksi ole tarpeeksi hyvä, että voisin kertoa asioitani millään muulla tavalla niin, että sanomani saisi vielä yleisönkin. Nousen kolmannelle tasolle, jos olen joskus sellaiseen riittävän taitava.

Vastaa

Edit: Miksi tuo tuli ilman rivälejä? Kokeilenpa uusiksi.

”Jos on vaihtoehtoina lähteä hymistelemään niitä samoja itsestäänselvyyksiä kuin kaikki muutkin tai mennä hieromaan todellisuutta päin katsojien naamoja, on valinta helppo. Meidän on viisain lähteä Eurooppaan kädet pystyssä heiluttelemaan keskisormia. Ei sillä välttämättä voita, mutta ainakaan sitä ei voi olla huomaamatta.”

Mielestäni tämä kertoo aika paljon asenteestasi elämäänkin. Jossain vaiheessahan kun olet kirjoitellut, että ennemmin ärsytät ihmisiä kuin et herätä mitään tunteita.

Maailmankuvasi vaikuttaa näiltä osin varsin kylmältä ja laskelmoivalta. Pääajatus tuntuisi olevan, että huomiota hinnalla millä hyvänsä – vähän kuin mitä keltainen lehdistökin harrastaa. Toki tällainen voi tuottaa sinulle klikkejä ja isommassa mittakaavassa rahaa, mutta onko se oikeasti tarpeeksi siitä, että myyt sielusi? Tällaisilla ajatuksilla luot blogistasi ehkä menestyksekkään brändin, mutta missä menee kuuluisa hyvän maun raja?

Ei ole mikään arvoitus, että yhteiskunnassa ja tässä blogimaailmassakin on olemassa tasoja. Yksi taso on ihmiset, jotka kuuntelevat omaa ehdollistunutta mieltään ja menevät sen mukaan todella usein. Nämä ovat ne henkilöt, jotka kommentoivat tulikivenkatkuisia kommentteja tyylillä ”Vitun homo, saatana! Sut pitäs hakata!” Tällaisia massoja puolestaan sinun kaltaisesi ”tahallaan provosoivat bloggaajat” yrittävät koukuttaa klikkailemaan ja tuomaan teksteillesi huomiota. Nämä henkilöt haukkuvat sinua tajuamatta, että samalla he elättävät sinut. ”Puhukaa vaan paskaa, teette vaan musta kuuluisan!”

Seuraava taso on ihmiset, jotka näkevät tämän ykköstason massan manipuloinnissa mahdollisuuksia. Tälle tasolle kuuluvat ”provosoivat bloggaajat”, jotka kohtelevat näitä ”vihaajiaan” kuin koiria ja käyttävät heidän huomiotaan nimenomaan noustakseen itse merkittäviksi – saadakseen sekä negatiivista huomiota että sitä kautta myös myötämieliset liikekannalle. Onnistuneessa tilanteessa ”provosoiva bloggaaja” myhäilee tyytyväisenä, kun hän on usuttanut viha- sekä myötämieliset lukijansa toistensa kimppuun. Draama luo mielenkiintoa ja tuo klikkauksia.

Kolmas taso, jonka puolesta minä kampanjoin, on valitettavasti kenties se harvinaisin. Tälle tasolle kuuluvat sellaiset ihmiset, jotka tiedostavat koko alempien tasojen roskan: sekä manipuloitavissa olemisen että omassa itsessään syvällä asuvan manipulointihalun. Nämä ihmiset sanovat ei draamalle ja negatiivisuudesta kumpuavalle maineelle, eivätkä suostu kirjoittamaan siitä, kuinka Matti Nykänen retkahti jälleen tai joku poliitikko jäi kiinni seksitekstiviesteistään – siis huolimatta siitä, että nämä jutut myisivät ja toisivat liikevaihtoa. Nämä henkilöt pyrkivät hyvään, eivätkä heristele keskareita helpon kahisevan kiilto silmissä.

Mitä mieltä olet? Olisitko valmis astumaan tälle kolmannelle tasolle?

Vastaa

Vastaa käyttäjälle Jouniska Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X