Raivostuttavat rääkyvät lapset
Miksi pitäisi sietää toisten metelöiviä lapsia? Mitä väärää siinä on, jos haluaa olla rauhassa? Lapsettomat taloyhtiöt ja lomakohteet ovat jees.
Kyllä maailmaan ääntä mahtuu, sanovat ihmiset, jotka pää kallellaan ihastelevat kirkuvia ja potkivia tenavia.
Joskus tuntuu, että joku raja kai se täytyy olla silläkin, kuinka paljon maailma ääntä vetää. Kyllä minä omien lapsieni huutoa kestän, mutta silloin joskus, kun pääsen vaikkapa kauppaan yksin, niin mieluummin sitä huudotta ostoksensa tekisi. Ymmärrän kyllä, mistä esimerkiksi uhmaikäisten lasten elämöinnissä on kysymys, mutta häiritsevää se mekkala silti on.
Häiriö nyppii varmasti ainakin osin sen vuoksi, että sille kaikelle äänelle on viimeisen reilun neljän vuoden aikana tullut yliherkäksi. Aistit valpastuvat huomioimaan huudon sävyjä: onko hätä, onko väsymys, onko nälkä vai onko kenties ihan vain hauskaa? Vieraiden lasten äänistä ei voi tietenkään tehdä tulkintoja tai ennustaa tapahtumien kulkua yhtä hyvin kuin omien lasten aiheuttamasta melskeestä, mutta joku kummallinen vaisto ohjaa ainakin yrittämään.
Lasten oikeutta leikkiä ja pelata kerrostalojenkin pihoilla on tietysti puolustettava. Leikki on tärkeää, ja liikkumiseen pitää kannustaa. Ihan paikallaan olisi kuitenkin ymmärtää heitäkin, jotka haluaisivat asua rauhassa talossa, jonka pihamaalta ei kantaudu jatkuva leikin raiku. Sallittakoon se heille.
Jos jossakin on talo, jonka asukkaat haluavat nauttia rauhasta, niin olkoon sitten niin. Lapsiperheiden silmissä sellainen voi näyttäytyä vihamielisenä, mutta lapsiperheille löytyy varmasti muitakin rakennuksia. Jos säännöt ja toiveet ovat alusta pitäen selvät, ei asiassa luulisi olevan mitään ongelmaa.
Myös lapsettomat lomakohteet ovat herättäneet paheksuntaa – siis esimerkiksi ei-lapsiystävälliset hotellit jossakin aurinkorannalla. Arvostelijoiden mielestä moiset paikat pitäisi pistää välittömästi boikottiin, koska kyllähän maailmaan ääntä mahtuu ja lasten pitää saada leikkiä.
En usko, että tässä tulee lasten ollessa pieniä lähdettyä mihinkään rantalomille ihan vain aikuisessa seurassa. Jos kuitenkin näin kävisi, niin lapseton ympäristö olisi luultavasti tervetullut. Mitä tolkkua olisi jättää omat lapset johonkin hoitoon ja matkustaa kaukomaille katselemaan ja kuuntelemaan muiden mukuloita?
En pitänyt erityisemmin metelöivistä lapsista ennen kuin minulla oli omaa jälkikasvua. En ehkä suorastaan vihannut heitä, mutta jokseenkin raivostuttavana sen kaiken metelin monesti koin. Arvostan rauhaa sen harvinaisuuden vuoksi nykyään luultavasti vielä aiempaakin enemmän. Toisaalta siedän muiden lasten elämöintiä aikaisempaa paremmin. Se johtuu lisääntyneestä ymmärryksestä.
Voi kuitenkin olla, että vielä jonakin päivänä haluan olla rauhassa, vaikka en lakkaisikaan ymmärtämästä. Se on jopa hyvin mahdollista. Silloin en luultavasti pidä lainkaan pahana, jos talon pihalla ei ole keinuja, kiipeilytelineitä ja jalkapallomaaleja.
Lue myös:
Ihanat itkupotkuraivarit – minä rakastan uhmaikää
*************