Teksti:
Jussi Korhonen

Lopulta rakkaus voittaa.Rakkaus on ollut viime aikojen teema. Sitä voisi olla kaiken nahistelun keskellä hankala uskoa. Lopulta rakkaus kuitenkin voittaa.

Esikoinen innostui pakastimesta löytyneestä piparitaikinasta rakastamaan kaikkia näköpiirissä olleita.

– Minä leivon sinulle ja äidille sydänpipareita, kun minä rakastan teitä ja te tykkäätte rakkaudesta. Ja leivon minä itsellenikin, kun minä rakastan oikeastaan itseänikin, hän julisti.

Kuopus oli sillä hetkellä hommailemassa omiaan, mutta hänkin ilahtui sydänpipareista, kun asiasta kuuli. Sydän – tai symäri, kuten hän itse sanoo – on hänen lempisymbolinsa.

Hän täyttää parin kuukauden päästä kolme. Hänestä on tullut omatoiminen ja puhelias. Hän kertoo mielellään, mitä ja ketä hän rakastaa, kun on nyt oppinut asiasta puhumaan. Hän myös edellyttää, että häntä kuunnellaan. Hän on kasvettuaankin oma itsepäinen ja oikeuksistaan tarkka itsensä – kuten on aina ollut.

Esikoinen puolestaan on jo iso tyttö. Hän täyttää syksyllä viisi. Jos vain keliä on, hän pyöräilee mielellään itse isolla pyörällään päiväkotiin ja osallistuu monin eri tavoin kaikkiin askareisiin.

– Minusta tuntuu, että minä olen koko maapallon ystävä, hän sanoi yhtenä päivänä.

Eikä ole välttämättä väärässä.

Siskoksilla on ikäeroa sen verran, että kaikki jutut eivät ole aina molemmille sopivia. Nuorempi tyttö haluaisi tehdä kaikkea mitä isosiskokin, mutta kun taidot eivät vain aina riitä. On asioita, jotka ovat suorastaan vaarallisia, jos ei osaa olla riittävän tarkkana. Joskus sitä vain on vielä liian pieni.

Joitain leluja on vain yksi kappale. Huomiotakaan ei voi saada koko aikaa tasavertaisesti.

Kaiken rakkauden keskelle syntyy kahnausta. Jatkuvasti.

Joinakin päivinä tuntuu, että muuta ei olekaan kuin alituista nahistelua, eikä ole asiaa, josta sitä ei saisi aikaiseksi. Kun yhden kaplakan on saanut jotenkin selvitettyä, syttyy uusi kiista. Ei synny sopimusta siitä, mitä leikitään ja jos syntyykin, leikkii joku väärin. Tai jotain. Sitten huudetaan ja heitellään. Joku itkee. Minä mietin ratkaisua, joka sopisi kaikille, että olisi edes hetken aikaa rauha maassa.

Ja sitten kuitenkin kaikki rakastavat, kun se on tarpeen. Tytöt halaavat toisiaan jäähyväisiksi, kun he menevät päiväkotiin omiin ryhmiinsä. He halaavat, kun tapaamme päivän päätteeksi uudelleen.

Aivan hiljattain erään tappeluntäyteisen päivän päätteeksi saimme lapset viimein unten maille. Lastenhuoneesta kantautui vaimea supatus, mutta se vaimeni pian. Kun kävimme vilkaisemassa hetken kuluttua ovelta, löysimme heidät ahtautuneina samaan sänkyyn. Vieläpä siihen pienempään.

Siellä he nukkuivat kylki kyljessä. Isosiskon käsi pienemmän ympärillä.

Sisko on kuitenkin sisko, vaikka riideltäisiinkin. Ja aina lopulta rakkaus voittaa.

Lue myös:

”Minä rakastan sinua, isi!”

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

X