Teksti:
Jussi Korhonen

Alkuperäinen kuva: Zanzibar: Memory of Slaves by Missy / CC BY 2.0Ilman maahanmuuttajia Suomessa ei ole pian jäljellä edes sitä viimeistä, joka sammuttaa valot lähtiessään. Eikä ihme.

Mamuja tarvitaan. Perussuomalaiset laskivat, että taloudellisestikin olisi kannattavinta täyttää maa suomalaisen rupusakin sijaan saksalaisella herrakansalla.

Pääsyy on kuitenkin se, että me suomalaiset emme lisäänny. Tai ainakaan riittävän moni meistä. Ainakaan tarpeeksi ahkerasti. Tilanne on tällä menolla pian se, että me lopumme kesken, kun meitä syntyy vähemmän kuin kuolee.

Ja miksi ihmeessä kukaan järki-ihminen edes rupeaisi tekemään lapsia? Lapsiperheiden elämää pyritään jatkuvasti tukaloittamaan. Heikennyksiä satelee vähän joka puolelta. Vielä tässä kitkuttelee, mutta kuinka mahtaa olla muutaman vuoden kuluttua?

Kotona ei pientäkään lasta voi kohta hoitaa, jos töitä vain on. Tai saa tietenkin, jos pätäkkää piisaa. Monella ei piisaa. Tai tuetaan kai sitä, mutta tuki yritetään muuttaa tasa-arvon nimissä niin hankalaksi, että sitä on mahdoton hyödyntää. Lapsilisätkin leikataan antamalla niiden salakavalasti pudota arvottomiksi.

Lapset on vietävä päivähoitoon. Köyhät kunnat vain ovat rapauttaneet palvelut. Tarjolla on vain hajanaisia paikkoja jossakin korvessa. Sielläkin päiväkoti on homeessa. Yhdessä ryhmässä on 30 lasta ja viisi hoitajaa – keitä he ovat, se ratkeaa aamuisin sen mukaan, että kuka kulloinkin sisäilmaongelmien ja työuupumuksen riivaamasta työyhteisöstä sattuu olemaan edes auttavasti työkunnossa.

Monella vanhemmalla niitä töitä ei ole. Sellainen henkilö osoitetaan harjoittelemaan, aktivoitumaan, kuntoutumaan tai vaikka sitten sopeutumaan. Palkkaa ei raatamisesta makseta, mutta osoituspaikan osoite viittaa johonkin helvetin kuuseen. Autoon ei ole varaa, ja julkisilla välineillä työmatkaan hupenee puolitoista tuntia suuntaansa. Lapset riutuvat hometalojen mammuttiryhmissä kymmenen tuntia päivässä.

Iltaisin kaikki ovat niin väsyneitä, että ennen pitkää tilanne kriisiytyy. Vanhempi palaa loppuun ja lyö jotakin turpaan. Kotiin saapuu lastensuojelu, joka sijoittaa jälkikasvun kiireellisesti ja lopullisesti jonkin monikansallisen liikeyrityksen ylläpitämään säilytyslaitokseen.

Murtunut vanhempi rupeaa ryyppäämään ja ryöstää Siwan. Ja siitä se lysti vasta alkaa.

Ei ole mikään ihme, että me emme tee enempää lapsia.

Poliitikot ovat pyhästi luvanneet ihan pikapuoliin loihtia Suomeen niin paljon töitä, että tällä porukalla niitä ei saa tehdyksi.

Jos vaikka suomalaisvanhempi välttäisikin väkivallan, päihteet, huostaanotot ja vankilakierteen, niin ei ole helppoa sittenkään. Lapset lihovat, koska heitä ei uskalla päästää ulos liikkumaan, kun siellä on niitä mamuja, jotka tekevät ne kaikki työt, joita emme itse kerkeä rehkimään.

Pakkohan siellä on maahanmuuttajia olla. Muuten tällä menolla ei ole pian enää jäljellä edes sitä viimeistä, joka sammuttaisi lähtiessään valot.

Siihenkin hommaan me tarvitsemme maahanmuuttajan.

Kuva: Rajaus alkuperäisestä kuvasta. Alkuperäinen kuva: Zanzibar: Memory of Slaves by Missy / Creative Commons CC BY 2.0.

Lue myös:

Kotihoidontuki leikataan tasa-arvomekossa

Lapsilisiä leikataan taas

Isän pikajunan lastensuojelua käsittelevät kirjoitukset

Aiheesta internetissä:

Yle: Syntyvyys vähenee ja jakautuu yhteiskunnallisesti

Samuli Salminen / Suomen Perusta: Maahanmuutot ja Suomen julkinen talous. Osa 1: Toteutuneet julkisen talouden tulot ja menot

Mika Gissler / THL: Lupaus 200 000 uudesta työpaikasta ei pidä ilman lisätyövoimaa

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

 

X