Teksti:
Jussi Korhonen

Vaaleissa kannattaa äänestää puoluetta, ei ehdokasta. Älä äänestä naista. Se on tyhmää. Äänestä järkevästi.

Miltä kuulostaisi vaalitapahtuma, johon kokoontuisi miesehdokkaita yli puoluerajojen ja kansaa kehotettaisiin äänestämään heitä – heidän sukupuolensa vuoksi? Tempaus voisi olla nimeltään vaikkapa Makkaraa miehiltä tai Kaljaa kundeilta. Tarjoilut valikoituisivat nimen mukaan.

Hullultahan se kuulostaisi. Moiseen tapahtumaan osallistuva ehdokas leimautuisi hetkessä sen sortin taantumukselliseksi juntiksi, että eduskuntaan ei olisi mitään asiaa.

Naisjärjestöjen kattojärjestö Nytkis ry järjestää Helsingissä vaalitapahtuman Soppaa siskoilta. Tarjolla on hernesoppaa, joka on valmistettu luomuherneistä. Keitto on lisäksi kuulemma vegaanista. Paikalla on eduskuntavaaliehdokkaita yli puoluerajojen. Nykyisistä eduskuntapuolueista vain kokoomuksen, perussuomalaisten ja muutos 2011 -puolueen ehdokkaat loistavat poissaolollaan.

Kaikki tapahtumaan osallistuvat ehdokkaat ovat naisia. Tapahtuman mainoksessa kehotetaan äänestämään naista. Ohje on typerä ja harhaanjohtava.

Ensinnäkin
Tasa-arvon kannalta on irvokasta, että kansalaista kehotetaan tekemään äänestyspäätöksensä sen mukaan, mitä sukupuolta ehdokas sattuu olemaan. Eikö sukupuolten välisessä tasa-arvossa pitäisi olla kysymys nimenomaan siitä, että sukupuoli EI ole se määräävä tekijä? Vai kehtaako Nytkis ry todellakin esittää vuonna 2015, että pätevyyden, arvojen, mielipiteiden ja muun soveltuvuuden sijasta kansan tulisi valita edustajansa heidän jalkovälinsä perusteella? Eikö tämä ole juuri sellaista taantumuksellisuutta, jota vastaan monet feministit sanovat taistelevansa?

Toiseksi
Äänestäjän ei kannata perustaa äänestyspäätöstään ehdokkaaseen – olipa tämä mitä sukupuolta hyvänsä – vaan puolueeseen. Puolueet tekevät merkittävimmät linjaukset, joiden pohjalta yksittäiset edustajat yleensä toimivat.

Vaikka kansalainen kuvittelisi äänestävänsä henkilöä, hän äänestää puoluetta. Vaalijärjestelmämme on sellainen. Eduskuntapaikat jaetaan puolueittain. Yksittäisten ehdokkaiden saamat äänet ratkaisevat vain sen, ketkä puolueen ehdokkaista pääsevät siihen joukkoon, joille jaetaan puolueen saamat paikat.

Kolmanneksi
Entäpä Nytkis ry:n tilaisuuteen osallistuvat ehdokkaat? Eivät kai he itse ole sitä mieltä, että heidän merkittävin ansionsa on heidän sukupuolensa? Luulisi, tai ainakin toivoisi, että maan tärkeimpään päättävään elimeen pyrkivät kokisivat edes itse olevansa sopivia tekemään kansakunnan kohtaloa suuntaavia päätöksiä aivan muiden ansioiden johdosta.

Nytkis ry väheksyy naispoliitikkojen pätevyyttä asettamalla heidän sukupuolensa heidän merkittävimmäksi ansiokseen. Nytkis ry:n jäseniä ovat eduskuntapuolueiden naisjärjestöt, Naisasialiitto Unioni ry, Naisjärjestöjen Keskusliitto ry ja Sukupuolentutkimuksen seura ry.

Kansalainen, Nytkis ry luulee sinua tyhmäksi. Ole viisas. Äänestä, ja äänestä oikeilla perusteilla. Älä äänestä naista tai miestä, vaan etsi puolue ja sitten ehdokas, joiden uskot parhaiten pystyvän edistämään niitä asioita ja arvoja, jotka koet tärkeiksi.

Aiheesta internetissä:

Nytkis ry:n Soppaa siskoilta -tapahtuman mainos

Ylen vaalikone

Eduskunnan sukupuolijakauma (7.4.2015)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Bloggaaja Twitterissä

Isän pikajuna Bloglovinissa | Isän pikajuna Blogilistalla

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mainos

Mainos

Kommentointi

Jos miehiä olisi tällä hetkellä eduskunnassa 84 ja naisia 116 (luvut todellisuudessa päinvastoin). Silloin miehetkin olisivat oikeutettuja kyseiseen tapahtumaan. Tasa-arvon nimissä eduskunnassa pitäisi olla puolet naisia ja puolet miehiä.

Joten eiköhän naisehdokkailla ole kyseiseen tapahtumaan ihan täysi oikeus. Jos/kun miehet jäävät vähemmistöön eduskunnassa, katsotaan vain kuinka monta ”Makkaraa miehiltä” -tapahtumaa on toreilla ja turuilla.

Tässä tueksi vielä ihan faktatietoa:
http://www.vaalitutkimus.fi/fi/ehdokkaat/naisten_ja_miesten_osuus.html

Naisen on miestä on helpompi päästä eduskuntaan Tarkoittaa, että jos minä miehenä tai sinä naisena yritämme päästä eduskuntaa, sinulla on naisena suurempi todennäköisyys voittaa.

Miksi naisia sitten on vähemmän? Syy lienee sama kuin toimareiden tai hallitusjäsenten kohdalla.

Tasa-arvon nimissä sillä ei pitäisi olla väliä, mitä sukupuolta ehdokas on. Minä uskon vakaasti, että hyvin monilla naisehdokkailla on muutakin tarjota kuin sukupuolensa, vaikka muuta annetaankin ymmärtää. Toivottavasti äänestäjätkin sen tajuavat.

Tässä vielä kattavampaa tilastotietoa siitä, onko miehillä oikeutta polkea ”tasa-arvon nimissä” naisehdokkaiden pyrkimyksiä päästä eduskuntaan.

http://tilastokeskus.fi/til/evaa/2003/evaa_2003_2004-05-31_kat_004.html

Kuka tässä on kenenkään pyrkimyksiä polkemassa? Minä uskon, että naisilla on annettavaa politiikassa ihan siinä missä miehilläkin. Ei se ole sukupuolesta kiinni.

Uskotko oikeasti itse siihen, että 100 % miesvaltainen eduskunta tekisi sukupuoli tasa-arvoista politiikkaa? Jos ymmärsin oikein, niin mielestäsi sillä ei ole väliä mitä sukupuolta kansanedustajat ovat.

Minä en usko, että minkäänlainen eduskunta tekisi sukupuolitasa-arvoista politiikkaa. Vaikka miehillä on ollut päätöksenteossa enemmistö, ei sillä ole ollut vaikutusta sukupuolia räikeän epätasa-arvoisesti kohtelevaan asevelvollisuuteen.

Ehkä sitä kannattaisi lukea enemmän mainostamisen lainalaisuuksien mukaan kuin piru raamattua. Sama juttu noin periaatteessa Tahdon2013-liikkeen kanssa; nähtiin vääryys, ja vedottiin ihmisiä osoittamaan, miten toimimalla sen voi korjata/vaikuttaa. Ihan normijärjellä tuon lukee promootioksi sille, että eduskunnasta saataisiin sukupuolisesti TASA-ARVOISEMPI sukupuolellisesti ja tää niinko onnistuisi valitsemalla/harkitsemalla se naisehdokas, joka vaalikoneista pamahti sopivasti samasta puolueesta (kun kerta sillä edustajalla ei ole väliä). That’s all about it, menee hieman liian rivien tavaamiseksi, kun aletaan huriseen omiansa.

On sillä edustajallakin väliä, mutta vasta toissijaisesti puolueen jälkeen

Asevelvollisuus on hyvä pointti, siinä nähdään, ettei sukupuolitasa-arvoinen politiikka toimi, jos päätäntävalta on vain toisen sukupuolen edustajalla. Olivat kannattajat sitten vastaan tai puolesta omaa sukupuoltaan kohtaan. Voidaan miettiä, jos asevelvollisuuslakia olisi aikanaan ollut kirjoittamassa enemmistö naisia, olisiko toiminnasta tullut pakollista. Mutta hei ymmärrän pointtisi, ettei kannata äänestää sukupuolen perusteella olisi kuitenkin kiva, jos otsikkosi olisi tasa-arvoinen ”Älä äänestä miestä tai naista!”

Aika vastenmielisen näköisiä nuo soppaa siskoilta -mainoksessa esiintyvät ehdokkaat. Ja takuulla härskejä oman ja pelkästään naisten etujen ajajia. Sisäisesti ja ulkoisesti rumia otuksia siis. Mistä ihmeestä noita kamalia kotkia oikein sikiää tähän maahan? Lisätäänkö Suomessa jotain testosteronipropionaattia joumaveteen. Vaikeaa sitäkään on uskoa, koska silloinhan samaa vettä juovien miestenkin luulisi olevan miehekkäämpiä. Näinhän ei tosiaan ole vaan fyysisesti ja henkisesti laiskoja vätyksiä on tämä maa pullollaan. Liekö sitten muut ympäristömyrkyt syynä tähän eriskummalliseen nykypäivän ilmiöön.

Ehkä se, että ämpärissä kasvaneet idiootit luulevat oman totuudensa nillittämisen netissä olevan jotenkin vaikuttamista maailman menoon.

Zing!

Uuh.. luulitko olevasi nokkela? Voin kertoa ettet ollut.

Aah… pahoitteluni siitä.

Niin. Jos ottaa huomioon miten tiedotusvälineissä uutisoidaan yleensä naisista (ulkonäköä kuvaillen, äitiyttä korostaen, ammatillisia saavutuksia peitellen jne.) on mielestäni kyseinen tapahtuma täysin oikeutettu: Se tuo esille niitä puolia naisista jotka yleensä mediassa jäävät vähemmälle huomiolle. Muistuttaa että naisiaKIN on ehdolla eduskuntaan. Että naisiaKIN on politiikassa.

Kyseinen tapahtuma siis nimenomaan pyrkii kohti tasa-arvoa, tuoden myös naisten äänen esiin, se kun ei uutisoinnissa esiinny tasa-arvoisesti. Yhteiskuntamme perustuu edelleen patriarkkaiseen järjestelmään. Tiedotusvälineet eivat ole neutraaleja, absoluuttista infromaatiota jakavia lähteitä, vaan nekin pohjautuvat tietynlaiseen arvomaailmaan. Ja juuri tämän tyyppiset tapahtumat pyrkivät korjaamaan tätä vääristymää.

Aihetta on tutkittu paljon. Siis todella paljon.

Helppoa luettavaa tässä:
http://yle.fi/uutiset/media_hyvaksyy_asiantuntijaksi_naisen_vain_harvoin/7612686
http://www.edu.fi/yleissivistava_koulutus/aihekokonaisuudet/viestinta_ja_mediataito/lahestymistapoja_mediaan/median_kuvat/mainosten_sukupuoliset_stereotypiat/naiset_ja_miehet

Ja vähän tiukempaa tekstiä tässä:
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/1467-8608.00296/abstract
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1468-0432.2009.00453.x/abstract?deniedAccessCustomisedMessage=&userIsAuthenticated=false

Minä en koskaan äänestä naista siitä syystä, että naiset ovat todennäköisesti pyörineeet Nytkis-piireissä ja luvanneet vaikka mitä parempiosaisen sukupuolen etujen ajamiseksi. (Nytkis siis on natsijärjestö, jonka toimintaa jokaisen suomalaisen on tuettava vankilan uhalla. Eikun feministijärjetö.)

Vastaa käyttäjälle F Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X