Sorron yö on omaa syytänne, työn orjat
Ei kukaan arvosta työtä, jos tekijä ei arvosta itseään. Työn orjat voivat syyttää sorron yöstä itseään.
Kansainvälinen on luultavasti maailman tunnetuin työväenlaulu. Kommunismin valtiollisten yritelmien pitkälti luhistuttua se on saanut hieman pahan kaiun: jotkut pitävät kappaletta virheellisesti ylistyksenä itäisen Euroopan hirmuvalloille. Sitä se ei ole, vaan sen sanoman luulisi koskettavan hyvin ajankohtaisesti myös näiden aikojen ihmisiä.
On kurjat kunniassaan
raharuhtinaat nuo röyhkeät.
Ei koskaan tee ne itse työtä,
vaan ne työtä ryöstävät.
Varat kansan hankkimat on menneet
kaikki konnain kukkaroon.
Pois kansa velkaansa jo vaatii,
nyt ryöstösaalis tuotakoon.
Laulu kirjoitettiin varsin erilaisissa oloissa kuin mitä meidän kokemamme elämä on. Elintaso on noussut noista ajoista hurjasti, ja köyhimmilläkin on suomalaisissa oloissa useimmiten mahdollisuus kohtuulliseen elämään. Se ei ole kuitenkaan muuttunut 1800-luvun oloista miksikään, että köyhän asema ei ole kadehdittava – ja se on käymässä koko ajan tukalammaksi, kunhan vain Juha Sipilä saa hallituksensa pystyyn.
Siinä missä Kansainvälisen syntyaikojen köyhää piinasi raskaan työn vähäiset hedelmät, on nykyajan köyhällä varsin vastaava ongelma. Oikealla työllä pärjää vielä jokseenkin, mutta ilman sellaista ihminen on vaarassa jumiutua työttömyyden, tukitoimien ja lopulta palkattoman työn kierteeseeen.
Erilaiset työttömyysetuudet ja viimekädessä toimeentulotuki takaavat välttämättömimpien tarpeiden saannin ainakin osin, mutta ihmisarvo on silti koetuksella. Yhteiskunta voi pakottaa työttömän työskentelemään palkatta almuja vastaan esimerkiksi työharjoittelun tai kuntouttavan työtoiminnan nimissä. Työ on monesti ihan oikeaa työtä, mutta palkkaa vain ei makseta.
Varsinainen ongelma syntyy siitä, että palkaton työ syö kaiken muunkin työn arvon ja arvostuksen.
Työn markkina-arvo romahtaa
Liikeyritysten tehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa. Niitä ei pidä siitä syyttää, vaan se on pelin henki. Mikäli on mahdollista, yritysten kannattaa hyödyntää ilmaista työvoimaa, koska silloin kustannukset jäävät pienemmiksi. Pienemmät kulut muodostavat yritykselle kilpailuedun, ja pärjätäkseen myös kilpailevan yrityksen on syytä tarttua samaan mahdollisuuteen.
Työttömiä osoitetaan yleensä voittoa tavoittelemattomien tahojen komentoon, mutta myös esimerkiksi kunnat sotkevat ilmaisilla työntekijöillään markkinoita. Näin on käynyt esimerkiksi niin sanotussa talkkaritoiminnassa, jossa sosiaalietuuksia vastaan työskentelevät tekevät lumitöitä ja muita hommia, jotka kuuluvat myös samoilla alueilla toimivien yritysten liiketoimintaan.
Ei kukaan osta yritykseltä lumenluontia kympillä, jos kunnalta saa saman kahteen euroon. Ei yritys voi palkata ketään töihin, jos kunnallinen kilpailija syö markkinat teettämällä työt ilmaiseksi.
Työstä tulee arvotonta.
Opiskelijan lautaselle pelkkää verkottumista
Siinä missä työttömiä aktivoidaan ja kuntoutetaan pakkotyöllä kuntien ja yhdistysten palveluksessa, ei opiskelijaharjoittelijoiden hyväksikäytössä ole mitään epäselvää. Liikeyritykset värväävät opiskelijoita häikäilemättömästi tekemään suoraan liiketoimintaansa hyödyttäviä tehtäviä – usein kokonaan palkatta. Yritykset tietävät opiskelijoiden tarpeen suorittaa opintoihinsa pakollisina osina kuuluvat harjoittelut ja projektiopinnot, eivätkä ne epäröi käyttää tilannetta hyväkseen liiketoiminnassaan.
Minä olen seuraillut omassa opinahjossani, kuinka ovista marssii milloin minkäkin yrityksen edustajia houkuttelemaan opiskelijoita palvelukseensa. Kyse on useimmiten selkeästi määritellystä työtehtävästä, jonka tarkoitus on tuottaa yritykselle voittoa. Sitä ei edes peitellä.
Eräs lähiaikojen härskeimmistä todistamistani tapauksista oli muuan matkailualan yritys, joka haki harjoittelijaa toteuttamaan erittäin täsmällisesti määriteltyä markkinointiin liittyvää projektia, jonka hyöty yrityksen liiketoiminnalle esiteltiin avoimesti. Niin sanotuksi palkaksi firma tarjosi muun muassa mahdollisuutta tutustua yrityksen omistajaan, jonka kerrottiin olevan alallaan laajasti arvostettu ammattilainen.
Palkattomia harjoitteluita puolustellaan usein sillä, että ne tarjoavat mahdollisuuden verkottumiseen. Opiskelija saa raatamisensa vastineeksi suhteita alan yritykseen, minkä puolestaan puolestaan pitäisi poikia myöhemmin oikeita töitä, kun yritys työntekijää tarvitsee.
Mutta kun ei se yritys koskaan mitään työntekijää tarvitse. Aina löytyy uusia idiootteja, jotka suostuvat tekemään hommat ilmaiseksi. Aina on harjoittelijoita.
Työnantajat eivät työtä arvosta. Se ei heille kuulu. He ottavat työn ilmaiseksi, jos saavat. Heidän etunsa on saada hommat hoidetuksi mahdollisimman kustannustehokkaasti.
Arvostuksen pitäisi lähteä sieltä, ketkä ne työt oikeasti tekevät. Heidän pitäisi ymmärtää, että yritykset pyörittävät liiketoimintaansa heidän työpanoksellaan, ja heidän pitäisi ymmärtää vaatia työstä vastine, palkka. Mikään ei muutu, elleivät tekijät itse kieltäydy hyödyttämästä yritysten liiketoimintaa ilmaiseksi.
Myös oppilaitosten tulisi tuntea vastuunsa. Tunkemalla opiskelijoita ilmaisiksi tekijöiksi firmoihin ne vääristävät kilpailua ja työmarkkinoita. Opiskelijat valmistuvat työttömiksi, kun työllistäjät voivat puristaa saman työpanoksen ilmaiseksi.
Työntekijöiden on itse määritettävä itselleen arvo
Minä en pidä itseäni kommunistina. Markkinatalouden hengessä minä koen, että työntekijän on hölmöä antaa rahan arvoista työpanostaan ilmaiseksi. Se pitäisi myydä palkkaa vastaan. Sen pitäisi olla yritykselle tuotantoon liittyvä menoerä siinä missä materiaalikustannustenkin.
Harjoittelijalle ei tarvitse maksaa huippuammattilaisen palkkaa, mutta jos hänet pestataan yritykseen edistämään sen liiketoimintaa, on siitä maksettava kohtuullinen korvaus. Minusta työ on ja sen pitää olla rahan arvoista, ja ihmettelen suuresti kaikkia, jotka haluavat kaupata itsensä ilmaiseksi.
Kun olen ottanut asian puheeksi muiden opiskelijoiden parissa, minulle on suorastaan suututtu. Tuollaista ei ilmeisesti saisi sanoa ääneen. Pitäisi olla kuulemma tyytyväinen, että saa edes ilmaiseksi tehdä. Henkilökunnan taholta on kuulunut, että pitäisi pitää pienempää suuta tai kohta kukaan ei tule enää tarjoamaan ilmaistöitäkään.
Minun alani työmarkkinat ovat repaleiset ja työn arvostus on heikkoa. Valitettavasti näyttää siltä, että opiskelijat, alan tulevat tekijät, tekevät kaikkensa, että arvostus saadaan entistäkin heikommaksi. Ammattiliitot eivät välttämättä lotkauta korvaansa opiskelijoiden ongelmille: aidon markkinameiningin hengessä opiskelijoiden olisi itse ruvettava asettamaan työlleen hintalappu. Elleivät he näin tee, he vetävät oman arvonsa pysyvästi lokaan ja tukahduttavat vähäisetkin valonpilkahdukset alan tulevaisuudesta.
Se on sääli, koska he ovat taitavia. Heidän työllään on arvoa. Heidän pitäisi oppia itse se näkemään. Heidän pitäisi oppia arvostamaan itseään.
Muuten he tuomitsevat itsensä työn orjiksi loputtomaan sorron yöhön.
Työmiehet, kyntäjät ja kaikki
työkansa joukko nälkäinen!
Maa meidän on ja olla täytyy,
vaan ei laiskain lurjusten.
Nälkä meill’ on aina vieraanamme,
vaan kun korpit haaskoiltaanme
kerran kaikki karkoitamme,
niin päivä pääsee paistamaan.
Lainaukset laulusta Kansainvälinen (suomenkieliset sanat: Otto Wille Kuusinen, Yrjö Sirola, Sulo Wuolijoki ja Pertti Uotila).
Kuva: rajaus alkuperäisestä. Alkuperäinen kuva: Soman / CC BY-SA 2.5.
Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.
Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.
*************
Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa