Vihaako sinun kaupunkisi tai kuntasi lapsia?

Jaa kaverilleTilaa Seura

Vain kaksi kättä -mielenosoitus vastustaa ylisuuria päivähoitoryhmiä.Hallitus haluaa tuhota varhaiskasvatuksen. Toteutus jää kunnille – jos sellaiseen tahtoa löytyy. Palvelut voidaan järjestää haluttaessa myös hyvin.

Tänään osoitetaan ympäri Suomea mieltä korkealuokkaisen varhaiskasvatuksen puolesta. Vain kaksi kättä -nimisen mielenosoituksen päätempaus järjestetään Helsingissä. Ääntä pidetään sen lisäksi myös ainakin Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa.

Syy mielenosoitukseen on Juha Sipilän (kesk) hallituksen päätös sallia jopa nykyistäkin suuremmat päivähoidon ryhmäkoot. Hallitusohjelmaan kirjattu hanke vesittää erinomaisesti vasta elokuussa voimaan astuvan uuden lain, jonka tarkoitus oli pienentää ryhmiä.

Mielenosoitus on tarpeen: hallitus haluaa tehdä päiväkodeista lasten säilytyspaikkoja sen sijaan, että ne tarjoaisivat eväitä elämään laadukkaalla varhaiskasvatuksella. Pahimmillaan ylisuuret ryhmät muodostavat turvallisuusriskin lapsille. Vastuu havereista kaatuu tällöin Juha Sipilän ja hänen hallituskumppaneidensa niskaan.

Sipilän päättäväisyys on sitä luokkaa, että on hankala kuvitella häntä suuremmin häiritsevän, vaikka hänen kätensä tahriutuisivatkin punaisiksi. Hallitus tuskin muuttaa mieltään, vaikka sille kuinka huudettaisiin.

Huutaminen on silti tärkeää. Ainakaan tätä ei saa päästää tapahtumaan ilman minkäänlaista huomiota.

Päätös varhaiskasvatuksen laadusta ei ole kuitenkaan hallituksen. Mikään ei pakota kuntia tarjoamaan niin huonoa palvelua kuin laki sallii, vaikka niin monet tuntuvat olettavankin.

Asiaan on havahduttu esimerkiksi Helsingissä. Siellä esitetään, että päivähoitoa ei näivetettäisikään lain tulevaisuudessa mahdollistamaan minimiin.

– Ehdotamme, että Helsinki pitäytyy nykyisissä ryhmäkoissa ja henkilöstömitoituksissa, vaikka laki heikennyksen sallisikin, Helsingin varhaiskasvatuslautakunnan puheenjohtaja Sanna Vesikansa (vihr) linjasi Helsingin Uutisten mukaan.

Vihreiden valtuustoryhmä ehdottaa lisäksi, että Helsinki pitäisi myös subjektiivisen päivähoito-oikeuden ennallaan, vaikka hallitus on ilmoittanut lakkauttavansa myös sen.

Sama on mahdollista muissakin kaupungeissa ja kunnissa.

Vastuu palveluiden laadusta on kuntapäättäjillä. Jos ja kun heikennykset mahdollistavat lait astuvat voimaan, jää heidän tehtäväkseen osoittaa, ymmärtävätkö he varhaiskasvatuksen arvon. Ymmärtävätkö he asettaa lasten turvallisuuden ja tulevaisuuden etusijalle? Vai vihaavatko he lapsia niin paljon, että ryhtyvät hallituksen kannustamaan tuhoamiseen?

Tänään on syytä ohjata mielenosoitusten viesti hallituksen lisäksi kuntiin. Lopulliset päätökset tehdään siellä.

Katso mielenosoituspaikkakunnat ja tarkemmat tiedot Vain kaksi kättä -tapahtumasta sen Facebook-sivulta.

Lue myös:

Hallitus kasvattaa päivähoitoryhmiä ja leikkaa lapsilisiä

Aiheesta internetissä:

Vain kaksi kättä -Facebook-sivu

Opetus- ja kulttuuriministeriö: Uuden varhaiskasvatuslain keskeinen sisältö

Helsingin Uutiset: Helsinkiläiset äitipoliitikot jyrähtävät: Sipilän minimiin ei tarvitse suostua!

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä

 

X