(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Kansanedustaja Mika Niikko (ps) arvelee, että lapsia aivopestään.

Persukansanedustaja arvelee, että varhaiskasvatukseen sisältyy katala aivopesuohjelma.

Kansanedustaja Mika Niikko (ps) innostui hiljattain kommentoimaan Ylen uutista Italiassa järjestetystä mielenosoituksesta, jossa vastustettiin samaa sukupuolta olevien avioliittoja ja parisuhteiden rekisteröimistä.

Niikko arvelee, että homoaatetta levitetään hyvinkin arveluttavin keinoin.

– Näin se homoaate eteni ja etenee muissakin maissa. Ensin harhaan johdettut tilastot, tutkimukset, gallupit ja saadaan harmiton rekisteröityminen, jonka jälkeen avioliitto ja homo- ja transsukupuolisten parien adoptio-oikeus. Tämän jälkeen aivopesuohjelmat varhaiskasvatukseen ja kouluun sekä sopiva painostus julkiselle sektorille ja työpaikoille, jotta kansa kypsyy hyväksymään polyamoriset ja muutkin seksuaalivähemmistöt avioliiton ja adoptio-oikeuden piiriin. Sitten vielä sanotaan, ettei tämä ole keneltäkään pois…ihmeelline on maailman meno kun muusta ei puhutakkaan..

Aivan ensimmäiseksi on sanottava, että minä en ainakaan tiedä montaakaan ihmistä, jotka jaksaisivat Niikon kaltaisella paatoksella nillittää päivästä, viikosta, kuukaudesta ja näköjään vuodestakin toiseen tästä asiasta. Ihmeellinen on tosiaan maailman meno, kun ei kansanedustajakaan muusta puhu.

Toiseksi huomion kiinnittää se, että kansanedustaja siis todellakin syyttää varhaiskasvatuksessa ja kouluissa harjoitettavan aivopesua.

Niikko täsmensi myöhemmin Facebook-päivityksensä kommenteissa näkemystään siitä, kuinka aivopesuun päädytään.

– Homojärjestöt tunkevat aatteen opetusministeriön ”asiantuntijana” lastentarhanopettajan koulutukseen, jonka jälkeen alkaa ”suvaitsevaisuuskasvatus”. Jokaisen lapsen vanhemman tulisi tietää mitä tähän kasvatukseen tullaan lisäämään [ennen] lain voimaantuloa. Kysymys ei pian tule enää olemaan aidosta suvaitsevaisuuteen tähtäävästä kasvatuksesta, joka on tärkeää, vaan yhden aatteen pakkosyötöstä.

Kansanedustaja tyrmäsi varhaiskasvatuksen parissa työskentelevän kommentoijan näkemyksen siitä, että päiväkotien henkilökunta ei tuputtaisi mitään aatteita. Niikon mukaan työntekijöillä ei ole vaihtoehtoa.

– Te ette tee varhaiskasvatuksessa mitään ilman johtajien linjauksia. Niin yksinkertaista tämä vaan on, hän jyrisi.

Niikko vihjasi lisäksi, että tasa-arvoista avioliittolakia vastustavat vanhemmat saattaisivat joutua viranomaisten syyniin.

– Siksi tämä homolaki on vaarallinen, koska se vie lasten vanhemmilta oikeuden päättää, millaista arvokasvatusta lapsille annetaan. Vaikea sitä on lakia vastaan kenenkään isän ja äidin sen jälkeen taistella, etteikö huoltajuutta arvioida hyvinkin pian.

Niikon mainitsema huoltajuuden arvioiminen on käsitteenä harvinainen. Vanhemmuuden arvioiminen puolestaan on toimenpide, jossa esimerkiksi huostaanottoa harkittaessa tarkastellaan lapsen vanhempien valmiuksia toimia vanhempina.

Punavihreästä kuplasta käsin maailmaa havainnoiva suvaitsevainen saattaisi pitää Niikon esittämiä ajatuksia harhaisina. Joku voisi jopa kyseenalaistaa hänen mielenterveytensä. Ilmeistä joka tapauksessa on, että toisen kauden kansanedustajan kauhu on aivan aitoa.

Perussuomalaiset ovat vastustaneet seksuaalivähemmistöjen oikeuksien petraamista niin yksituumaisesti, että on perusteltua kysyä, ohjaako Niikon kokema pelko hänen puolueensa toimintaa laajemminkin.

Onko siinä todellinen syy siihen, että perussuomalaiset istuu hallituksessa, jonka muut puolueet pyyhkivät jalkansa mennen tullen kynnysmatoksi tampattuihin persuihin?

Onko perussuomalaiset hallituksessa ihan vain romuttamassa varhaiskasvatuksen ja koulutuksen, jotta raukkoja parkoja lapsukaisia ei aivopestäisi ihmisoikeuksilla ja muilla jumalattomuuksilla?

Se selittäisi paljon. Muutenhan niille leikkauksille ei mitään loogista perustelua ole löytynytkään. Kestävä tai järjellinen ei ole tämäkään, mutta selitys silti.

Mika Niikko aivopiereskelee, mutta sentään hän tekee sen ylpeästi.

Päivitys 29.6.2015: Lisätty Niikon uudempia kommentteja.

*************

Mitä mieltä sinä Niikon möläytyksistä? Kerro mielipiteesi Isän pikajunan Facebook-sivulla.

Kerro asiasta kavereillesi jakamalla juttu Facebookissa klikkaamalla tässä.

Lue  myös:

Kansanedustajat kieltäisivät adoptiot heteroiltakin?
Mika Niikko vastusti viime vuonna tasa-arvoista avioliittolakia niin ankarasti, että olisi evännyt adoptio-oikeuden heteroiltakin.

”Homous on sairaus” – Näin avioliittolakiin pettyneet purkautuivat
Kokoelma tasa-arvoisen avioliittolain vastustajien purkauksia joulukuulta 2014

Aiheesta internetissä:

Yle: Roomassa sadattuhannet osoittivat mieltään homoliittoja vastaan (20.6.2015)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä

 

X