(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Kuka hyötyy Sipilän hallituksen aikeista päästää talousrikolliset kuin koira veräjästä?Hallitus aikoo päästää rötösherrat kuin koirat veräjästä samalla, kun liki kaikille muille puuhataan aikaisempaa kovempia rangaistuksia. 

Sakot tuplataan ja niitä aiotaan jaella nykyistä enemmän antamalla niitä esimerkiksi aikaisempaa pienemmistä ylinopeuksista. Seksuaalirikollisille puuhataan kovempia tuomioita. Ja niin edelleen. Rikkaiden veronkiertäjien ja talousrikollisten elämät muuttuvat kuitenkin aiempaakin auvoisemmiksi, jos Juha Sipilän (kesk) hallitus saa tahtonsa läpi.

Hallituksen ajamassa aktiivisen katumisen mallissa rahojaan ulkomaille kätkeneet voisivat tunnustaa tekonsa ja näin selvitä tavallista kevyemmillä veroseuraamuksilla. Asiat eivät etenisi oikeuteen, ja rötöstelijöiden nimet jäisivät salaisuudeksi.

Erityisen iloisia rötöstelijät voivat olla siitä, että mahdollisuus aktiiviseen katumiseen on tulossa sopivasti ennen kuin riski kiinni jäämisestä kasvaa merkittävästi. Viimeistään vuonna 2018 viranomaisille rupeaa nimittäin satelemaan automaattisen tietojenvaihdon vuoksi aikaisempaa enemmän tietoja veroparatiisitalletuksista.

Tuottojen suhteen odotukset aktiivisesta katumisesta eivät ole korkealla. Helsingin Sanomien mukaan hanke voisi kilauttaa valtion kassaan pahimmillaan vain vaivaisen miljoonan.

Jokainen oikeaan osoitteeseen päätyvä euro on tietysti askel oikeaan suuntaan. Suurten suuntaviivojen strategisen hallitusohjelman mittakaavassa ja koko valtakunnan konkurssissa miljoona on kuitenkin mitätön pihaus. Itse asiassa moiset lantit eivät taitaisi tuntua juuri missään edes pääministeri Sipilän henkilökohtaisessa kukkarossa.

Katumuspillerit eivät riitä lääkkeeksi tähän lamaan.

Rötösherrat pois kaljavarkaiden tieltä

Aktiivisen katumisen valmistelun kanssa samoihin aikoihin uutisoidaan, että harmaata taloutta tutkivia poliiseja vähennetään. Heidän työnsä on ollut tuloksellista. Rikolliset ovat saaneet rangaistuksia, ja rötöstelemällä hankittuja rahoja on kilissyt valtion kassaan jopa enemmän kuin talousrikoksia tutkineiden poliisien palkkoihin on huvennut. Näitä poliiseja vähentämällä ei siis edes varsinaisesti säästetä, vaikka vähentämistä säästöillä perustellaan.

Mitä vähemmän poliiseja on tutkimassa talousrikoksia, sitä kauemmin rikoksien selvittäminen kestää. Juttuja kasaantuu, osa niistä vanhentuu, ja jotkut rikolliset selviävät sen vuoksi rangaistuksetta.

Rötösherroja päästetään siis kaksinkertaisesti pälkähästä tarjoamalla aktiivista katumista ja lamauttamalla talousrikosten tutkinta. He pääsevät lähtöruutuun kulkematta vankilan kautta.

Tilaa vankiloissa toki kaivataan. Sellejä tarvitaan kaljavarkaille ja muille näpistelijöille. Pikkurikollisten sakkojen muuttaminen vankeudeksi vaatii myös sattumoisin suunnilleen saman määrän poliiseja, mitä rötösherrajahdista potkitaan pois.

Näpistelijöiden kohdalla pidetään tärkeänä, että rikoksesta seuraa rangaistus. Se on kuulemma yleisen lainkuuliaisuuden vuoksi olennaista. Sen vuoksi on hyväksyttävää, että pikkurikollisten jahtaaminen ja rankaiseminen aiheuttaa valtiolle tuntuvat menot.

Upporikkaiden talousrikollisten ollessa kyseessä yleisellä lainkuuliaisuudella ei ole ilmeisesti niin merkitystä. Rahaahan he vain ovat vieneet. Näpistelijöiden liiveihin on sentään tarttunut esimerkiksi kallisarvoista kaljaa.

Ketä kaduttaa?

Helsingin Sanomien gallup paljastaa, että kansa luottaa Juha Sipilään. Mutta kaikki eivät luota. Osa kyselee edelleen, miksi pääministeri pimittää tietoa varallisuudestaan. Yle kertoi hiljattain lisätietoja pääministerin salamyhkäisistä sijoituksista. Miksi Sipilä ei vieläkään itse kerro avoimesti rahoistaan? Mitä ja miksi hän salailee?

Hallitus leikkaa pienituloisilta rankalla kädellä, mutta rikkaille osallistuminen lamatalkoisiin on vapaaehtoista. Nyt Sipilä on päästämässä rikkaat rikolliset rangaistuksetta.

Aktiivisesta katumisesta mahdollisesti tienattava miljoona euroa on äveriäiden liikemiehien leikeissä pieni summa. Kovin montaa aktiivista katujaa ei tarvita, että heidän paljastamistaan rahakätköistä kertyy valtiolle alennettujenkin sanktioiden kautta miljoona euroa. Jopa yksi riittävän rikas rötöstelijä riittäisi.

Olisipa mielenkiintoista tietää, että kuka tai ketkä ovat niitä henkilöitä, joilta tuo summa arvellaan saatavan. Ketkä hyötyvät siitä, että Juha Sipilän hallitus hellii rötösherroja?

Sitä emme saa luultavasti koskaan tietää, koska aktiivisten katujienkin nimet pimitetään – aivan kuten pääministerin omat sijoituksetkin.

Isoihin rahoihin liittyvä salailu rupeaa olemaan ikävän arkipäiväistä.

*************

Mitä mieltä sinä olet: onko oikein, että raharötöstelijät selviävät vähäisillä seurauksilla? Kerro mielipiteesi Isän pikajunan Facebook-sivulla

Kerro kavereillesikin rötösherroille suunnitelluista armopaloista. Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Sipilän outo pimitys – Suojeleeko omia sijoituksiaan?

Aiheesta internetissä:

Yle: Kaljavarkaille annetaan kohta linnatuomioita – ”Tähän tarvitaan yli 90 poliisia lisää” (24.6.2015)

Haaste: Onko talousrikosten tutkinta kannattavaa? (10.3.2010)

Lakivaliokunnan mietintö 36/2014 vp

Maaseudun tulevaisuus: Jopa 99 poliisia poistuu harmaan talouden torjunnasta (24.6.2015)

Helsingin Sanomat: Hallitus kaavailee rikkaille katujille veronalennusta (26.6.2015)

Helsingin Sanomat: Sipilä on edeltäjiään suositumpi pääministeri (3.7.2015)

Yle: Pääministeri Sipilän suosimissa sijoitustuotteissa verottaja hyötyy viimeisenä (26.6.2015)

Helsingin Sanomat: Armahduslaki tulee vero­pakolaisille kuin tilauksesta (28.6.2015)

Iltalehti: Sakotusraja alas – jo 5 km/h ylityksestä sakko (30.6.2015)

Kansan Uutiset: Poliisin tuottava osa saa lähteä: Miten hallitus selittää? (26.6.2015)

Iltalehti: Sipilä pyytää hyvätuloisia leikkaamaan palkkojaan vapaaehtoisesti (27.5.2015)

Iltasanomat: Valtakunnansyyttäjä suomii päättäjiä: Kaljavarkaat vankilaan, talousrikollisia lellitään (27.9.2015)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä

X