Sipilä pakottamassa yleislakkoon

09.09.2015 10.47

(Päivitetty: 10.09.2015 08.02)

Teksti:

Jussi Korhonen

Yleislakko. Pannaan Suomi kiinni. Kansalaiskeskustelussa nuo sanat on jo sanottu moneen kertaan, vaikka ay-liike jyrisee vielä toistaiseksi maltillisemmin. Mutta kuinka kauan?

Keskustan Juha Sipilän johtama hallitus esitteli eilen rankalla kädellä erityisesti julkisen sektorin työntekijöihin iskevän paketin, jonka seurauksena esimerkiksi palkat laskevat menetettyjen ylityö- ja sunnuntaikorvausten myötä ja työaika lisääntyy leikattujen lomien johdosta.

Hallituksen kaavailemat toimet saivat työntekijäjärjestöiltä hyytävän vastaanoton. Esimerkiksi SAK, STTK, Akava, Tehy, TEAM, PAM, SEL, OAJ, JHL, Rakennusliitto, AKT ja Metalli tyrmäsivät hallituksen toimet liki täydellisesti heti tuoreeltaan.

– Esitetyt toimet kurittavat erityisesti julkisen sektorin naisia. Hallituksen yhteiskuntasopimus toteuttaa työnantajien märimmätkin unet. Lista on ruma: työajan pidentämistä, lomien lyhentämistä, työaikakorvausten alentamista, ylityökorvausten puolittamista. Näihin vaatimuksiin ainoa vastaus on EI KÄY, naulasi Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo.

Pelkät palkat ja lomat eivät kuitenkaan ole koko syy työntekijäjärjestöjen tuohtumukseen. Kysymys on heidän ja kaikkien kannalta vakavammasta uhasta.

Sopimisesta pakottamiseen

Työntekijäjärjestöjä hiertää erityisesti aikomus toteuttaa muutokset pakottavalla lainsäädännöllä. Tämä tarkoittaisi sitä, että laki estäisi työntekijöitä neuvottelemasta itselleen lain vaatimuksia parempia työehtoja. Aiemmin tilanne on ollut päinvastainen: laissa on määrätty minimistä, jota huonommasta ei voi sopimuksilla päättää.

– Hallituksen julkistamat toimet tarkoittavat käytännössä yleissitovien työehtosopimusten romuttamista. Lisäksi ne rajoittavat länsimaista, vapaata sopimusoikeutta. Emme tule seuraamaan tällaista kehitystä sivusta, sanoi Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen.

Työntekijöiltä oltaisiin siis viemässä vapaus neuvotella niistä ehdoista, joilla työtä tehdään. Itse asiassa pakottava laki sitoisi myös työnantajia: hekään eivät voisi edes halutessaan tarjota työntekijöilleen laissa määriteltyä parempia työsopimuksia.

Panoksena on siis ei sen enempää tai vähempää kuin vapaus.

60 vuotta myöhemmin

Suomen historian kaikkien kolmen aikaisemman yleislakon teemat yhdistyvät tämän päivän tilanteessa.

Edellinen yleislakko koettiin Suomessa vuonna 1956. Tuolloin lakko alkoi maaliskuun ensimmäisenä päivänä, samana päivänä, jolloin Kekkosesta tuli presidentti. Lakkoilijat vaativat palkankorotusta, koska palkkojen ostovoima oli laskenut rahan arvon alennuttua. Työnteko keskeytyi melkein kolmeksi viikoksi. Lakko päättyi, kun vaatimuksiin suostuttiin.

Nyt, melko tarkkaan 60 vuotta myöhemmin, tilanteessa on samankaltaisuuksia. Tälläkin kertaa kyse on osin palkan arvosta. Lomien lyhentämisillä ja ylityö- ja sunnuntaikorvausten leikkaamisella tehdyn työtunnin arvoa laskettaisiin.

Aiemmissa kahdessa yleislakossa vuosina 1905 ja 1917 ajettiin yleisempiä poliittisia tavoitteita, kuten äänioikeuden laajentamista. Kyse oli demokratiasta, vapaudesta. Tuolloin vapautta tavoiteltiin lisää. Nyt on uhkana, että saavutettu vapaus menetetään.

Yleislakko tarkoittaisi sitä, että Suomi menisi kiinni. Siinä missä 50-luvulla esimerkiksi meren jäätyminen oli näivettänyt vientiä talvella muutenkin, eikä lakon vaikutus osunut sen vuoksi täydellä teholla, olisi vaikutus nykyään dramaattisempi.

Kaikki pysähtyisi. Ja se kävisi Suomelle hyvin, hyvin kalliiksi.

Kovilla panoksilla

Sipilän hallitus on asettanut ay-liikkeen selkä seinää vasten. Jos työntekijäjärjestöt antavat periksi, ne voivat sanoa hyvästit vaikutusvallalleen. Silloin siirryttäisiin järjestelmään, jossa työntekijän sanalla ei olisi nykyisen vertaa arvoa, kun hän jäisi yksin ammattiliittojen rampautuessa.

Hallitus pyörittää uhkapeliä, joka voi hyvinkin johtaa sen itsensä luhistumiseen. Sen keinot rupeavat olemaan vähissä. Hallitus ei näe muuta vaihtoehtoa kuin työn teettämisen kustannusten pienentämisen. Verojen korottamisen se on sulkenut kokonaan keinovalikoimastaan, joten palkkojen laskeminen pakolla näyttää jäävän ainoaksi vaihtoehdoksi rahoittaa tämä fiskaalinen devalvaatio.

Hallituksen ja työntekijäjärjestöjen näkemykset ovat eri maailmoista. On joko löydyttävä uusi ratkaisu tai sitten jonkun on taivuttava.

Jos hallitus joutuu antamaan periksi, on sen peli todennäköisesti pelattu, ja edessä on uudet vaalit. Jos ay-liike antaa periksi, katoaa sen koko olemassaolon oikeutus, kun sopimusjärjestelmä romuttuu. Nyt punnitaan ay-liikkeen painoarvo: Antaako se jyrätä itsensä historiaan? Jos tässä ei olla sen kannalta perimmäisten kynnyskysymysten äärellä, niin milloin sitten?

Monin tavoin epävarmoina aikoina hallituskriisi ja ennenaikaiset vaalit eivät erityisesti edistäisi vakautta. Hallituksia saa kuitenkin aina uusia.

Kerran menetettyä vapautta voi olla hankala saada koskaan takaisin.

* * *

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.