(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Vihasivustolla levittettiin jälleen väärää tietoa.Viranomaisten tulee varmistaa, että outojen ja pelottavien asioiden edessä keskustelua käydään oikeilla tiedoilla.

Poliisi ampuu jälleen alas yhden nettihuhun. Huhun mukaan Oulussa olisi tapahtunut kaksi ulkomaalaisten tekemää raiskausyritystä hiljattain avatun turvapaikanhakijoiden hätämajoitusyksikön läheisyydessä. Rikoskomisario Seppo Leinonen Oulun poliisin väkivaltaryhmästä kertoo Kalevalle, että huhut eivät pidä paikkaansa: mitään raiskausyrityksiä ei ole ollut – ei ulkomaalaisten eikä suomalaisten tekemiä.

Ongelmallista on jälleen se, että poliisilla kesti päiväkausia oikaista väärät tiedot. Huhu lähti liikkeelle Puskaradio Oulu -Facebook-ryhmästä. Sieltä tieto levisi, ja pian raiskausyrityksistä uutisoitiin varmana tietona ainakin kahdella vihasivustolla. Uutisia on ehditty jakaa, tykätä ja kommentoida Facebookissa tätä kirjoitettaessa jo reilusti yli 10 000 kertaa.

Tiedot ovat tavoittaneet moninkertaisen määrän ihmisiä. Puhutaan vähintäänkin kymmenistä tuhansista silmäpareista. Moniko heistä saa tiedon siitä, että koko juttu on ollut tarkoitushakuista roskapuhetta?

Kyseessä on täsmälleen sama tilanne kuin elokuussa: tuolloin netin räjäytti vahvistamaton tieto Oulussa tapahtuneesta raiskauksesta. Tuolloin vihapuheessa oli totuutta siteeksi: järkyttävä raiskaus oli tapahtunut, mutta tekijät eivät olleetkaan mutakuonoja, kuten väitettiin.

Kun tämä tuli julki, keskustelu tapahtuneesta vaimeni nopeasti: raiskaus oli muuttunut monien mielissä paljon vähemmän inhottavaksi, kun sitä ei ollutkaan tehnyt tummaihoinen.

Poliisin on ryhdistäydyttävä. Oikeaa tietoa on kerrottava oikeaan aikaan ja oma-aloitteisesti. Elokuussa poliisi myöntyi lopulta antamaan tiedotteen, jossa se oikaisi vääriä tietoja. Tällä kertaa poliisi ei ilmeisesti hiiskunut asiasta sanaakaan ennen kuin Kaleva huomasi asiasta kysyä.

Turvapaikanhakijoiden vyöry asettaa hyvin monet meistä outoon tilanteeseen. Monia pelottaa. Pelko on oivallista maaperää vihamieliselle juoruilulle. Viranomaisten tehtävä on varmistaa, että keskustelua käydään oikein tiedoin.

Tämä tarkoittaa muuten myös sitä, että ikävistäkin asioista on puhuttava avoimesti. Kaikki tiedon pimittäminen rapauttaa luottamusta. Vaikeiden ja pelottavien asioiden äärellä luottamusta viranomaisiin ei ole varaa menettää.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

”Raiskaajamutakuonoista” tuli osa totuutta (8.8.2015)

Poliisi vahvistaa: 15-vuotias raiskattu Oulussa – epäillyt kantasuomalaisia (7.8.2015)

Poliisi hiljaa – Oululaiset huutavat natseja ja väkivaltaa raiskaushuhun vuoksi (7.8.2015)

Aiheesta internetissä:

Kaleva: Poliisi tyrmää netissä liikkuvan huhun Kastellin rais­kaus­yri­tyk­sis­tä (14.9.2015)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X