(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Oppositiovuosinaan keskusta esiintyi lapsien ja perheiden puolestapuhujana.Lapset ja perheet olivat keskustalle vaaleihin saakka arvokkaita. Sitten puolue teki arvovalinnan.

Keskusta ratsasti oppositiovuodet lapsien ja perheiden edunvalvojan viitta hulmuten. Asian puolesta huutaminen oli viime vaalikaudella puolueen oppositiopolitiikan näkyvin, kuuluvin ja johdonmukaisin teema. Lopulta se voitti vaalit ja laati hallitusohjelman, joka paljasti puolueen oppositiohurskastelun tyhjäksi puheeksi.

Eikä yksikään keskustalainen kansanedustaja äänestänyt tuon ohjelman esitelleelle hallitukselle epäluottamusta.

Arvottomia puheita

Keskusta arvosteli oppositiosta hallituksen perhepolitiikkaa.

Perheiden hyvinvointi on arvovalinta, linjasi keskustan puoluevaltuusto loppuvuodesta 2012, kun Jyrki Kataisen (kok) hallitus tunki käsiään perheiden kukkaroihin.

Tuolloin puolueella oli tuoreehko puheenjohtaja. Juha Sipilä oli valittu tehtäväänsä edellisenä kesänä. Puoluekokouksessa, jossa hänet johtajaksi kruunattiin, Sipilä sementoi yhden puolueensa oppositiopolitiikan kivijaloista.

– Keskusta haluaa rakentaa Suomesta maailman parhaimman ja turvallisimman maan lapsille, Sipilä linjasi Suomenmaan mukaan puoluekokouksessa ja toivoi, että keskustan perhepoliittinen kannanotto olisi jokaisen puoluekokouksesta kotiin matkustavan matkalukemisena.

Puolueen pää-äänenkannattaja Suomenmaa listasi kannanotossa asetetuiksi tavoitteiksi muun muassa taata perheille riittävä perusturva ja löytää lapsiperheköyhyyteen lääkkeet ja että lääkkeitä olisivat esimerkiksi lapsilisien indeksijäädytyksistä luopuminen ja kotihoidontuen korottaminen peruspäivärahan tasolle, kun lapsi on alle 1,5-vuotias. Pienimmät vanhempainetuudet keskusta vaati nostettaviksi työttömyysturvan tasolle.

Kannanottoa tavattiin arvatenkin puoluejohtajan toivomalla tarkkuudella. Tulevina vuosina keskusta teki välikysymyksiä ja oli muuten vain ärhäkkä haastaessaan hallituspuolueet aiheeseen liittyvissä kysymyksissä. Asiaa jauhettiin aina siihen saakka, että keskusta voitti vaalit keväällä 2015 ja Juha Sipilästä tuli pääministeri.

Hallituksesta päivää

Edellisen hallituksen toimet saivat keskustalta kyytiä.

Lasten ja perheiden asiat unohtuivat keskustalta heti, kun vaalitulos oli varmistunut. Puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä kokosi kolmen puolueen hallituksen, joka rupesi määrätietoisesti toimiin, jotka tekevät keskustan oppositiopuheenvuoroista joko suoranaisia valheita tai ainakin asettaa ne nauranalaisiksi.

Lapsilisiä ja kotihoidontukea leikataan jättämällä elinkustannuksien kehitystä seuraavat indeksikorotukset tekemättä. Perheiden taloutta rokotetaan korottamalla päivähoitomaksuja tuntuvasti. Päivähoidon ja koulujen ryhmäkokoja kasvatetaan. Vanhempainvapaiden lomakertymiä pienennetään. Koulujen kerhotoiminnasta säästetään. Koulutukseen yleensä kohdistetaan massiiviset leikkaukset.

Myös subjektiivinen päivähoito-oikeus romutetaan, mikä tosin on ollut keskustalle mieluinen leikkauskohde jo pitkään. Sekin tosin on vahvassa ristiriidassa sen kanssa, kuinka keskustalaiset vielä alkuvuodesta puolustivat perheiden oikeutta valita heidän mielestään paras tapa järjestää lastensa hoito. Nyt keskusta vie itse tämän vapauden rajaamalla päivähoito-oikeutta.

Vaihtoehdot katosivat

Juha Sipilän mielestä edellisestä lamasta olisi pitänyt ottaa oppia.

1990-luvun lama jätti sen ajan lapsiin lähtemättömät jäljet. Asiasta on yleisempiä havaintoja ja lukuisia kertomuksia yksittäisistä surkeista ihmiskohtaloista. Laman aikana toteutettiin useita lapsien ja perheiden hyvinvointiin tuhoisasti vaikuttaneita leikkauksia.

Keskustan mielestä edellisen laman opit tulisi pitää mielessä, kun uusista leikkauksista päätetään. Tai niin he ainakin vielä oppositioaikoina sanoivat. Tuolloin puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä etsi ja löysi esimerkiksi lapsilisien leikkaamiselle vaihtoehtoja. Hallitusvastuun alkassa vaihtoehtoja ei enää löytynytkään.

Keskusta valitsi talouspolitiikan perheiden hyvinvoinnin edelle. Politiikka yleensä ja myös mitä suurimmassa määrin liki kaikkea määrittävä talouspolitiikka perustuvat arvovalintoihin nekin. Tätä mieltä olivat myös Helsingin Sanomien hiljattain haastattelemat takavuosien vaikutusvaltaiset talousmiehet, valtiovarainministeriön entinen ylijohtaja Jukka Pekkarinen ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen entinen ylijohtaja, nykyinen kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok).

Keskusta teki arvovalinnan kääntyessään leikkauksillaan lapsien ja perheiden hyvinvointia vastaan. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kaikkien säästöjen keskellä hallitus keventää autoveroa 200 miljoonalla eurolla. Tällä valinnalla pelataan lähinnä varakkaiden laariin; pienituloisilla ei ole sijoittaa kymmeniätuhansia euroja uuteen autoon, vaikka sen hinta muutamalla satasella laskisikin.

Autoveron kevennykseen hupeneva summa on suunnilleen sama, jonka keskustan johtama hallitus säästää päivähoito-oikeutta rajaamalla, päivähoidon ryhmäkokoja kasvattamalla, päivähoitomaksuja korottamalla ja äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan lomakertymiä leikkaamalla.

Lukemat löytyvät hallitusohjelmasta. Yksikään keskustalainen kansanedustaja ei äänestänyt tämän ohjelman esittäneelle hallitukselle epäluottamusta.

Lapset ja perheet olivat keskustalle hevonen, jolla se ratsasti vaalivoittoon. Nyt konista on tullut arvoton kaakki, jonka laukka halutaan katkaista lopullisesti.

Vauvoja syntyy Suomessa nyt vähemmän kuin liki 30 vuoteen. Lapsien ja perheiden aseman kurjistaminen tuskin muuttaa tämän kehityksen suuntaa.

Suomesta on tullut maa, johon ei uskalla tehdä lapsia.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Päivitys 29.9.2015 klo 18.30:
Alkua muutettu muun muassa poistamalla siitä kokoomukseen liittyviä mainintoja. Loppuun lisätty vauvakatoon liittyvät kaksi kappaletta.

Lue myös:

Meitä ei pakolaisten ongelmat kiinnosta (27.8.2015)

Kotihoidontuki lakkautetaan kokonaan? (5.1.2015)

Aiheesta internetissä / Lähteitä:

Iltalehti: 12 000 lasta menettää kokopäiväisen hoitopaikan (28.8.2015)

MTV: Päivähoito-oikeutta rajataan: kokopäiväistä päivähoitoa vastaisuudessa vain näille perheille (28.8.2015)

Keskusta: Perheiden hyvinvointi on arvovalinta (25.11.2012)

Aamulehti: Keskusta ehdottaa: kotitalousvähennys lapsiperhettä tukeville isovanhemmille (30.1.2015)

Suomenmaa: Sipilä ei antaisi Suomen tukea Espanjan pankeille (10.6.2012) 

Esa Iivonen / MLL: Kovien aikojen hallitusohjelma (28.5.2015)

Iltasanomat: Äidin tuska: ”Muut saattelivat poikansa opiskelemaan, minä vankilaan” (23.8.2015)

OAJ: Lapsen oikeus varhaiskasvatukseen jäi jalkoihin (28.8.2015)

Yle: Lapsilisiin tulee vuodenvaihteessa 8,1 prosentin leikkaus (11.12.2014)

Suomenmaa: Keskusta käy perhepolitiikan kärkeen (13.6.2012)

Keskusta: Annika Saarikko: Hallituksen peräännyttävä kotihoidontuen muutoksista (26.1.2015)

Helsingin Sanomat: Hallitus päätti: kotihoidon tuen ja subjektiivisen päivähoidon muutokset perutaan (1.2.2015)

Juha Sipilä: Lapsilisien leikkaamiselle on vaihtoehtoja (4.4.2014)

Helsingin Sanomat: Suomi on omituisen talouspolitiikan maa, sanovat Vartiainen ja Pekkarinen (30.8.2015)

Helsingin Sanomat: Päivähoidon säästöt iskevät subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen – myös hoitajien määrää vähennetään (27.5.2015)

Eduskunta: Äänestys Sipilän hallituksen luottamuksesta 4.6.2015

Helsingin Sanomat: Vauvakato vaivaa Suomea – lapsia syntyy vähemmän kuin lähes 30 vuoteen (28.9.2015)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

 

X