Teksti:
Jussi Korhonen

Sipilä tulee kuin varas yöllä.Hallitus lisää määrätietoisesti suomalaisten eriarvoisuutta.

Hallitus kehittää jälleen. Pääministeri Juha Sipilän (kesk) johtama joukkio tekee yllätyshyökkäyksen suomalaista osaamista vastaan. Erityisesti tulilinjalla ovat taas naiset.

Helsingin Sanomat kertoo, että hallitus leikkaa rankasti aikuiskoulutustukea. Leikkauksen jälkeen ammattitaidon päivittäminen tai uuden ammatin opiskeleminen maksetaan nykyistä suuremmalta osin lainarahalla. Toimi iskee kipeimmin nuorehkoihin naisiin: peräti 80 prosenttia aikuiskoulutustuen saajista on naisia, joiden keski-ikä on 38 vuotta.

Erityisen salakavala uusi hyökkäys on siksi, että se on kaivettu esiin hallitusohjelman ehdollisista leikkauksista, joita oli määrä toteuttaa vasta tulevaisuudessa, jos muut toimet eivät tehoa talousahdinkoon.

Naisten kimppuun edestä ja takaa

Naiset ovat nähtävästi aivan erityisesti hallituksen tähtäimessä. Naisten palkkoihin yritettiin iskeä jo aiemmin leikkaamalla sunnuntai- ja ylityölisiä. Kätilöiden puheenvuorosta noussut meteli sai Sipilän kuitenkin perääntymään.

Tavoite vaikuttaa kuitenkin pysyneen ennallaan. Aikuiskoulutustuen romuttaminen osoittaa hallituksen johdonmukaisuutta.

Kehittyvä osaaminen tarkoittaisi myös mahdollisuutta parempaan palkkaan. Tämän estämällä Sipilä voi vaikuttaa naisten tienesteihin puukottamalla selkään: nykyisten tienestien leikkaamisen sijaan estetään palkkojen nouseminen tulevaisuudessa.

Sipilä tulee kuin varas yöllä

Ansiokehitykseen iskeminen erityisesti toista sukupuolta sorsivasti on omiaan heikentämään yhdenvertaisuutta. Se pirstoo tasa-arvoa. Nämä ovat olleet Suomen voimavaroja. Osaaminen ja tasa-arvo ovat niitä resursseja, joiden avulla maa voi kukoistaa silloin, kun takataskussa ei ole öljylähteitä tai muita luonnonrikkauksia.

Tyhmä kansa on helppo pitää nuhteessa ja osoittaa pienipalkkaisiin hanttihommiin. Tyhmät naiset on helppo osoittaa kotiin kaitsemaan lapsia ja puuhailemaan muita naisille sopivia hommia.

Tällaista huomispäivää kohti hallituksen toimet Suomea vievät. Eteneminen on määrätietoista.

Tämä päivä on lähellä. Se tulee kuin hävitys. Sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Sipilän päivä tulee niin kuin varas yöllä.

Aiheesta internetissä:

Helsingin Sanomat: Hallitus korvaamassa aikuis­koulutustuen lainalla – pienituloisten mahdollisuudet opiskella vaikeutuvat (9.10.2015)

Sipilän hallituksen hallitusohjelma

Yle: Sipilä: Kätilöt käänsivät pääni (28.9.2015)

Yle: Kätilö kärsii lisien leikkauksista eniten – Yle selvitti lisien leikkausten vaikutukset yli 200 ammattiin (11.9.2015)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X