(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Mauri Pekkarinen varasti show'n keskusteluohjelmassa. Kuva: kuvakaappaus Yle Areenasta.Mitä hyvänsä ei pidä mukisematta hyväksyä. Aina on vaihtoehtoja.

Eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk) kosketteli suorassa TV-lähetyksessä vieressään istunutta toimittajaa. Pekkarinen yritti ilmeisesti tehostaa vaivaannuttavalla sorkkimisellaan toimittajalle osoittamiaan sanoja.

Ylen A-studio: Talk -ohjelmassa viime torstaina vieraana ollut Iltalehden politiikan toimittaja Tommi Parkkonen antoi Pekkarisen lääppiä. Valitettavasti. Pieni kivahdus asiasta olisi tuonut ohjelmaan särmää, jota siitä jäi puuttumaan.

Taitava konkaripoliitikko onnistui nimittäin valjastamaan ohjelma-ajan keskustan ja hallituksen mainokseksi. Samalla kävi ilmi, että hallitus on myynyt teesinsä menestyksekkäästi.

Ohjelmassa käsiteltiin päivän jymyuutista: perussuomalaisten kannatus oli tuoreen mielipidemittauksen mukaan romahtanut. Myös pääministeripuolue keskustan kannatus oli tippunut, joskin paljon vähemmän. Puolueita studiossa edustivat kansanedustajat Mauri Pekkarinen ja Juho Eerola (ps).

Hallituksen syöttämä mantra välttämättömistä leikkauksista on nähtävästi lopullisesti nielty koukkuineen.

Pakka oli kasattu parlamentaarikkoja vastaan: kahden kansanedustajan lisäksi paikalla oli peräti kolme politiikkaan perehtynyttä toimittajaa. Keskustelua johtaneen Susanne Päivärinnan ja Pekkarisen lääppimän Parkkosen lisäksi läsnä oli politiikan ja talouden toimituksen esimies Pia Elonen Helsingin Sanomista.

Kolmen teräväsanaisen ja asiantuntevan toimittajan olisi luullut pystyvän murtamaan parkkiintuneiden poliitikkojen puolustuksen. Toisin kävi. Juho Eerola ei ruvennut puolustelemaan, vaan myönsi epäonnistumiset. Mauri Pekkarinen puolestaan otti vuosikymmenien kokemuksella tilanteen haltuunsa heti alussa, kun hän osasi näpäyttää, että vaikka keskustan kannatus on laskenut edellisestä mielipidemittauksesta, se on korkeammalla kuin kevään vaaleissa.

Huolestuttavinta oli kuitenkin se, että hallituksen syöttämä mantra välttämättömistä leikkauksista on nähtävästi lopullisesti nielty koukkuineen. Edes kukaan kolmesta kokeneesta toimittajasta ei herännyt kyseenalaistamaan asiaa, kun Pekkarinen innostui hehkuttamaan leikkauksia.

Aina on vaihtoehtoja

Ei ole olemassa mitään universaalia yksimielisyyttä, että vain ja ainoastaan leikkaukset olisivat tie onneen. On paljon niitäkin, joiden mielestä elvyttäminen vaikka velkarahallakin olisi viisaampi ratkaisu. Tuon vaihtoehdon järkevyydestä voi olla tietysti ainakin kahta mieltä, mutta siitä ei, että se ihan oikeasti olisi vaihtoehto.

Leikkauspolitiikka ei ole välttämättömyys. Se on valittu toimintatapa. Se on arvovalinta.

Se, että Suomen leikkaukset kohdistetaan erityisen rankasti haavoittuvimmassa asemassa oleviin on erityisesti arvovalinta. Hallituskolmikosta ainoastaan kokoomukselta sellaista sopi odottaa. Köyhien kurittaminen on vahvasti vastoin keskustan perinnettä ja osoittaa perussuomalaisten oppositiovuosien puheet tyhjäksi lätinäksi.

Se, että veroja ei koroteta leikkaamisen sijaan tai sen lisäksi, on arvovalinta. Se, kuinka leikkaukset kohdistetaan, on arvovalinta. Se, että puolustusvoimiin panostetaan merkittävästi, on arvovalinta. Se, että harmaan talouden torjuntaan ei panosteta lainkaan merkittävästi, on arvovalinta. Autoveron alentaminen tässä tilanteessa on arvovalinta.

Kilpailukykyloikan tavoitteleminen on arvovalinnan lisäksi uhkapeliä, koska se syö kotimaista kulutusta ja sen vaikutukset ovat silkkaa arvailua.

Leikkauksia ei jouduta tekemään. Eikä juuri mitään muutakaan. Mitään pakkoa ei ole.

Kuukausien vakuuttelujen jälkeen hallituksen puheet valittujen toimintatapojen välttämättömyydestä on laajasti uskottu. Totta ne puheet eivät kuitenkaan ole. Aina on vaihtoehtoja.

Kyseenalaistamista ei saa unohtaa. Ja jos ei kyseenalaisteta, niin vedetään edes sellainen raja, että lääppimään ei ruveta.

Kuva: Kuvakaappaus Yle Areenasta.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Soinin hillotolppa lahosi käsiin (8.10.2015)

Aiheesta internetissä:

Yle Areena: A-studio: Talk (8.10.2015)

Yle: Politiikan mannerlaatat siirtyivät: Perussuomalaisten suosio romahti, SDP pomppasi kakkoseksi (8.10.2015)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X