(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Pariisin terrori-iskut herättivät vahingoniloa Suomessa.Terrori-iskut saavat vahingoniloiset ilkkumaan Suomessakin. Tämä kirjoitus koski Pariisin terrori-iskujen marraskuussa 2015 herättämiä reaktioita. Samaa näkyy toistuvan kaikkien iskujen kohdalla. Jos vaihdat tekstissä esiintyvän Pariisin tilalle esimerkiksi Brysselin tai Nizzan, pätee kirjoitus yhä uudestaan ja uudestaan.

Pariisin järkyttävien terrori-iskujen tapahtumat olivat vielä meneillään, kun ensimmäiset kansallismielisiksi, isänmaallisiksi tai ties miksi itseään kutsuvat riensivät sosiaaliseen mediaan pärskimään vahingoniloaan.

– Mitäs suvakit nyt sanovat? Joko menee hiljalleen perille, mitä ollaan yritetty sanoa?

Tämän jälkeen kriitikot tarttuivat tilaisuuteen ja rupesivat esittelemään päätelmiään tapahtumista. Päätelmien lopputulos oli se, että Pariisin tapahtumien perusteella voidaan tehdä laajasti yleistettäviä luonnehdintoja eri kansallisuuksista ja uskonnoista. Lisäksi todettiin, että ihmisen ulkonäöstä voi päätellä yhtä sun toista.

Mutta mitä sanoo suvakki?

Suvakki sanoo, että Pariisissa murhanneet terroristit ovat vihoviimeisiä paskiaisia. Suvakki sanoo, että he eivät ansaitse niin minkäänlaista myötätuntoa.

Suvakki sanoo myös, että meidän muiden ei pidä ruveta hirviöiksi, vaikka jotkut muut sellaisia olisivatkin. Meidän on oltava parempia kuin Pariisin murhaajat. He toimivat vihassa ja kohdistivat sen viattomiin. Meidän on ymmärrettävä olla kohdistamasta meidän tuntemaamme vihaa viattomiin.

Sillä jos me päästämme summittaisen vihan valloilleen, emme ole juuri sen kummempia kuin terroristitkaan. Jos me haluamme tälle yhteiskunnalle jotakin hyvää tehdä, meidän on pystyttävä olemaan sellaisen yläpuolella. Jos me emme huuda silmät kiinni, voimme nähdä, mitä ihmiset pakenevat.

Tämän kaiken pitäisi olla itsestään selvää. Tämä kaikki on sanottu jo lukemattomia kertoja. Valitettavasti tämä kaikki on yhä useamman ajatuksille vierasta. Heidän osaltaan terroristit ovat voittaneet. Voitetut on käännytetty uskomaan kaaokseen ja vihaan. Tarpeeksi patouduttuaan ne purkautuvat sellaisina tekoina, joita Pariisissa nähtiin.

Vastenmielisintä sakkaa Pariisin terrori-iskuissa ovat järjettömässä vihassaan viattomia murhanneet. Heti heidän perässään tulevat iskujen uhrit oman vihapolitiikkansa ajamiseen valjastavat. Heidän ulostulojaan nähdään vielä runsaasti tulevina päivinä. Heille tapahtunut on onnenpotku. He haistavat veren ja kiipeävät ruumiskasoihin tanssimaan ja nauramaan.

Suomen haaskalinnuille suvakki sanoo, että olkaa ihmisiä; kunnioittakaa uhreja; älkää antako terroristien voittaa, olkaa parempia. Pariisin murhaajille suvakki lähettää samat terveiset kuin tammikuussa Charlie Hebdo -iskuihin syyllistyneille: haistakaa vittu.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Suomalaiset riemastuivat Brysselin terrori-iskuista (22.3.2016)

Otsikko sensuroitu (8.1.2015)

Aiheesta internetissä:

Yle: Kymmeniä ihmisiä on kuollut useissa terrori-iskuissa Pariisissa – seuraa suoraa lähetystä Ranskasta (14.11.2015)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Kuvaottavinta ihmissaastaa ovat suvakit, jotka kieltäytyvät tunnustamasta tosiasioita edes silloin, kun isänmaallisten ihmisten pahimmat pelot ja ennustukset kävivät toteen. Tämä lässytys siitä, ettei uskontoa keppihevosenaan käyttävällä vihamielisellä poliittisella agendalla, islamismilla, ole mitään tekemistä asian kanssa on kuvottavaa valehtelua, mutta suvakeille täysin luontaista.

Suvakit jaksavat aina pestä puhtaaksi kaikki islamistien sanomiset ja tekemiset ja syyllistää isänmaallisia kantasuomalaisia kaikesta mahdollisesta. Ehkäpä silmät sitten avautuvat, kun tämänkin suvakki-isän omat lapset joutuvat islamistien hakkaamiksi tai raiskaamiksi. Tuskin silloinkaan. Te hyödylliset idiootit luulette voivanne ”hyvyydellänne” muuttaa tänne invaasiota ja terrori-iskuja tekemään tulleet islamistit kilteiksi ja demokraattisiksi. Näin ei tule käymään, koskaan. Ruotsissa islamistit juhlivat sankoin joukoin tätä terrori-iskua ja toivoivat mahdollisimman pian niitä lisää joka puolelle Eurooppaa. Turha lässyttää tämän linkin olevan vain blogi, sillä siinä on mukana lähteet:

(poistettu vihasivuston osoite)

Synnyttekö te suvakit noin tyhmiksi, vai täytyykö teidän ottaa tunteja?

Eero Tillanen

Tuskin ovat Pariisin terrori-iskun uhrit vielä kylmenneet, kun ensimmäiset suvakkitoimittelijat käyttävät toisten ihmisten kuolemaa oivana tilaisuutena oman ylemmyydentunteen korostamiseen, ja toista mieltä maahanmuuttopolitiikasta olevien solvaamiseen. Juttu on yllättäen pelkkää sisällötöntä moraalisäteilyä ja kirjallista masturbointimateriaalia omalle viiteryhmälle (moraalisäteily = ylemmyydentuntoinen pahennus, jota hieman ”tiedostavammat” yksilöt levittävät, suuren henkilökohtaisten tuskan saattelemina niiden tavallisten kurjimusten keskuuteen”).

Kiitos palautteesta.

Eero ja Jussi& the Boys….

Vastaa käyttäjälle Repe Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X