Jari Lindström pelaa terroristien pussiin

Jaa kaverilleTilaa Seura

Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström pelaa puheillaan terroristien pussiin.Terroristit saavat vaikutusvaltaista tukea Suomesta, kun työ- ja oikeusministeri Jari Lindström innostui pelaamaan raakalaisten pussiin.

Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps) kertoi eilen Ylelle, että hän olisi valmis rikkomaan ihmisoikeuksia terroristien kohdalla. Hän lausui myös jälleen ääneen jo vanhastaan tunnetun oudon mieltymyksensä kuolemanrangaistukseen.

Terroristien tavoite on muuttaa maailmaa. He ajavat asiaansa pelolla. Terroristit hyökkäävät vapautta ja demokratiaa vastaan. Heille ihmisoikeudet ovat vitsi ja tappaminen väline.

Tähän kelkkaan myös Suomen työ- ja oikeusministeri on nyt astumassa. Pelokas Lindström on valmis luopumaan niistä periaatteista, jotka erottavat Suomen kaltaisen sivistysvaltion brutaalista kalifaatista.

Lindströmin puheet satavat suoraan terroristien laariin. Suomen osalta raakalaisten kampanja etenee mainiosti. Ministerin vaikutusvaltaisessa asemassa oleva henkilö on viemässä Suomea terroristien tavoittelemaan suuntaan. Jari Lindströmin sydämen terroristit ovat jo voittaneet.

Kolme pointtia tappamisesta

Vaikka muuten tappamisesta tykkäisikin, niin terroristeja ei pidä tappaa, jos sen suinkin vain voi kohtuudella välttää. Sekin nimittäin palvelee heidän tarkoituksiaan. Syitä tähän voi esittää yksinkertaistetusti esimerkiksi kolmen pointin menetelmällä, joka varmasti on ministeri Lindströmillekin tullut hallitustyöskentelyssä tutuksi.

1. Kuolleista terroristeista tulee marttyyrejä, palvottuja sankareita. Heidän uhrauksensa innostaa esimerkillään muita vastaaviin tekoihin.

2. Kuolema on ääriuskonnolliselle terroristille palkinto. Hän ei pelkää kuolemaa, koska uskoo pääsevänsä taivaan iloihin palkkiona teoistaan.

3. Tappaminen on väärin. Jos vaikka terroristit ovatkin raakalaisia, meidän itsemme ei sellaisiksi pidä muuttua.

Terroristit ovat reikäpäiksi aivopestyjä ressukoita, jotka taistelevat raukkamaisin keinoin sitä vastaan, mikä meikäläisistä yhteiskunnista on tehnyt vahvan. Vapaudesta voimansa ammentavan maailman ei pidä polvistua palvomaan niitä hirmutekojen epäjumalia, joihin uskossaan harhautuneet yrittävät meitä pelotella.

Terroristit eivät kunnioita ihmisoikeuksia eivätkä elämää. Ministerin asemassa olevan olisi syytä opetella niin tekemään, jos ei ole niitä arvoja ennalta omaksunut.

Vaikeinakaan aikoina meidän ei pidä unohtaa olevamme ihmisiä. Jos me siitä luovumme, on taistelu turhaa. Silloin terroristit ovat voittaneet.

Jaa tämä kirjoitus Faecbookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Aiheesta internetissä:

Yle Kioski: Oikeusministeri kuolemanrangaistuksista terroristeille: ”Voisin harkita asiaa” (19.11.2015)

Yle Areena: Marjan vallassa jakso 47 (19.11.2015)

 *************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

 

X