Heil Hitler -mies puolustautuu: ”Kyseessä oli taideperformanssi”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Heil Hitler -mies kirjoitti blogiinsa vastineen.Natsitervehdyksen kansallismielisessä mielenilmauksessa tehnyt kutsuu asiasta kertonutta bloggaajaa suvakkinatsiämmäksi.

Itsenäinen Suomi 2015 -tapahtumassa esiintynyt Petri Kaivanto kiistää, että hänen tapahtumalavalla tekemänsä natsitervehdys olisi ollut poliittinen kannanotto.

– Kyseessä ei ollut poliittinen puhe, vaan taideperformanssi, hän kirjoittaa blogissaan.

Kaivannon mukaan hän ei ollut itsenäisyyspäivänä Helsingissä järjestetyssä tapahtumassa puhujana vaan muusikkona. Kahden musiikkikappaleen välissä Kaivanto kohotti oikean kätensä yläviistoon ja lausui mikrofoniin sanat Heil Hitler. Blogikirjoitukseensa Kaivanto on litteroinut, mitä muuta hän puhui tekemänsä natsitervehdyksen jälkeen.

Isän pikajunan eilisessä kirjoituksessa, jossa natsitervehdyksestä mainitaan, ei mainittu Petri Kaivantoa nimeltä eikä väitetty hänen tai kenenkään muunkaan olevan natsi. Vastineessaan Kaivanto kiistää joka tapauksessa kannattavansa natseja tai hypoteettisia natsiarvoja, joiden hän tosin sanoo tulleen toisen maailmansodan voittajavaltioiden demonisoimiksi.

– Tuokaa minulle aikuisten oikeasti juutalaisten kansanmurhaamista kannattava suomalainen natsi, niin halal-teurastan hänet omin käsin, hän jyrähtää.

Kaivanto otsikoi blogikirjoituksensa muotoon Jussi Korhonen on tyypillinen suvakkinatsiämmä. Kirjoituksen kuvituksena on käytetty tästä blogista kopioitua valokuvaa, jonka päälle on töherretty viikset, parta ja sarvet. Kirjoituksensa loppupuolella hän vaikuttaa pohtivan jatkotoimia kuvassa esiintyvää kirjoittajaa vastaan.

– Pitäisikö minun haastaa tuo rääpäle Jussi Korhonen kunnianloukkauksesta? Kaivanto aprikoi.

Kaivanto kertoo kuitenkin myöhemmin sähköpostitse, että todellisuudessa hän ei harkitse asian viemistä eteenpäin.

Monet muistavat Petri Kaivannon parhaiten yhtenä Levyraati-tv-ohjelman vakiotuomareista vuosina 1991 ja 1992.

Päivitys 8.12.2015 klo 17.20
Poistettu ingressistä maininta siitä, että Kaivanto harkitsisi jatkotoimia. Jatkotoimiin viittaavaa kohtaa muutettu leipätekstissä siten, että tekstissä ei enää väitetä Kaivannon pohtivan niitä. Lisätty maininta Kaivannon lähettämästä sähköpostiviestistä.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Heil Hitler ja kumiluodista silmään – Sananvapaus mainiolla tolalla (7.12.2015)

Aiheesta internetissä:

Petri Kaivanto: Jussi Korhonen on tyypillinen suvakkinatsiämmä (7.12.2015)

YouTube: Laura Huhtasaaren (ps) itsenäisyyspäivän puhe (6.12.2015)

(YouTube on poistanut Itsenäinen Suomi 2015 -tapahtuman taltioinnin. Kaivannon osuudesta on kuitenkin nähtävillä otteita ylle linkitetyssä videossa.)

************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X