(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Uutisankka jää totuudeksi, kun sitä ei korjata.Suomen Uutiset esittää kansanedustajan virheelliset väitteet uutisena.

Polttopullovimmainen kansallismielisyys ja väkivaltarikollisten katupartioiden kannatus syntyvät pitkälti liioitelluista, vääristellyistä ja suoranaisen valheellisista tarinoista. Niitä levittävät netin roskajulkaisut ja ääriliikkeiden agitaattorit.

Ja nähtävästi myös perussuomalaisten verkkolehti Suomen Uutiset. Se pitää tiukasti kiinni omasta, ilmeisesti puolueelle mieluisasta totuudesta uudenvuoden tapahtumista.

– Tuhansia ulkomaalaistaustaisia miehiä kokoontui yhteen ja jakautui kymmenien ryhmiin tekemään samantyyppisiä hyökkäyksiä suunnilleen samaan aikaan, Suomen Uutiset lainaa kansanedustaja Mika Raatikaisen (ps) näkemystä Saksan tapahtumista.

Raatikaisen hallitukselle jättämää kirjallista kysymystä käsittelevässä jutussa kerrotaan tämän jälkeen, että sisäministeri Petteri Orpo myönsi, että Suomen keskusrikospoliisilla oli tiedustelutietoa, jonka mukaan samanlaisia hyökkäyksiä suunniteltiin myös Suomeen.

Todellisuudessa sisäministeri ei tällaista sanonut. Tieto pohjautuu niin sanottuun uutisankkaan, joka syntyi, kun sisäministerin radiohaastattelusta kirjoitetuissa uutisissa kerrottiin tämän sanomisista virheellisesti.

Väärä tieto levisi torstain aikana nopeasti, mutta vastuullisesti toimivat tiedotusvälineet korjasivat virheellisiä uutisiaan, kun virhe huomattiin. Täysin puhtain paperein ei selviä myöskään kokoomuksen verkkojulkaisu Verkkouutiset, jonka Suomen Uutiset mainitsee omassa jutussaan esittämänsä tiedon lähteeksi. Verkkouutisten jutun otsikko vihjaa edelleen, että poliisilla olisi ollut Raatikaisen mainitsemaa tiedustelutietoa, mutta itse varsinaisessa jutussa näin ei väitetä ainakaan enää sen jälkeen, kun juttua on päivitetty julkaisupäivän iltana.

Hallituspuolue perussuomalaisten verkkojulkaisu Suomen Uutiset ei mihinkään korjauksiin ole kuitenkaan vieläkään ryhtynyt. Se esittää edelleen korkeimpana totuutena ministerin lausumia, joita hän ei ole sanonut – siitäkin huolimatta, että lähteeksi mainittu Verkkouutisten juttu päivittyi nykymuotoonsa liki vuorokausi ennen kuin Suomen Uutiset edes julkaisi oman juttunsa.

Suomen Uutisilla on nyt ollut useita päiviä aikaa korjata levittämänsä virheelliset tiedot, mutta ilmeisesti sitä ei ole aikomustakaan tehdä. Suomen Uutiset ei anna totuuden pilata hyvää tarinaa.

Kolmannen käden tietoa

Suomen Uutiset viittaa jutussaan myös esittämänsä tiedon väitettyyn alkuperäiseen lähteeseen Yle Radio 1:n haastatteluun. Melko todennäköisesti Suomen Uutisten väki ei ole oikeasti haastattelua edes kuunnellut, vaan perustaa niin sanotun tietonsa puhtaasti toisen käden lähteeseen eli asiasta kertoneisiin uutisiin. Vielä tätäkin luultavammin tieto perustuu kolmannen käden lähteeseen, koska viittaus vaikuttaa olevan napattu suoraan Mika Raatikaisen kysymyksestä, johon juttu muutenkin pitkälti perustuu, vaikka se esitetäänkin julkaisun omana uutisena.

Viitatessaan suoraan alkuperäiseen lähteeseen Suomen Uutiset antaa kuitenkin ymmärtää, että lähdettä olisi tarkasteltu. Näin ollen se vaikuttaa vääristelevän tietoa, koska se ei ole edelleenkään korjannut esittämäänsä väitettä, vaikka Orpon sanomiset on oiottu muissa tiedotusvälineissä jo päiviä sitten.

Asian oikean tilan voisi myös edelleen helposti tarkastaa Yle Areenasta löytyvästä tallenteesta. Tallennetta ei tarvitsisi kuunnella edes viittä minuuttia todetakseen, että Orpo itse asiassa varoi visusti ottamasta tarkempaa kantaa poliisin saaman tiedustelutiedon sisältöön.

Monille perussuomalaisten kannattajille Suomen Uutisten versio tiedosta sopii nähtävästi mainiosti. Kokoomuslaisen sisäministerin auktoriteetilla esitetty väite poliisin hälyttävästä turvapaikanhakijoita koskevasta tiedustelutiedosta suorastaan kutsuu jakamaan uutista sosiaalisessa mediassa. Se on täydellisen merkityksetöntä, onko tarina totta vai ei.

Eikä sellaisessa tapauksessa hallituspuolue perussuomalaisten verkkolehdellekään ole nähtävästi merkitystä, ovatko sen uutisoimat tiedot totta vai eivät.

Tarinat jäävät elämään

Kansanedustaja Mika Raatikaisen hallitukselle jättämä kysymys vilisee muutenkin vähintäänkin hataraa tietoa. Esimerkiksi viimeisimpien tietojen mukaan Saksassa on tehty poliisille jo ainakin yli 600 ilmoitusta uudenvuoden tapahtumista, mutta ainakaan tällä hetkellä ei ole viitteitä siitä, että teoista epäiltäisiin tuhansia miehiä, kuten Raatikainen väittää. Vielä vähemmän tällaisia viitteitä oli perjantaina, jolloin Raatikainen kysymyksensä jätti. Silloin tosin oli jo erinomaisen hyvin tiedossa, etteivät hänen sisäministeri Orpon suuhun pistämänsäkään sanat pitäneet paikkaansa.

Raatikaisen kysymys ja Suomen Uutisten uutisointi voidaan näiltä osin nauraa suohon. Samoin voidaan tehdä myös, kun Suomen Uutiset päästää seuraavan kerran jonkun persuvaikuttajan valittelemaan valtamedian mädännäisyyttä tai tiedon vääristelyä.

Se ei ole kuitenkaan naurun asia, mitä väärien tietojen levittelemisestä voi seurata. Mika Raatikainen osoitti kysymyksellään konkreettisesti jälleen, että hallituspuolueissakin politikoidaan räikeän virheellisen tiedon pohjalta. Eikä Raatikaisen tapaus missään nimessä ole ainoa lajissaan.

Raatikainen ymmärtänee kirjoitelleensa puutaheinää. Suomen Uutisten toimituskin tämän luultavasti tajuaa. Mutta kaikki eivät tajua.

Tällaiset tarinat jäävät elämään. Tällaiset tarinat kaivetaan lähteiksi ja perusteluiksi, kun tekee mieli sytyttää joku ulkomaalaisten asuttama rakennus palamaan. Tällaisten tarinoiden vuoksi väkivaltarikollisten masinoimille avoimen rasistisille katupartioille hurrataan. Jos ja kun Suomen Uutiset ei puolueen agendaan mainiosti osuvaa tarinaa vaivaudu korjaamaan, tämän tarinan jakaminen jatkuu vuosikaudet, eikä aina osu paikalle sellaista, joka muistaisi asian oikean laidan.

Tällaisia tarinoita levittävät netin roskajulkaisut ja ääriliikkeiden agitaattorit. Ja tällaisia tarinoita näkyy levittävän myös hallituspuolue perussuomalaisten verkkolehti. Se esittää kansanedustajan hatariin tietoihin pohjautuvan vuodatuksen korkeimpana totuutena ja laittaa sanoja hallituskumppanin ministerin suuhun.

Eikä sitä taida paljoa hävettää.

Mutta mitähän moisesta mahtaa tykätä sisäministeri Orpo? Sopiiko tällaisen tiedon levittely hänenkin agendaansa?

Päivitys 15.1.2016:
Kansanedustaja Pentti Oinonen arvostelee Suomen Uutisten jutussa voimakkaasti tiedotusvälineitä.

– Oinosen mukaan seuraavan raiskaus- tai ahdistelutapauksen sattuessa syyttävän sormen voi huoletta osoittaa poliisivoimille ja lehdistölle, jotka hänen mielestään pimittävät oikeata tietoa ja yrittävät vähätellä ilmiön vakavuutta, verkkosivusto kirjoittaa.

Suomen Uutisten Petteri Orpon sanomisista kertova juttu on edelleen korjaamatta. Perussuomalaisten verkkojulkaisu on pistänyt sanoja maan sisäministerin suuhun eikä niitä sieltä pois suostu ottamaan. Samaan aikaan sen sivuilla syytellään muuta mediaa tiedon pimittämisestä.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Aiheesta internetissä:

Suomen Uutiset: Raatikainen: Vastaanottokeskukset valvontaan, lisää poliiseja kaduille (8.1.2016)

Eduskunta: Mika Raatikaisen kirjallinen kysymys (8.1.2016)

Verkkouutiset: Kölnin tapahtumat uhkasivat Suomessakin – poliisilla oli tiedustelutietoa (7.1.2016)

Yle Areena: Ykkösaamu (7.1.2016)

Deutsche Welle: Cologne New Year’s Eve complaints rise sharply (10.1.2016)

Suomen Uutiset: Oinonen: ”Jos liikkuminen on turvallista, niin millä selitetään jatkuvat raiskaukset ja ahdistelut?” (14.1.2016)

************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X