(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) ilkkuu lapsiasiavaltuutetulle.Opetusministeri kasvattaa hallituksessa ryhmäkokoja ja ilkkuu kiusaamisesta huolestuneelle lapsiasiavaltuutetulle, että aikuisten läsnäolo estää kiusaamista.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen torjuu jyrkästi lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan esittämän huolen koulukiusaamisen lisääntymisestä. Näin voisi Kurttilan mukaan käydä sen seurauksena, että hallitus aikoo muuttaa peruskoulujen ja lukioiden järjestyssäännöt vapaaehtoisiksi ja poistaa velvollisuuden tehdä suunnitelma lasten suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä kouluissa.

Grahn-Laasonen ei moisia väitteitä niele. Hänen mukaansa velvoitteet eivät ole poistumassa mihinkään ja lapsiasiavaltuuten huoli on näin ollen aiheeton. Lisäksi hän vähättelee koko suunnitelmien merkitystä.

– Aikuisen läsnäolo estää kiusaamista ja järjestyshäiriöitä paremmin kuin yksikään suunnitelma, Grahn-Laasonen ilkkui opetusministeriön perjantaisessa tiedotteessa.

Myöhemmin perjantaina Grahn-Laasonen latasi vielä tuon sitaatin ja oman kuvansa Facebook-sivunsa kansikuvaksi – ikään kuin alleviivatakseen lapsiasiavaltuutetun typeryyttä.

Huoli kiusaamisen lisääntymisestä ei ole kuitenkaan yleisesti lainkaan tuulesta temmattu, sillä normien purkamisen lisäksi juuri sitä Grahn-Laasosen hehkuttamaa aikuisten läsnäoloa hallitus leikkaa niin määrätietoisesti, että sen voisi kuvitella olevan yksi hallituksen kärkihankkeista.

Ehkä Grahn-Laasoselta on jäänyt huomaamatta, mutta juuri se hallitus, jossa hän itsekin istuu, painostaa kuntia vähentämään lasta kohti läsnäolevien aikuisten määrää kasvattamalla sekä koulujen että varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja. Moni kunta on jo painostuksen edessä taipunut.

Voi tietenkin olla, että Grahn-Laasonen ei ole moisesta kuullutkaan. Ehkä hänellä on ollut parempaakin tekemistä kuin jumittaa perehtymässä moisiin pikkujuttuihin. Ehkä hän on livahtanut baariin, kun noita asioita on käsitelty – kuten hän teki joulukuussa, kun eduskunnassa ruodittiin niinkin mitättömiä juttuja kuin terrorijärjestöön kuulumisen kriminalisoimista ja vaarallisten vankien vapauttamista.

Ehkä häneltä on jäänyt huomaamatta myös se, että hän itse on säätämässä lakia, jolla kunnat velvoitetaan järjestämään perusopetusta myös kouluiän ylittäneille turvapaikanhakijoille, mikä on omiaan lisäämään jo  muutenkin niukoilla resursseilla sinnittelevien kuntien paineita kasvattaa ryhmäkokoja, kun rahan lisäksi opettajista ja tiloista tulee puutetta.

Olennaisin kysymys tässä tilanteessa ei oikeastaan ole se, että lisäävätkö Grahn-Laasonen ja hallitus kiusaamista. Kyllä lisäävät, ellei rahoitusta leikkaamisen sijaan lisätä.  Kun näin ei olla tekemässä, pitäisi ennemmin kysyä, että mikä siitä kiusaamisesta tekee heidän mielestään niin mukavaa, että sitä täytyy näinkin tarmokkaasti ruveta lisäämään.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Eduskunnassa maratonistunto – ministeri lähti baariin (11.12.2015)

Aiheesta internetissä:

Lapsiasiavaltuutettu: Lapsiasiavaltuutettu: Hallituksen toimet vaarantavat koululaisten turvallisuutta – valmisteluaineisto julkistettava (19.2.2016)

Opetusministeriö: Opetus- ja kulttuuriministeri Grahn-Laasonen: Lapsiasiavaltuutetun huoli on aiheeton (19.2.2016)

Forum24: Päivähoidon rajaus voimaan elokuussa. Tähtäimessä kolmen miljoonan kevennykset (21.1.2016)

Tampere: Lasten ja nuorten palvelujen vuosisuunnitelma hyväksyttiin (21.1.2016)

Keskisuomalainen: Opetusministeri tiukkana: ”Maahanmuuttajat koulunpenkille” (20.2.2016)

************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

 

X