(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Kansanedustaja Mika Niikko levittää propagandaa.Kansanedustaja Mika Niikko levittää jo vuosia sitten vihapropagandaksi todettua aineistoa.

Vuonna 2009 vietettiin suuria hääjuhlia. Peräti 450 palestiinalaisparia meni naimisiin. Ehkä heidän avioliitoistaan tuli onnellisia. Ehkä ei. Kukapa sen tietää.

Osa sulhasista päätyi valokuviin. Kuvissa he esiintyvät sikäläisten morsiusneitojen kanssa. Morsiamia ei kuvissa näy. He ovat paikallisten tapojen mukaisesti muualla.

Mutta vihasta voimansa ammentavien mielissä sulhasten pienet sukulaistytöt paikkasivat kuvista puuttuvien morsiamien jättämän aukon. Kuvat valjastettiin propagandaksi, jossa esitetään, että pahat muslimit naivat pikkutyttöjä. Tämä tarina levisi pitkin internetiä.

Ja leviää yhä edelleen, koska se vahvistaa juuri toivotulla tavalla vastakkainasettelua ja muukalaisvihamielistä ilmapiiriä. Vihaa palvovat nielevät nämä tarinat sellaisinaan pysähtymättä hetkeksikään pohtimaan ja ymmärtämään, että heitä viedään.

Yksi heistä on perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko. Niikko levittää Facebookissa lapsimorsiantarinaan perustuvaa propagandavideota.

– 450 lapsimorsianta yhdellä kertaa.. Tätäkin hallintoa Suomi tukee tänäkin vuonna reilulla 10 miljoonalla, EU 300 miljoonalla. Päättäjät jotka ajavat palestiinan valtion yksipuolista tunnustamista eivät taida tietää millaista yhteiskuntarakennetta tukevat, Niikko kirjoittaa saatesanoissaan.

Päättäjät, jotka tekevät politiikkaa tällaisiin tietoihin pohjautuen, eivät taida tietää, millaista yhteiskuntarakennetta he tukevat meidän maahamme. He rakentavat maata, joka elää keksittyihin tarinoihin perustuvasta vihasta. He rakentavat maata, jossa rasismi ja syrjintä oikeutetaan ohjaamaan arvoja. He rakentavat maata uskomalla satuihin, joiden he kuvittelevat olevan totta, koska he niin kovasti sitä toivovat.

Ja sitten he rupeavat kirjoittamaan näihin uskomuksiinsa pohjautuvia lakeja, joita meidän kaikkien on noudatettava.

Propagandaksi valjastettua hääjuhlaa Gazassa seurannut Sky Newsin toimittaja Tim Marshall tyrmäsi tarinat lapsimorsiamista roskapuheeksi jo vuonna 2009. Vielä liki seitsemän vuotta myöhemmin tarina elää ja voi paksusti. Sitä syöttävät hajaannusta, väkivaltaa ja rasismia ajavat tahot.

Tärkeä kysymys onkin nyt se, että onko kansanedustaja Mika Niikko syötetty vai sittenkin syöttäjä. Syötetyt ovat yksinkertaisia, suorastaan tyhmiä ahmiessaan innoissaan mitä hyvänsä sontaa heille keksitään tuputtaa. Syöttäjät ovat viheliäisiä rauhan ja ihmisoikeuksien vihollisia. Kumpikaan vaihtoehto ei ole erityisen mairitteleva istuvalle kansanedustajalle.

Niikon onneksi ja meidän muiden harmiksi hän ei ole lainkaan ainoa istuva kansanedustaja, jonka maailmankuva rakentuu valheille ja jota voidaan ohjailla läpinäkyvällä propagandalla. Hiljattain kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus levitti vastaavaa propagandaa. Perussuomalaisten Pentti Oinonen narahti jopa siitä, että hän levitti julkisuudessa itse keksimäänsä tarinaa ulkomaalaisesta lapsenraiskaajasta.

Toimittaja Tim Marshallia ihmetyttivät valheelliset tarinat, joita esimerkiksi EU:n ja Yhdysvaltojen terroristijärjestöksi luokitteleman Hamasin järjestämästä hääjuhlasta leviteltiin.

– Hamas ja jihadistit tekevät riittävästi kauheuksia ilmankin, että niitä tarvitsisi keksiä, hän kirjoitti.

Valitettavasti on niitä, joille mikään määrä vihaa ei riitä. Viha on kuin loinen, joka lumoaa kantajansa kasvattamaan sitä alati mahtavammaksi. Se tarvitsee koko ajan uusia tarinoita. Jos tarinoita ei ole, niitä keksitään. Jos mielikuvitusta keksimiseen ei riitä, napataan käyttöön joku vanha juttu, joka vuosien jälkeen tuntuu taas tuoreelta.

Näitä loisten riivaamia me suomalaiset olemme suurella joukolla osoittaneet päättämään asioistamme. Ja sitä saa, mitä tilaa.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Kansanedustaja mässäilee lasten ruumiilla (27.1.2016)

Aiheesta internetissä:

Tim Marshall: Islamophobia. Ignorance Or Propaganda (4.8.2009)

Helsingin Sanomat: Poliisi ei tutki Pentti Oinosen raiskausväitettä – Poliisin mukaan kansanedustajaa ei haettu kuultavaksi (14.1.2016)

************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

 

X