(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Tasa-arvo ja naisten oikeudet ovat uhattuna, kun Suomi juhlii naistenpäivää vuonna 2016. Naistenpäivänä 2016 tasa-arvoa uhkaavat äärijärjestöt, jotka väittävät puolustavansa naisia.

Vapaus on voima, jonka rikolliset ja heitä hännystelevä roskasakki yrittävät kaapata. Vihasta, valheista ja vastakkainasettelusta puhalletaan rumaa kuplaa, jossa naiset pysyvät peloissaan kotona. Siinä unelmassa nainen on omaisuutta, jonka käyttöoikeudesta taistellaan. Suomalainen mies ei sellaista hyväksy. Sillä vapaus on voima.

Noilla sanoilla osallistuin YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin tämän vuoden naistenpäivän kampanjaan, joka on osa järjestön maailmanlaajuista HeForShe-aloitetta.

Kampanjan viesti on, että naiset eivät tarvitse suomalaisten miesten ”suojelua” ulkomaalaisia miehiä vastaan, vaan kaikkien miesten sitoutumista ahdistelun ja väkivallan lopettamiseen ja että naisten oikeuksia ei saa käyttää keppihevosena rasismille ja vihapuheelle.

On suuri kunnia, että minua pyydettiin kampanjaan mukaan. On suuri häpeä, että tällainen kampanja on Suomessa vuonna 2016 enemmän kuin tarpeellinen.

Omaisuutta arvottomammat

Viime vuonna Suomessa yltyi muukalaisvihamielinen ja rasistinen pelon ja vihan lietsominen. Tämä yhdistyi jo aiemmin esimerkiksi seksuaalivähemmistöjä vastaan hyökänneeseen konservatiiviseen liikehdintään. Muutenkin kuumana käynyt kampanjointi sai tuulta purjeisiinsa, kun maahan saapui loppuvuoden aikana suuri määrä turvapaikanhakijoita.

Jotkut turvapaikanhakijoista ovat syyllistyneet seksuaalirikoksiin. Rikoksia ei voi puolustella millään. Ei, vaikka tekijänä olisi kuka: johtaja tai työmies, suomalainen tai ruotsalainen, siirtotyöläinen tai turvapaikanhakija.

Seksuaalirikokset ovat henkirikosten ohella kuvottavimpia tekoja, joita saattaa kuvitella. On käsittämätöntä, että suomalaisessakin lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä omaisuusrikoksia voidaan kohdella moitittavampina kuin perustavaa laatua olevalla tavalla ihmisen koskemattomuutta loukkaavia tekoja.

Kaikkinensa rikollisuus ei ole kuitenkaan Suomessa lisääntynyt niin paljoa, että hysteriaan olisi aihetta. Mutta totuudella ei ole rasistisessa liikehdinnässä merkitystä.

Sanoista tekoihin

Suomalaisten turvallisuuden tunnetta rapautetaan määrätietoisella propagandalla: vääristelemällä ja liioittelemalla todellisia tapahtumia ja niiden puutteessa keksimällä uusia. Huhuja levitellään totuuksina sosiaalisessa mediassa ja asialle vihkiytyneillä vihasivustoilla. Tähän osallistuu anonyymien nettihuligaanien lisäksi vaikutusavaltaisia julkisuuden henkilöitä. Jopa jotkut istuvat kansanedustajat syöttävät aktiivisesti vihapropagandaa kannattajilleen.

Tehokkaan propagandakampanjan vuoksi ilmapiiri Suomessa on muuttunut niin, että sanoista on siirrytty tekoihin, ja teoille on onnistuttu saamaan hyväksyntää. Polttopullo- ja murhapolttoiskujen lisäksi katuja on ruvettu valtaamaan ääriliikkeiden omaisuudeksi. Pitkälti väkivaltarikollisten masinoimat rasistiset katujengit pyrkivät häätämään ulkomaalaiset julkisilta paikoilta. Jengit puhuttelevat itseään partioiksi ja väittävät suojelevansa naisia.

Tosiasiassa jengit kuitenkin heikentävät naisten turvallisuuden tunnetta luomalla kuvaa, että olisi olemassa jokin konkreettinen uhka, jota vastaan puolisotilaallisia joukkoja tarvitaan. Kadut esitetään niin vaarallisina, että naiset eivät ilman miespuolista esiliinaa ulkona uskalla liikkua.

Ja tässä isketään vapauteen. Naisrauhanturvaajina esiintyvä roskasakki valtaa kadut miesten taistelukentiksi, jossa voittaja saa käyttöönsä synnytyskoneiksi alistetut naiset. Jengien poliittisessa päämäärässä naisella ei ole juuri sen kummempaa ihmisarvoa kuin vieraaseen rotuun tai kansaan kuuluvallakaan.

Heil Hitler ja se toinen 88

Yksi Suomen menestyksen avaimia on ollut pyrkimys sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Pelkästään miesten tekemisiin nojautuva kansa ja valtio toimii puolella teholla, mutta Suomessa on osattu viimeisten muutaman vuosikymmenen ajan hyödyntää koko potentiaalia varsin tehokkaasti. Naiset ovat kohonneet merkittäviin asemiin ja vaikuttaneet suuresti maan kehitykseen, vaikka matkaa todelliseen tasa-arvoon on vieläkin.

Tätä matkaa nyt käynnissä oleva liikehdintä yrittää kääntää takaisin kohti menneisyyttä.

Niin vanhassa kansallissosialismissa kuin uusnatsistisessa ideologiassakin naisen arvo on olematon. Hän on tekojen kohde, ei tekijä. Näissä aatteissa naisen rooli on tuottaa uusia valkoihoisia kansalaisia. Juuri näihin aatteisiin nojautuu se harvalukuinen joukko, joka on onnistunut masinoimaan julkisille paikoillekin levittäytynyttä liikehdintää.

Esimerkiksi Soldiers of Odin -katujengijärjestön taustaideologian keskeisen vaikuttajan David Lanen 88 Precepts– eli 88 periaatetta -teesikokoelmassa tasa-arvoa halveksutaan avoimesti.

– Luonto todistaa, että ”tasa-arvoisuuden” käsite on täysin valheellinen. Se on alhaisimman yhteisen tekijän etsimistä, ja sen tavoittelu tuhoaa jokaisen hyvinvoivan rodun, valtion ja kulttuurin, Lane kirjoittaa.

Tekstissä mainitaan myös, että tasa-arvoisuuden tavoittelu on erinomaisuuden hävittämistä. Lanen tekstissä naiset ovat omaisuutta, jonka käyttöoikeudesta miehet taistelevat.

– Rotu, jonka miespuoliset yksilöt eivät taistele kuolemaansa asti pitääkseen naisensa ja lisääntyäkseen heidän kanssaan, tulee kuolemaan.

Lanen opit ovat Soldiers of Odinin kohdalla niin tärkeässä asemassa, että vaikutus on nähtävissä jopa järjestön nimessä. Lanen ylistämän jumalan nimi Wotan on germaaninen variantti Odinista. Odinin sotureiden, joita ideologisen perustansa vuoksi voi hyvällä syyllä wootananpalvojiksikin kutsua, perustajajäsen on tiettävästi jopa tatuoinut itseensä David Lanen teksteihin viittaavat merkinnät 14 ja 88.

Paljon Odinin sotureita kummempi ei ole myöskään naisrauhaa uhoava ja katujengijärjestön kanssa tiiviissä yhteistyössä toimiva rasistinen Rajat kiinni -kansanliike. Sen keskeisten agitaattoreiden keskuudessa elää vahvana perinteisempi hitleriläinen kansallissosialistinen ideologia, jossa naisen asema on, jos mahdollista, vieläkin välineellisempi kuin Lanen opeissa.

Likikään kaikki mielenosoituksiin osallistuvat tai katujengien tunnuksia kantavat eivät luultavastikaan ole tietoisia siitä, minkä puolesta he taistelevat. Monet kuvittelevat varmasti olevansa aidosti naisrauhan, turvallisuuden ja ties minkä ylevän periaatteen asialla, vaikka todellisuudessa heitä hyppyytetään juuri päinvastaisten päämäärien saavuttamiseksi.

Heidän johtajilleen tällä ei ole merkitystä. Vain sillä on merkitystä, että rivisoturit tottelevat, kun heitä käsketään.

Tasa-arvo on isänmaallista

Suomalaisen yhteiskunnan ja koko suomalaisen kansan näkökulmasta tasa-arvon vastainen rasistinen ja kansallissosialistinen liikehdintä on vaarallista. Se hyökkää suoraan menestyksemme avaintekijöitä vastaan pyrkimällä alistamaan puolet kansasta lapsentekokoneiksi.

Tämä on hyvin kaukana isänmaallisuudesta.

Isänmaallista on puolustaa sitä vapautta, joka sallii naisen nousta miehen johtajaksi. Isänmaallista on tunnustaa ja tunnistaa ihmisen taidot ja kyvykkyys riippumatta siitä, mitä sukupuolta hän on. Isänmaallista on pitää kiinni siitä, että nainen voi olla yhteiskunnallisissa asioissa yhtä lailla oikeassa tai väärässä tai eri mieltä kuin mieskin.

Isämaallista on vaalia sitä, että me kaikki olemme yksilöinä samalla tavalla arvokkaita. Siihen perustuu vapaus, ja vapaus on meidän voimamme.

On surkeaa, että naistenpäivänä 2016 suomalainen mies joutuu puolustamaan niitä oikeuksia, joiden olisi voinut luulla jo aikoja sitten vakiintuneen itsestäänselvyyksiksi. On häpeällistä, että niitä uhkaavat toiset suomalaiset miehet.

Vuonna 2016 naistenpäivä on tarpeellisempi kuin aikoihin.

Päivitys 17.3.2016
Yle paljasti eilen haltuunsa saamaa materiaalia, joka vahvistaa Soldiers of Odinin riveissä vellovan rasismin ja väkivaltaisen pohjavireen. Katujengijärjestön perustajaa syytetään tuoreista väkivaltaisuuksista. Mika Ranta myönsi väkivallan Facebook-kommentissaan.

Soldiers of Odinin perustajajäsen myönsi vakavan väkivallan.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue  myös:

Tämän vuoksi turvapaikanhakijoita pelätään – Propagandan viisi sääntöä (8.2.2016)

Moskovan Tiltu huutaa nyt Barcelonasta (24.2.2016)

”Raiskaajamutakuonoista” tuli osa totuutta (8.8.2015)

Persupäättäjä riemuitsi vastaanottokeskuksen poltosta (2.12.2015)

Immosen järjestössä kannatetaan joukkomurhia (14.12.2015)

Natseja ei ole olemassakaan (26.1.2016)

Aiheesta internetissä:

UnWomen: HeForShe Suomi

David Lane: 88 Precepts

Yle: Soldiers of Odinin johdon salaiset Facebook-viestit: Aseita, natsitunnuksia, kytkös MV-lehteen (16.3.2016)

************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Muukalaisvihamielisyys ja rasismi on eri asioita kuin nyt käynnissä oleva terrorismin ja väkivallan vastainen taistelu. Siinä ei ole rotuseikoilla mitään osuutta. Emme vain halua Suomeen samaa hävitystä, josta mm. Saksa, Ranska, Britit ja Ruotsi kärsii suunnattomasti. Suomessa rasismi on häviävän pieni ongelma, lukuunottamatta muutamia yksittäistapauksia. Silti yleistäminen, liioittelu, lokerointi, eriarvoistaminen, vihapuheet ja valehtelu on noussut ääri-ilmiöksi ja suvaitsevaiston poliittiseksi lyömäaseeksi. Mitä sillä tavoitellaan?

Rasismi on huomattavasti muutamia yksittäistapauksia laajempi ilmiö. Paitsi, että on silkasta sivistymättömyydestä kumpuavaa rasismia (joka esimerkiksi värjää liki kaiken Rajat kiinni -keskustelun), sitä esiintyy myös ideologisella tasolla. Rasististen ideologioiden edistämistä naamioidaan (aika läpinäkyvästi vieläpä) ”terrorismin ja väkivallan vastaiseksi taisteluksi”, ”kansalaisaktivismiksi” ja milloin miksikin pinnallisesti yleväksi toiminnaksi.

Ihmetyttävintä tässä kokonaisuudessa on minusta se, että miksi rasismia yritetään kätkeä: Miksi sanotaan ”en ole rasisti mutta” ja sitten heti perään todistetaan, että on? Miksi niin harva uskaltaa myöntää rasisminsa, vaikka se on päivän selvää? Miksi ei voi olla rehellisesti sitä, mitä on? Miksi pitää naamiaisia ja esittää ”kansallismielistä”, jos on kansallissosialisti?

Vastaa käyttäjälle Jorma Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X