Persukansanedustaja rinnasti Odinit ja Breivikin

Jaa kaverilleTilaa Seura

Juho Eerola rinnasti katujengijärjestö Soldiers of Odinin ja natsiterroristi Breivikin.

Perussuomalaisten kansanedustaja asettaa rohkeassa kirjoituksessaan katujengijärjestön väkivaltaiseen äärioikeistoon.

Kansanedustaja Juho Eerola (ps) leikitteli keskiviikkoisessa Facebook-kirjoituksessaan ajatuksella äärioikeistolaisesta terrorismista.

– Mitäpä jos Brysselin ja Pariisin tämän vuotiset iskut olisivatkin olleet äärioikeiston tekosia. Ja jos vielä aiemminkin Kööpenhaminassa, Lontoossa, Madridissa jne. tehtyjen terroritekojen takana olisikin ollut vaikkapa Soldiers of Odin tai Breivik United, niin eikö se olisikin ihan jokaiselle merkki väkivaltaisen äärioikeiston kasvusta, Eerola kirjoitti.

Kyllä. Perussuomalaisten kansallismieliseksi tunnettu kansanedustaja pisti suomalaisen katujengijärjestön samaan nippuun 77 ihmistä murhanneen natsiterroristi Anders Behring Breivikin kanssa tämän oppeja seuraavan kuvitteellisen järjestön kautta. Ja kyllä, hän nosti molemmat esimerkeiksi väkivaltaisen äärioikeiston kontekstiin.

Soldiers of Odinin asettaminen tällaiseen viitekehykseen on rohkeaa puhetta puolueesta, jossa minkäänlaisen äärioikeistolaisuuteen vivahtavankaan katupartiotoiminnan vähäinenkään tuomitseminen on ollut erityisen hankalaa. Vastaavaa persurohkeutta on viimeksi osoittanut kansanedustaja Arja Juvonen, joka rohkaistui toissa vuonna uhmaamaan puolueensa nimenomaista vaatimusta äänestäessään tasa-arvoisen avioliittolain puolesta.

Onko se Juvosen vika?

Eerola pohdiskeli kirjoituksessaan, kuinka terroritekoihin suhtauduttaisiin, jos ne olisivat äärioikeiston tekosia.

– Olisimmeko vihaisia niille jotka vaatisivat kovia otteita ja äärioikeiston kitkemistä, ja sanoisimmeko edelleen, että tuo on juuri sitä mitä ne terroristit haluavatkin, hän kyseli.

Me tuskin olisimme tuollaisessa tilanteessa vihaisia äärioikeiston kitkemistä vaativia kohtaan. Tiettävästi hyvin harva vastustaa millään tavalla kovia otteita ääri-islamiakaan vastaan. Monikaan meillä länsimaissa ei ole ollut erityisen tuohtunut siitä, että ääri-islamin nykyisen tyyssijan, raakalaismaisen Isis-kalifaatin pyrkimyksiä vastustetaan väellä ja voimalla.

Mutta siitä ollaan vihaisempia, kun näitä toimia ulotetaan myös niihin, jotka yhdistetään barbaareihin keinotekoisesti esimerkiksi ulkonäkönsä tai synnyinseutujensa vuoksi.

Perussuomalaisten piiristä on esitetty vahvaa tukea Eerolan äärioikeistoon asettamalle katujengijärjestölle. Ainakin yksi persuaktiivi kuuluu jopa järjestön paikallisjohtajiin. Olisi kuitenkin varsin kohtuutonta, jos tämän johdosta vaadittaisiin kovia toimia esimerkiksi Arja Juvosta vastaan, vaikka hän samaan puolueeseen sattuukin kuulumaan.

Vähintäänkin yhtä kohtuutonta on syyttää terroristien hirmuteoista niitä, jotka ovat terroristeja paenneet.

Maltillinen ääriliike hallituksessa

Eerola miettii kirjoituksessaan edelleen, että haettaisiinko ratkaisuksi terrorismiin samoja keinoja, jos tekijöinä olisivatkin ääri-islamistien sijaan äärioikeistolaiset.

– Pyrkisivätkö johtajamme vuoropuheluun maltillisen äärioikeiston kanssa, hän aprikoi.

Kansanedustaja viittaa tässä monesti esitettyyn ajatukseen siitä, että ääri-islamilaista terrorismia länsimaissa voisi olla mahdollista ehkäistä vuoropuhelulla maltillisten muslimien kanssa. Esimerkiksi perussuomalaisten puheenjohtaja ulkoministeri Timo Soini mainitsi Brysselin iskujen jälkeen, että nyt tarvitaan yhteistyötä maltillisen muslimiyhteisön kanssa.

Eerolan esittämä ajatus maltillisesta ääriliikkeestä on melkoisen huvittava. Jos sellaisen kuitenkin voisi katsoa olevan olemassa, olisi siitä meikäläisissä olosuhteissa osuvin esimerkki Eerolan oma puolue.

Ja siinä mielessä Suomessa ollaan jo nyt menty reippaasti ohi vuoropuheluun pyrkimisestä; meillä maltillinen äärioikeisto istuu ja huseeraa hallituksessa ihan siinä missä kepulaisetkin.

Päivitys 24.3.2016 klo 13.03
Arja Juvonen asettui uhmaamaan puoluettaan tasa-arvoista avioliittolakia koskeneessa äänestyksessä toissa vuonna, ei viime vuonna, kuten kirjoituksessa ensin sanottiin.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Aiheesta internetissä:

Juho Eerolan Facebook-päivitys (23.3.2016)

Yle: Soini: Suomi valmis auttamaan Belgiaa terrorismin torjumisessa (22.3.2016)

Helsingin Sanomat: Puoluettaan uhmannut perussuomalaisten Juvonen: Aika on kypsä tasa-arvoiselle avioliitolle (24.3.2016)

Iisalmen Sanomat: Kyyrö: Suomen tehokkain katupartio (12.1.2016)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

 

X