Pieni Lammas – Satu, joka ei liity Sebastian Tynkkyseen millään tavalla
Pieni Lammas sanoo, että se ei ole lammas ollenkaan. Mutta Suuri Pässi tietää salaisuuden.
Olipa kerran Pieni Lammas. Se oli niin kovin pieni, ettei sitä oikein meinannut edes nähdä. Se keikutteli päätään ja livahteli aitojen raoista, mutta ei sitä huomattu. Kukaan ei taputtanut, eikä kukaan istuttanut sitä Suuren Pässin viereen.
Mutta lammas päätti, että vielä se huomataan!
Se opetteli määkimään. Se määki ja määki niin kovaa kuin se osasi! Mutta ei sitä huomattu vieläkään. Sillä se oli niin kovin pieni lammas.
Mutta se oli sinnikäs lammas. Se ei antanut periksi.
Se pakkasi laukkunsa ja meni telkkariin. Siellä se määki. Ja se kuultiin!
Voi sitä riemun päivää. Se oli viimeinkin jotain!
Mutta hups vain, ja Pieni Lammas unohdettiin uudelleen. Kukaan ei ollut edes huomannut, että se oli myös keikutellut päätään ja livahdellut aitojen raoista. Se muistettiin vain sinä pienenä lampaana, joka oli määkinyt telkkarissa, mutta joka ei ollut määkinyt kovin merkityksellisesti. Ja kohta kukaan ei muistanut sitäkään.
Ja niin Pieni Lammas oli jälleen näkymätön. Se kyllä määki määkimästä päästyään, mutta kukaan ei kuullut tai halunnut kuunnella.
Se oli vain aivan pikkuinen lammas, mutta se oli sinnikäs lammas. Se ei antanut periksi.
Se pakkasi laukkunsa, meni ja etsi toisia pieniä lampaita. Niitä oli lauma! Ja yhdessä ne määkivät oikein kovasti toisilleen, mutta vain toisilleen. Ne olivat kaikki niin pieniä lampaita, ettei niitä oikein meinannut huomata, vaikka niitä oli monta.
Mutta Pieni Lammas oli neuvokas lammas. Toiset pienet lampaat tekivät siitä johtajan. Ne asettuivat toistensa päälle ja muodostivat oikein suuren kasan, jonka päälle Pieni Lammas nousi määkimään.
Se määki eikä suostunut lopettamaan. Se keritsi päänsäkin ja määki!
Oli se näky. Se oli sellainen näky, että isommatkaan eivät voineet olla enää sitä huomaamatta: läjä pikkuruisia lampaita ja päänsä kerinyt määkijä niiden päällä. Isot lampaat keikuttivat päitään, livahtelivat aitojen raoista ja katselivat toisiaan ja lammaskekoa ihmeissään.
Ne heltyivät. Oli se niin ihmeellinen näky! Ne puhkesivat suosionosoituksiin, ja ne asettivat Pienen Lampaan istumaan itsensä Suuren Pässin viereen.
Viimeinkin! Mikä kunnia!
Pieni Lammas pullisteli ylpeydestä. Se huumaantui huomiosta. Se uhkui ja puhkui ja määki itsensä kokoaan suuremmaksi. Pian se luuli itsekin olevansa iso. Se nousi vimmaisesti määkien takajaloilleen ja koetti keikauttaa Suuren Pässin tuoliltaan.
Mutta Pieni Lammas oli edelleen pieni, vaikka se muuta luuli. Suuri Pässi keikutti päätään, tarttui Pientä Lammasta niskavalloista ja singautti sen kauas, kauas pois.
Ja taas Pieni Lammas oli yksin. Sen määkiminen kyllä kuultiin, mutta ei siitä kukaan välittänyt.
Mutta Pieni Lammas oli sinnikäs lammas ja neuvokas. Se päätti haastaa Suuren Pässin oikeuteen. Se meni jälleen telkkariin ja määki niin kovaa kuin se osasi.
Ja taas se kuultiin!
Ja se määki niin kauan, että sille annettiin Suuren Pässin puhelinnumero ja niillä oli oikein hyvää läppää. Pieni Lammas ei päässyt enää Suuren Pässin viereen istumaan, mutta sen annettiin olla samassa huoneessa. Se oli melkein iso.
Mutta se ei riittänyt Pienelle Lampaalle. Se oli jo kerran tuntenut itsensä isoksi. Se halusi olla enemmän. Se halusi tulla suureksi, suuremmaksi kuin Suuri Pässi.
Se päätti, että se ei ole enää lammas ollenkaan.
Se meni määkimään torille, minne oli kokoontunut muita lampaita sitä kuulemaan. Ei kylläkään kovin montaa lammasta, mutta olipa kuitenkin. Pienelle Lampaalle taputettiin, mutta liian vähän. Se ei riittänyt.
Joku paikalle osunut huusi, että Pieni Lammas on lammas. Tästä se suuttui. Eihän se ollut mikään lammas!
Ei, vaikka se näytti lampaalta, haisi lampaalta ja määki kuin lammas.
”Pässi minä olen, pässi!” se määki niin, että sen keritty pää pullistui ja näytti aivan ananakselta.
Pieni Lammas nousi takajaloilleen ja uhkui ja puhkui ja haastoi huutelijan oikeuteen. Lampaiden Facebook-sivulla muut lampaat yhtyivät määintään: koko lauman voimin nekin kiistivät jyrkästi olevansa lampaita. Pässejä, pässejä ne olivat! Ja uuhia! (Mutta ei mitään muuta.)
Ja niin kaikki muutkin kuin aivan pienet lampaat huomasivat jälleen Pienen Lampaan. Se uhkui ja puhkui ja katsoi peiliin ja näki pässin.
Mutta se ei enää keikutellut päätään, eikä se enää livahdellut aitojen raoista.
Eikä se ymmärtänyt, että se ei voisi pelkällä ilmoituksella lakata olemasta lammas.
Suuri Pässi tiesi salaisuuden. Se tiesi, että lammas ei lakkaa olemasta lammas sanomalla olevansa pässi. Se tiesi, että lammas ei lakkaa olemasta lammas, vaikka se olisikin pässi. Suuri Pässi tiesi, että pässitkin ovat lampaita ja että niidenkin pitää keikutella päitään ja livahdella aitojen raoista.
Pieni Lammas ei tätä tiennyt, vaikka salaisuutta oltiin sille yritetty kertoa. Se oli määkinyt koko ajan niin kovasti, että se ei ollut kuullut.
Sillä se oli kuitenkin niin kovin pieni lammas. Sinnikäs lammas ja neuvokas, mutta silti niin kovin Pieni Lammas. Ja lampaana se pysyi.
Eikä siitä sen enempää.
Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.
Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.
*************
Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa
