(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Kansanedustaja Markus Lohi puolusti lapsilisiä vielä kolme viikkoa ennen uusia leikkauksia.Vielä maaliskuussa keskustasta julistettiin, että lapsilisiä ei leikata. Ja niin vain leikataan. Taas.

Keskustan kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Markus Lohi kiisti maaliskuussa jyrkästi, että lapsilisiin kaavailtaisiin niin kerrassaan minkäänlaisia heikennyksiä. Hän otti yhdessä kansanedustaja Elsi Kataisen (kesk) kanssa tiedotteella kantaa Helsingin Sanomien julkistamiin tietoihin lapsilisiin suunnitelluista leikkauksista.

– Nämä tiedot eivät pidä paikkaansa. Lapsilisiin puuttuminen torjuttiin jo vuosi sitten Smolnan hallitusneuvotteluissa. Tämä oli ja on edelleen Keskustalle arvovalinta, Lohi ja Katainen julistivat juhlallisesti.

Nyt, vain vajaat kolme viikkoa myöhemmin, on julkistettu tieto, että keskustajohtoinen hallitus leikkaa lapsilisiä. Ne kuuluvat niihin etuuksiin, joita kehysriihipäätöksellä leikataan.

Maaliskuun tiedoissa puhuttiin lapsilisien laittamisesta verolle ja lapsiluvun mukaan määräytyvän porrastuksen poistamisesta. Markus Lohi ulotti kuitenkin myöhemmin Facebookissa kannan koskemaan aivan mitä hyvänsä leikkauksia.

– Keskustalle lapsilisän leikkaus ei ole listoilla, hän summasi.

Vajaat kolme viikkoa myöhemmin se siellä listoilla kuitenkin komeilee.

Kertakäyttöisten arvojen puolue

Kirjoitin Helsingin Sanomien kertomista lapsilisäleikkausaikeista maaliskuussa otsikolla Lapsilisiä viedään jälleen leikkuriin – kotihoidon tukikin kiikarissa. Markus Lohi ei siitä pitänyt.

– Kirjoittamanne jutun otsikko antaa asiasta totaalisen väärän kuvan. Hallitus ei suunnittele kotihoidontuen tai lapsilisän leikkauksia. Joillakin Kokoomuksen poliitikoista, jotka mainitsitte, voi olla tällaisia ajatuksia. Nämä eivät ole kuitenkaan hallituksen ajatuksia, Markus Lohi kommentoi.

Nyt on käynyt ilmi, että kirjoittamani jutun otsikko antoi asiasta totaalisen oikean kuvan. Lapsilisien lisäksi myös kotihoidon tuki pistettiin kehysriihipäätöksellä leikkuriin.

Kokoomuksen poliitikoilla Lohi viittaa kansanedustaja Juhana Vartiaiseen, jonka mainitsin kirjoituksessani esittäneen kritiikkiä nykyistä lasten kotihoidon tukea kohtaan.

Onko nyt siis päässyt käymään sillä tavalla, että Vartiainen on ajatuksineen kävellyt hallituksen yli? Vai ovatko keskustan arvot niin kertakäyttöisiä, että puolue luo ne vähintään kerran kuukaudessa uusiksi kuin hätäinen käärme nahkansa? Vai onko kenties niin, että edes keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtajille ei kerrota, mitä hallitus puuhailee ja että Markus Lohi ja muut kepuedustajat ovat täydellisen tahdottomia kumileimasimia?

Vai olisiko Markus Lohi ihan vain julkeasti valehdellut ja kuvitellut, että kukaan ei muista edes muutamaa viikkoa, mitä hän on hurskastellut?

Leikkauksista päätettiin jo hallitusohjelmassa

Markus Lohi esitti maaliskuussa, että keskusta olisi torjunut lapsilisäleikkaukset hallitusneuvotteluissa. Tämä on ihan silkkaa palturia. Hallitusohjelmassa keskusta innostui lapsilisien leikkaamiseen peräti kahdellakin eri tavalla: ensin indeksijäädytyksillä ja tämän lisäksi vielä ehdollisilla lisäleikkauksilla.

Lohi ei kuitenkaan millään taipunut tätä myöntämään.

– On eri asia leikata lapsilisää kuten edellinen hallitus teki kuin jättää indeksikorotukset tekemättä. Itse asiassa indeksit olivat viime vuonna miinuksella ja näyttävät olevan nollan tuntumassa seuraavat vuodet, hän puolusteli.

Ja nyt siis keskusta päätyi tekemään vuoden sisään vielä kolmannen leikkauspäätöksen kehysriihen yhteydessä. Tämä päätös tehtiin juuri sen vuoksi, että indeksikorotusten lakkauttaminen ei ollut leikannut lapsilisiä siten kuin keskusta ja muu hallitus halusi.

Merkittävää on, että indeksijäädytykset ovat edelleen voimassa. Myös ne rupeavat leikkaamaan lapsilisien arvoa heti, kun vain inflaatio lähtee laukkaamaan. Tämä on hallituksen ja keskustan vakaa tahto, kuten kehysriihipäätös osoittaa.

Lapsilisiä on nyt vuoden sisään leikattu siis jo kaksi kertaa kahdella eri tavalla. Voiko olla kahta ilman kolmatta? Kynnys sen tekemiseen ei ole enää kaksinen, kun pää on saatu auki.

Mikäli yhteiskuntasopimus vielä kaatuu, iskee keskustajohtoinen hallitus todennäköisesti vielä hallitusohjelmassa määrätyllä lisäleikkauksella kolmannen kerran.

Pikkurahoja mutta monta kertaa

Lapsilisäleikkauksia on puolusteltu vuosien varrella sillä, että ne ovat niin pieniä, etteivät pienet nipsaisut tunnu kenenkään taloudessa missään. Näin sanottiin, kun Kataisen hallitus päätti jättää indeksikorotukset tekemättä. Näin sanottiin, kun Stubbin hallitus leikkasi lapsilisistä selvää rahaa. Näin sanottiin, kun Sipilän hallitus lakkautti indeksikorotukset lopullisesti. Näin sanotaan nyt, kun Sipilän hallitus leikkaa selvää rahaa. Ja näin sanotaan, jos ja kun ehdolliset lisäleikkaukset isketään pöytään.

Kertaleikkauksina mitkään toimet eivät olekaan olleet merkittäviä, mutta kun leikkaukset kasaantuvat ja saavat vaikuttaa, niiden merkitys kasvaa. Jo keväällä 2014 laskettiin, että lapsilisien arvo oli romahtanut parin edellisen vuosikymmenen aikana. Tätä kehitystä keskustajohtoinen hallitus nyt jatkaa ja kiihdyttää.

Keskusta arvosteli voimakkaasti edellisen hallituksen päätöstä leikata lapsilisiä. Nyt puolueen teoista saa ennemmin sen kuvan, että itse asiassa se ei pitänyt leikkauksia tarpeeksi kovana iskuna perheiden kukkaroihin.

Keskusta esiintyi oppositiovuosinaan lasten ja perheiden puolustajana. Ristiriita noiden puheiden ja hallitustoiminnan välillä on ollut rivo.

Kepu pettää aina on kuulemma klisee eikä pidä edes paikkaansa. Historiallisesti siinä saattaa olla pientä liioittelua, mutta nykykeskusta on kyllä ihailtavan sinnikkäästi pyrkinyt tarjoamaan konkretiaa väitteen tueksi. Siinä mielessä Sipilän keskusta ei petä.

Päivitys 6.4.2016 klo 16.35
Lisätty kappale, jossa kerrotaan, että myös kotihoidon tukea leikataan.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Lapsilisiä viedään jälleen leikkuriin – kotihoidon tukikin kiikarissa (17.3.2016)

Aiheesta internetissä:

Helsingin Sanomat: Hallitus etsii satojen miljoonien säästöjä – lapsilisien verotus esillä (17.3.2016)

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtajat, kansanedustajat Elsi Katainen ja Markus Lohi: Lapsilisiin ei puututa (17.3.2016)

Markus Lohen Facebook-päivitys (17.3.2016)

Yle: Lapsilisien reaaliarvo on romahtanut 20 vuodessa (27.3.2014)

Helsingin Sanomat: Hallitus leikkaa pienituloisilta, mutta välttelee sen sanomista suoraan (6.4.2016)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X