Selkärangaton Soini ja muita selittelijöitä – Kolme selitystä ylitse muiden hallituspolitiikassa

Jaa kaverilleTilaa Seura

Monella poliitikolla ei ole sen vertaa selkärankaa kuin niveljalkaisella.Kipeille leikkauksille ja muille päätöksille löytyy aina jokin selitys, jolla syyllisyyttä vieritetään jonkun muun päätöksen tekijän kontolle.

Liukas kieli ja lipevät liikkeet. Siinä on monen poliitikon tunnusmerkit. Käärmeiden lisäksi yhtäläisyyttä löytyy matojen kanssa: usein poliitikolla ei nimittäin vaikuta olevan selkärankaa laisinkaan.

Poliitikko etsii ja löytää keinot selitellä tekosensa parhain päin. Se on jonkun toisen vika tai oli pakko tehdä niin tai näin. Selittely näyttää vastuun välttelemiseltä, ja sitä se myös on. Päättäjillä on vapaus toimia lain puitteissa tahtonsa mukaan – ja niin he myös tekevät, vaikka mielellään muuta esittävät.

Viime aikojen suosituimmista selittelyistä hallituspolitiikassa on nähtävissä selkeä kolmen kärki.

1. Se on välttämätöntä, ei ole vaihtoehtoa.

2. Mutta kun ne muutkin.

3. Se on EU:n vika.

Nämä selitykset esiintyvät jatkuvasti ja toistuvasti. Toisinaan niitä asetellaan limittäin ja päällekkäin, jos oikein kova selittelyn tarve iskee. Pureudutaan tähän ja vähän muuhunkin seuraavilla muutamilla esimerkeillä.

Persuvalinnan alennusmyynti

Perussuomalaisten puheenjohtaja ulkoministeri Timo Soini esitti tiistaina kehysriihen päätöksiä koskeneessa tiedotustilaisuudessa, että bensaveroa korotetaan, koska muuten olisi jouduttu kiristämään ruuan arvonlisäveroa.

Näinhän asia ei tietenkään ole. Vaihtoehtoja bensaveron korotukselle olisi ollut luonnollisesti roppakaupalla muitakin, mutta oli Soinin ja muun hallituksen valinta, että mitään muuta ei haluttu miettiä. Selityksiä Soini tarvitsee, koska hän on hämäämässä yksityisautoilun autuuteen uskovaa ydinkannattajajoukkoaan, jonka puolustajaa hän on vuosikaudet esittänyt ja jonka hän on nyt päättänyt pettää.

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo puolestaan puolusti hallituksen päätöstä leikata lapsilisiä. Hän vetosi siihen, että kun muutkin ja vertasi leikattavaa summaa edellisen hallituksen tekemiin leikkauksiin pyrkien näin vähättelemään puolueensa ja nykyhallituksen tekosia.

– Leikkaus on 82 senttiä kuukaudessa yksilapsisessa perheessä. Edellinen hallitus (muistatteko, se jossa olivat mm. SDP, Vihreät ja Vasemmisto) leikkasi lapsilisiä aika rankalla kädellä. Yhden lapsen perheestä 7,71 euroa per kuukausi, Slunga-Poutsalo kirjoitti Facebookissa (vähän virheellisesti, siitä lisää jäljempänä).

Edellinen hallitus tosiaan leikkasi lapsilisiä ja paljon muutakin. Tuolloin perussuomalaiset vaahtosivat, kuinka se oli väärin. Puolueen puheenjohtaja Timo Soini jopa lupasi, että lapsilisäleikkaukset yritetään perua vaalien jälkeen.

Ja sitten vaalien jälkeen hän ja muut persut tekivät täysin päinvastoin ja riensivät leikkaamaan lisää. Vaikka he itse pitivät edellisen hallituksen leikkauksia vääryyksinä, he heti valtaan päästyään ryhtyivät lyömään jo lyötyjä leikkaamalla leikkauksien päälle.

Selityksenä edellisen hallituksen vastaavat teot saavat uudet leikkaukset vain näyttämään aikaisempaakin pahemmalta.

Arvotonta selittelyä

Selittelyä on kuultu myös Sipilän hallituksen mätkimistä lamauttavista koulutusleikkauksista: niitä sanotaan välttämättömiksi, kuten kaikkia muitakin leikkauksia. Lisäksi tässäkin tapauksessa on alennuttu puolustautumaan myös sillä, että kun se edellinen hallituskin teki niin.

Selityksenä moinen on juuri niin arvoton kuin miltä se kuulostaakin. Jos joku on joskus lyönyt jotakin turpaan, niin toki kaikki ymmärtävät, että ei se ole mikään oikeutus muille mennä vielä potkimaan maassa makaavaa. Yleisesti suositeltavampana reaktiona pidetään tavallisemmin sitä, että vahingoitettua autettaisiin eikä vahingoitettaisi tieten tahtoen vielä lisää.

Timo Soini näki bensaveron korottamisen niin raskaaksi petokseksi, että hän halusi esitellä sillekin oikein tuplaselityksen. Hän yritti vierittää päätöstä myös EU:n syyksi: keinotekoinen valinta polttoaineveron tai ruuan arvonlisäverotuksen kesken piti tehdä kuulemma sen vuoksi, että EU kielsi Suomen makeisveron.

Soini on ilmeisesti unohtanut, että hän itsekin totesi leikkausten olevan arvovalintoja keväällä 2014 puhuessaan silloisista, lapsilisäleikkaukset sisältäneistä kehysriihiratkaisuista. Yhtä lailla valintoja ovat leikkauksien kohteet.

Lapsilisä- ja koulutusleikkauksien ja bensaveron korotuksen sijaan olisi täysin mahdollista kiristää verotusta tai ottaa lisää lainaa. Olisi myös mahdollista leikata muualta, vaikka sitten puolustusmenoista.

On kokonaan eri asia, ovatko ne valinnat sen parempia tai huonompia kuin muut vaihtoehdot. Valintoja ne joka tapauksessa silti ovat. Välttämättömyydet ovat oikeasti hyvin harvassa. Pääasiassa on vain valintoja; Soini ja muu nykyinen hallitus on omat valintansa aivan itse tahtonsa mukaisesti tehnyt.

Metsähallituksen yhtiöittämistä ja hallintarekisteriä hallitus on myös yrittänyt pistää EU:n piikkiin. EU:sta viestitään kuitenkin, ettei sieltä mitään sellaisia pakkoja ole esitetty. Selittely menee jälleen reisille, ja hankkeet kuulostavat jo lähtökohtaisesti arveluttavilta, jos ja kun niille ei muuta kunnollista perustelua löydy kuin ulkoa saneltava olematon pakko.

Kun valintoja tehdään, olisi päätösten takana viisaampi seisoa ilman ontuvia selittelyjä, jotka kuitenkin kaatuvat, jos joku niitä viitsii vilkaista.

Mitä vähemmän kansaa kehdataan katsoa silmiin ja sanoa asiat suoraan, sitä vähemmän päättäjiin luotetaan. Ja kun ei luoteta, ei myöskään tekojen oikeutusta niellä.

Vapaasta tahdosta vallassa

Yksikään puolue ei ole hallituksessa vastoin tahtoaan. Yksikään ministeri ei kanna salkkuaan vastoin tahtoaan, eikä yksikään kansanedustaja ole parlamentaarikko vastoin tahtoaan. Yksikään kansanedustaja ei ole puolueensa tai eduskuntaryhmänsä jäsen vastoin tahtoaan.

Eduskunnassa on täysin mahdollista toimia arvojensa mukaisesti. Viime vaalikaudella kaksi puoluetta lähti hallituksesta kesken kauden. Viime vaalikaudella myös kaksi hallituspuolue vasemmistoliiton kansanedustajaa vastusti hallituksen valintoja, vaikka heidät sen johdosta erotettiin puolueensa eduskuntaryhmästä.

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo pisti viime vaalikauden lapsilisäleikkaukset koko edellisen hallituksen alkuperäisen kokoonpanon piikkiin. Hän unohti varmaankin täysin vahingossa, että vasemmistoliitto ei leikkaukseen osallistunut, vaan lähti hallituksesta, kun asiasta keväällä 2014 päätettiin. Tarkalleen ottaen puolue ei edes koskaan ollut mukana Stubbin hallituksessa, joka leikkauksesta lopullisesti päätti. Vielä tarkemmin ottaen vihreätkin ehti jättää hallituksen ennen kuin leikkaus sinetöitiin, vaikka muuten puolue oli päätöksen toki jo aiemmin hyväksynyt.

Tällä vaalikaudella ei ole ainakaan toistaiseksi yksikään hallituspuolueiden kansanedustaja livennyt leikkausrintamasta, vaikka jokaisen asiaa koskevan äänestyksen yhteydessä siihen olisi tilaisuus. Näin ollen jokainen hallituspuolueiden kansanedustaja on myös henkilökohtaisesti vastuussa jokaisesta tehdystä leikkauksesta.

Laki ei kiellä seuraamasta arvojaan

Meidän järjestelmämme toimii niin, että kansanedustajat valitaan eduskuntaan henkilökohtaisesti. Jokainen on saanut paikkansa kansan päätöksellä puoluettaan edustavina yksilöinä. Tämä antaa heille mahdollisuuden oman harkintansa mukaan äänestää jokaisessa äänestyksessä juuri kuten haluavat.

Hallituspuolueiden edustajille hyvin tyypillinen puolustautuminen on kuitenkin se, että hallituksessa on muitakin puolueita, että ikävät päätökset ovat kompromisseja, joihin oli pakko jonkun muun painostuksesta taipua. Esimerkiksi keskustan kansanedustaja Markus Lohi selitteli puolueensa tuoreinta lapsilisäleikkauspäätöstä näin.

– Hallituksessa on kuitenkin kaksi muutakin puoluetta. Minulle lapsilisäleikkaukset, pienetkin (esim ensimmäisestä lapsesta leikkaus on nyt 0,81 €/ kk), ovat vastenmielisiä.

Ei ole uhkarohkeaa lyödä vetoa, että Markus Lohi ei tule puheistaan huolimatta koskaan pistämään tikkua ristiin sen eteen, että lapsilisäleikkauksia ei toteutettaisi. Hän moittii päätöstä vastenmieliseksi, mutta hyväksyy sen kiltisti, vaikka olisi hänen vapaasti valittavissaan toimia myös toisin. Markus Lohi puoltaa lapsilisien leikkaamista, koska hän haluaa leikata lapsiperheiltä sen sijaan, että tekisi muuta.

Lohen kohdalla sen toisen vaihtoehdon valitseminen voisi tarkoittaa erottamista puolueen eduskuntaryhmästä. Kun totuuden hetki koittaa, on jäsenyys ryhmässä suurella todennäköisyydellä tärkeämpi kuin perheiden puolustaminen. Silloin Markus Lohi liikuttaa kättään, asettelee sormensa haluamansa painikkeen päälle omin voimin ja omasta tahdostaan toteuttaa halunsa leikata lapsiperheiltä.

Se on tietoinen arvovalinta, eikä se siitä selittelemällä muuksi muutu.

Sopivatko rehtiys ja politiikka samaan lauseeseen?

Jokainen kansanedustaja on vapaaehtoisesti asemaansa hakeutunut, ja jokainen heistä on vapaa toimimaan lain puitteissa haluamallaan tavalla. Laki ei kiellä äänestämästä sellaisia päätöksiä vastaan, jotka ovat vastoin edustajan omia arvoja.

Piiloutuminen puolueen tai eduskuntaryhmän selän taakse ei ole muuta kuin selittelyä. Kukaan ei ole vastoin tahtoaan minkään puolueen jäsen. Jos puolue tekee jonkun mielestä hänen arvojensa vastaista politiikkaa, ei mikään estä eroamasta puolueesta.

Selittelyn sijaan olisi rehdimpää, jos tehdyistä valinnoista kannettaisiin reilusti vastuu ja seisottaisiin päätösten takana vierittämättä syytä jonkun muun niskaan.

Kyynisempi saattaisi toki sanoa, että rehtiys ja reiluus ovat sellaisia asioita, joita ei ylipäänsä tulisi ottaa edes esille politiikasta puhuttaessa. Ei olisi kuitenkaan varmasti pahitteeksi, jos nykyistä harvempi näkisi poliitikossa lähtökohtaisesti valehtelijan.

Luikertelemalla luottamusta ei ansaita. Siihen tarvitaan selkärankaa.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Aiheesta internetissä:

Markus Lohen Facebook-kommentti (6.4.2016)

Yle: Soinin vaalilupaus: Lapsilisien leikkaus yritetään perua (27.3.2014)

Hallituksen tiedotustilaisuus julkisen talouden suunnitelmasta (5.4.2016)

Verkkouutiset: ”Silloin ne olivat välttämättömiä, nyt ne ovat kauheuksia” – hallitus ja oppositio ottivat yhteen koulutussäästöistä (6.4.2016)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X