(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Toivakka, Lenita kok (Kuva: Eduskunta.)

Toivakka ei aio erota. Jossakin toisessa maassa pääministeri tekisi ratkaisun. Sipilän Suomessa sitä lienee turha odottaa.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok) onnistuu yhdistämään omassa persoonassaan veropuljauksen, jonka mannekiinina hallituksessa on toiminut liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) ja valehtelemisen, josta puolestaan on muodostunut valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok) tavaramerkki.

Kumpikaan erikseen ei riittänyt siihen, että pääministeri Juha Sipilästä (kesk) olisi irronnut paheksumiselta vivahtavaakaan sanaa.

Toistaiseksi Sipilä ei ole julkisesti ottanut kantaa Toivakka-tapauksen uusimpiin käänteisiin, mutta jos vanhat merkit pitävät kutinsa, lienee vain ajan kysymys, kun hän asettuu jälleen varauksetta tukemaan ministeriään.

Toivakka myönsi tänään MTV3:n Huomenta Suomessa, että on vastuussa verosuunnitteluun tarkoitetun yrityksen perustamisesta Belgiaan. Aiemmin hän syytti asiasta kertonutta kansanedustaja Timo Harakkaa (sd) valehtelemisesta. Nyt on siis on käynyt ilmi, että Toivakka itse on valehdellut osuudestaan.

Toivakan yritysjärjestelyistä kertoi alunperin Yle marraskuussa. Pääministeri Sipilä vähätteli asiaa tuoreeltaan.

Veronkierto ja valehteleminen eivät kumpikaan ole nähtävästi Suomen pääministerin mielestä mitenkään tuomittavia asioita. Päinvastoin sellainenkin vaikutelma saattaisi jollekin muodostua, että ne koetaan nykyisessä hallituksessa enemmänkin meriitteinä.

Sipilän hallitus on tehnyt ja tekee jatkossakin rankkaa politiikkaa. Köyhiä kuritetaan niin kovalla kädellä, että kepittäjät kaipaisivat kansalta aivan erityistä luottamusta, jotta heidän toimiensa oikeutukseen voitaisiin uskoa.

Sipilä ei asiaa luultavasti itse ymmärrä, mutta valehteleva veronkiertäjä ei ole sellainen henkilö, joka tuota luottamusta ainakaan lisäisi kansan silmissä.

Toivakka ei tajua itse erota. Jossakin sivistyneessä maassa tuollaisen henkilön potkiminen kabinetista olisi siinä tapauksessa sanomattakin selvää. Pääministeri pistäisi hallituksensa ojennukseen ja osoittaisi näin jämäkkyytensä johtajana.

Mutta Sipilän Suomessa päättäjien suoraselkäisyys on unohdettu hyve.

Meillä kansalaisten oletetaan uskovan loputtomiin, että olemme ihan kaikki samassa veneessä ja että aluksen päällystöksi sopivat parhaiten päättäjät, jotka kuvittelevat, että on hyväkin juttu, kun yhteisestä paatista kiskotaan kaksin käsin tulppaa irti.

 

Päivitys 28.4.2016 klo 15.20
Kokoomus seisoo yhtenäisenä Toivakan ja hänen tekojensa takana. Puolueen puheenjohtaja valtiovarainministeri Alexander Stubb sanoo, että Lenita Toivakalla on hänen täysi tukensa. Stubbin mukaan myöskään kukaan koko kokoomuksen eduskuntaryhmästä ei ole vaatinut Toivakan eroa.

Ainakin kokoomus näyttäisi näin ollen vastaavan tämän kirjoituksen otsikossa esitettyyn kysymykseen myöntävästi. Pääministeri Sipilän hiljaisuus viittaa keskustan osalta samaan.

Päivitys 28.4.2016 klo 17.50
SDP tyytyy ministeri Toivakan puolivillaiseen anteeksipyyntöön. Kun näin merkittävin oppositiostakin tuleva paine poistuu, ei pääministeri Sipilällä ole enää mitään syytä sanoa asiasta yhtään mitään. Kuten sanottua, jossakin toisessa maassa ministeri saisi tällaisessa tapauksessa automaattisesti lähteä kävelemään. Suomessa ollaan niin säyseitä, että meillä sellaista ei vaadi edes oppositio.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Veronkiertoa mitä veronkiertoa (28.4.2016)
On esitetty, että syyttäisin ministeri Toivakkaa aiheetta rikoksesta. Näin ei ole. Asiasta tarkemmin tässä.

Aiheesta internetissä:

MTV: Ministeri Toivakka myöntää johtaneensa eduskuntaa harhaan (28.4.2016)

Yle: Ministeri Toivakka järjesteli suuren kauppakeskuksen omistuksia Belgiaan perheensä holdingyhtiölle (11.11.2015)

Yle: Sipilä ministeri Toivakan järjestelyistä: En tiedä mistä on kyse (11.11.2015)

Yle: Ministeri Toivakka pahoittelee puheitaan – ei harkitse eroamista (28.4.2016)

Yle: Ministeri Berner mukana veroparatiisiyhtiössä (15.9.2015)

Yle: Mistä tuli luku 90 hallintarekisterikohussa? – Stubb: Sain luvun omasta päästäni (30.11.2015)

Yle: Näin Harakan ja Toivakan kiista on edennyt: Katso täältä kuka sanoi ja mitä (28.4.2016)

Verkkouutiset: Alexander Stubb: ”Ministeri Toivakalla on täysi luottamus” (28.4.2016)

Helsingin Sanomat: Ministeri Toivakka tarkentaa pyytäneensä anteeksi sitä, että hänen puheestaan sai väärän kuvan (28.4.2016)

Iltasanomat: Sdp tyytyy ministeri Toivakan anteeksipyyntöön (28.4.2016)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X