(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Veronkierto kuvaa ilmaisuna hyvin ministeri Toivakan yrityksen menettelyä.On esitetty, että syyttäisin aiheetta ministeri Toivakkaa rikoksesta. Näin ei ole.

Kuten arvata saattoi, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok) selviytyy uusimmastakin kohustaan ilman minkäänlaisia seuraamuksia. Kokoomuksen puheenjohtaja valtiovarainministeri Alexander Stubb on ilmaissut Toivakalle täyden tukensa, ja myös pääoppositiopuolue SDP tyytyy Toivakan puolivillaiseen anteeksipyyntöön.

Toivakka toimi hallituksen jäsenenä osakeyhtiössä, joka perusti verosuunnittelutarkoituksissa yrityksen Belgiaan. Toivakka on tämän itse myöntänyt, ja hän on myös myöntänyt olevansa asiasta osakeyhtiön hallituksen jäsenenä vastuullinen.

Kun nyt Toivakka on kuivilla, ollaan nähtävästi kiukkua häneen kohdistetusta kritiikistä suuntaamassa minuun. On esitetty, että minä olisin aikaisemmalla kirjoituksellani syyttänyt aiheetta ministeri Toivakkaa rikoksesta.

Näin ei ole.

Käyttämälläni ilmaisulla veronkierto voidaan tarkoittaa arkikielessä esimerkiksi veropetosta tai muuta laissa kiellettyä, mutta sinänsä verojen kiertäminen ei lainkaan välttämättä ole rikollista, vaikka muuten paheksuttavaa olisikin.

Suomen kielen perussanakirjassa (2004) sanotaan seuraavaa:

veronkierto verojärjestelmään perustuva (esim. lainsäädännön aukkoja hyödyntämään pyrkivä) menettely omien verojen pienentämiseksi t. välttämiseksi

Veronkierto on tämän määritelmän mukaisesti aivan sopiva ja osuva ilmaisu kuvaamaan toimia, joilla pyritään saavuttamaan sinänsä laillisin keinoin verohyötyä. Käytännössä Toivakan ja hänen yhtiönsä saamat hyödyt jäivät vaatimattomiksi, mutta tarkoitus ei ole jäänyt epäselväksi, eikä sitä ole myöskään kiistetty.

Veronkiertoa mitä veronkiertoa.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Valehtelu ja veronkierto Sipilän hallituksessa meriittejä ministerille? (28.4.2016)

Aiheesta internetissä:

Verkkouutiset: Alexander Stubb: ”Ministeri Toivakalla on täysi luottamus” (28.4.2016)

Helsingin Sanomat: Ministeri Toivakka tarkentaa pyytäneensä anteeksi sitä, että hänen puheestaan sai väärän kuvan (28.4.2016)

Iltasanomat: Sdp tyytyy ministeri Toivakan anteeksipyyntöön (28.4.2016)

* * *

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X