(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Perussuomalaiset valmistautuu lokakampanjoimaan, kokoomuksessa loka lentää omien kesken.Kaksi kolmesta hallituspuolueesta on hajaannuksen tilassa. Oppositiolle tämä on tilaisuus, mutta onko sillä rohkeutta ja yhtenäisyyttä tarttua siihen?

Perussuomalaiset panikoivat kannatuksensa koko ajan upotessa syvemmälle ja syvemmälle. Epätoivon hetkellä hallituspuolue hakee nähtävästi ratkaisuksi oppositiota vastaan suunnattavaa lokakampanjaa.

Toisaalla hallituskumppani kokoomuksessa loka on rupeamassa lentämään omien kesken. Eduskuntaryhmä on asettumassa kapinaan puolueen istuvaa puheenjohtajaa vastaan, ja hänen valitsemaansa istuvaa ministeriä solvataan jo nappulaliigaratkaisuksi.

Ylen tuoreen mielipidemittauksen mukaan äänestäjistä enää reilusti alle puolet antaisi vaaleissa tukensa istuvalle hallitukselle. Kun kaksi kolmesta hallituspuolueesta näyttää menettävän uskon omaan tekemiseensä, jää pääministeri Juha Sipilän johtaman keskustan liimattavaksi hauras valta.

Heikkojen puolueiden heikko hallitus tarjoaisi oppositiolle tilaisuuden iskeä. Kysymykseksi jää, löytyykö oppositiosta yhteistä tahtoa ruveta kaatamaan Sipilän horjuva monumentti.

Soini tutisee

Perussuomalaisten puheenjohtaja ulkoministeri Timo Soini on pettynyt puolueensa kannatuslukemiin Ylen eilen julkaisemissa mielipidemittaustuloksissa. Vain 8,5 prosenttia äänestäisi enää persuja, kun vuosi sitten vaaleissa lukema oli kaksinkertainen.

Soini vakuuttelee uskoa tulevaisuuteen, mutta sanoista huokuu paniikki. Usko oman tekemisen vakuuttavuuteen on mennyt, ja uutta nousua Soini hakee vanhoista keinoista. Hän usuttaa omiaan hyökkäämään muita vastaan.

– Meidän on haastettava oppositio. SDP pullistelee nyt kuin punarinta -ahven, vihreät vaappuvat onnensa kukkuloilla. Tykit on suunattava näihin kahteen ryhmään, Soini uhoaa blogissaan.

Syntyy erikoinen tilanne, kun altavastaajaksi nujerrettu hallituspuolue joutuu hyökkäämään vahvempaa oppositiota vastaan. Siinä tappelussa persujen aseet ovat vähissä, kun vastapuoli voi jatkuvasti muistuttaa persujen omista tuoreista tekosisista ja petetyistä lupauksista.

Odotettavissa lienee tuttuun perussuomalaiseen tapaan masinoituja lokakampanjoita, joiden kohteeksi Soini nyt maalittaa sosialidemokraatit ja vihreät. Likaisimman työn hoitavat luultavasti maakuntasarjan persut, joiden aikaisemmat toimintatavat tuntien jäljestä tullee rumaa.

Soinin kannattaisi olla kuitenkin varovainen, sillä omien ylilyönnit ja vastapuolen vastineet saattavat hyvinkin syöstä hänet puolueineen entistäkin syvemmälle suohon.

Huojuva Stubb ja nappuliigaministeri Grahn-Laasonen

Myös kokoomuksen kannatus on vajonnut, joskaan ei yhtä dramaattisesti kuin persuilla. Tämä on yksi syistä, joiden vuoksi kokoomuksessakin on halukkuutta ryhtyä toimiin.

Perussuomalaisille puoluejohtajan vaihtaminen ei käy nähtävästi missään tilanteessa ja vastustajien mustamaalaaminen tuntuu heistä oudosti luontevammalta suunnitelmalta, mutta perinteisempiin menetelmiin tottunut kokoomus hakee uutta vauhtia pohdiskelemalla uutta puheenjohtajaa.

Kokoomuksen puheenjohtajakisa värähti uuteen vaiheeseen, kun heittopussiksi povatun kansanedustaja Elina Lepomäen rinnalle istuvaa puheenjohtajaa Alexander Stubbia nousi haastamaan sisäministeri Petteri Orpo. Orpo sai nostetta ja tuli suurelle yleisölle tutuksi, kun hän paistatteli syksyllä poikkeuksellisen turvapaikanhakijatilanteen johdosta päivittäin uutisotsikoissa.

Orpo sai heti asetuttuaan ehdolle vahvan tukijajoukon, kun ilmeisesti jo valtaosa kokoomuksen kansanedustajista on asettunut tukemaan häntä uudeksi puoluejohtajaksi.

Orpo itse toivoi kampanjoinnista asiallista, mutta Uuden Suomen haastattelussa Orpon kannattajaksi julistautunut kansanedustaja Eero Lehti pisti loan lentämään saman tien hyökkäämällä kovin sanoin Stubbin tekemiä ratkaisuja vastaan. Erityisesti Stubbin ministerivalinnat näyttivät närkästyttävän Lehteä kovimman kritiikin osuessa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoseen.

– Stubbin yksi väärä valinta oli, että hän valitsi Grahn-Laasosen. En ota kantaa siihen, onko se hyvä vai huono, mutta tämä nappulaliiga-mentaliteetti heijastuu siinä Grahn-Laasosessa niin voimakkaasti, että se rasittaa koko hallitusryhmän uskottavuutta, Lehti paukutti Uudelle Suomelle.

Grahn-Laasonen on ilmoittautunut Stubbin kannattajaksi, ja niin saattaa hänen kannaltaan viisainta ollakin. Eero Lehti nimittäin arvelee, että mikäli Orpo valitaan puheenjohtajaksi, menee koko puolueen ministeripaletti uusiksi. Neljästä nykyministeristä jäljelle jäisi silloin vain Orpo itse.

Tämä voisi olla kokoomuksen imagon ja kannatuksen kannalta viisas ratkaisu. Puolue voisi samassa tuuletuksessa savustaa asemastaan veroparatiisipuljauksesta narahtaneen ja asiasta valehdelleen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakan, joka on tiukasti kieltäytynyt eroamasta paikaltaan. Yhtä kyytiä riviedustajaksi vaipuisi julkikuvaa rumentamasta valehtelemiseen, sori siitä -heittoihin ja hallintarekisterisotkuihin vajonnut Stubb.

Sanasta miestä

– Olen sellainen mies, joka pitää kiinni sovitusta vaikka kyyti on kylmää. Eihän miehellä ole kuin sanansa, kehuskeli Timo Soini itseään blogissaan.

Tuo on irvokasta puhetta mieheltä, joka on huutanut vuosikaudet yhtä ja toista kansaa kosiskelevaa ja onnistunut vain vuoden vallassa oltuaan syömään liki kaikki sanansa.

Oppositio on ottanut Soinin takinkäännöistä paljon irti, mutta vielä siitä olisi lisääkin revittävissä. Jos Soini käy hyökkäykseen oppositiopuolueita vastaan, on näillä tilaisuus iskeä sopivilla vastauksilla ulkoministeri matalaksi niin, että omatkin rohkaistuvat kyseenalaistamaan suurpersun ikuisuusjohtajuuden.

Perussuomalaiset on hyvää vauhtia vajoamassa lilliputtipuolueeksi, ja vielä tulee se hetki, kun jopa persutkin heräävät siihen, että ongelma ei ratkea vaihtamatta puoluejohtajaa. Palatsivallankumous persuissa merkitsisi todennäköisesti hallituksen kaatumista, sillä sekalaisen seurakunnan puolueesta tuskin löytyisi yhteisymmärrystä uudesta johtajasta, jonka taakse väki voisi kokoontua puolustamaan nykyisen hallituksen politiikkaa.

Kun tämä turbulenssi ajoittuisi aikaan, jolloin kokoomus keräilee vielä rivejään nähtäväksi hajottavaksi käyvän puoluejohtajakisan jäljiltä, ei pelkästään keskustan yhtenäisyys pystyisi pitämään hallitusta pystyssä.

Oppositiolla on tilaisuus. Sen täytyy vain haluta tarttua siihen.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Valehtelu ja veronkierto Sipilän hallituksessa meriittejä ministerille? (28.4.2016)

Kiitos tästä, Johanna Tukiainen (6.2.2015)

Aiheesta internetissä:

Uusi Suomi: Merkittävä osa eduskuntaryhmästä lipsahti Stubbilta Orpon taakse – ”Kokoomus on joutunut nurkkaan hallituksessa” (4.5.2016)

Uusi Suomi: Arvio kokoomuksen sisältä: Jos Orpo voittaa, vaihtuvat kaikki ministerit (4.5.2016)

Timo Soini: Hermot pitää ja käänne tulee (4.5.2016)

Yle: Hallituksen kannatus hupenee, SDP suurin ja vihreät omaan ennätykseen (4.5.2016)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X