(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Perussuomalaisten hallitustaival repii puoluetta.Auta kokoamaan lista perussuomalaisten rasistisista puheista. Selvitetään, vastaako Soinin tyrmäämä mielikuva puolueen rasistisuudesta todellisuutta vai ovatko kohut saaneet kohtuuttomat mittasuhteet. 

Perussuomalaisten puheenjohtaja ulkoministeri Timo Soini pitää kiinni väitteestään, että hänen johtamansa puolue ei ole rasistinen. Hän on ollut asiassa johdonmukainen. Vuosien varrella Soini on torjunut rasismisyytökset päättäväisesti, vaikka puolueeseen liittyviä rasismilta haiskahtavia tapauksia on vyörynyt julkisuuteen päättymättömältä vaikuttavana virtana.

Viimeksi Soini suutahti eilen SDP:n puheenjohtajalle Antti Rinteelle, joka oli syyttänyt perussuomalaisia kaksinaamaisuudesta.

– Vaikka he julkisesti sanovat, etteivät hyväksy vihapuhetta, yksittäiset puheet maahanmuuttoon liittyvissä asioissa ovat aivan toista. Tässä ei voi välttyä siltä, että heillä näyttää olevan menossa ilmiö, jossa he julkisesti sanoutuvat irti rasismista, mutta siitä huolimatta äänet olisi kiva saada, Rinne sanoi Kalevan mukaan.

Oppositiota vastaan muutenkin rajusti hyökkäävä Soini tyrmäsi Rinteen mietteet blogissaan. Soinin mielestä väite siitä, että perussuomalaiset suojaisivat rasisteja ei pidä paikkaansa ja on likaista leimaamista.

– Perussuomalaiset saivat viime eduskuntavaleissa 524.000 ääntä. Antoivatko he äänensä rasistisista motiiveista? Kysymys on jo sinänsä pähkähullu. Ja vastaus on ei.

Siinä Soini on oikeassa, että kysymys on pähkähullu. Luultavasti pitkälti siitä syystä sitä ei ole kukaan muu esittänytkään kuin Soini itse. Kaikki yli puolesta miljoonasta perussuomalaisia äänestäneestä eivät varmastikaan ole rasisteja.

Suomen Kuvalehden Taloustutkimuksella viime vuonna teettämästä tutkimuksesta käy kuitenkin ilmi, että perussuomalaisten kannattajissa rasistinen ajattelu on selvästi yleisempää kuin minkään muun eduskuntapuolueen kannattajissa.

Voiko yksittäistapaukset yleistää?

Virallisista linjauksista perusuomalaisia on hankala saada kiinni rasismista, vaikka sen maahanmuuttopoliittista ohjelmasta siihen viittaavia tulkintoja on tehtykin. Puolueen osoittaminen rasistiseksi tai rasismia tukevaksi on kuitenkin tehtävä niistä yksittäisistä puheista, joihin Antti Rinnekin viittasi.

Mutta ovatko yksittäisistä puheista nousseet kohut saaneet kohtuuttomat mittasuhteet ja luoneet väärän mielikuvan? Onko rasistista kieltä käytetty niin usein ja laajasti, että koko puolueen leimaaminen on reilua?

Asia on selvitettävä. Tässä pyydän teidän apuanne.

Kerro alla kommenteissa, Twitterissä hashtagilla #psrasismi, Isän pikajunan Facebook-sivulla tai sähköpostitse (isanpikajuna [at] gmail.com) tietoosi tulleista tapauksista, joissa perussuomalaisten puolueena tai sen kansanedustajien, kunnallispoliitikkojen tai muiden puolueeseen kytkeytyvien vaikuttajien voisi mielestäsi katsoa puhuneen tai toimineen rasistisesti. Liitä mielellään mukaan perustelusi ja linkki tapauksesta kertovaan uutiseen tai muuhun tietolähteeseen.

Laadin vastauksista myöhemmin koosteen, jonka perusteella pystyy toivottavasti tekemään valistuneempia tulkintoja siitä, onko perussuomalaiset rasistinen puolue tai suojaako se rasisteja.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Aiheesta internetissä:

Kaleva: SDP:n Rinne: Pe­rus­suo­ma­lai­set suojaa rasisteja (22.5.2016)

Timo Soini: Rasistikortti kertoo epätoivosta (22.5.2016)

Suomen Kuvalehti: Joka seitsemäs suomalainen on rasisti – tässä tuntomerkit (23.5.2016)

Yle: Rasistinen vai ei? Oikeusoppineet arvioivat perussuomalaisten maahanmuutto-ohjelman (27.2.2015)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X