(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Orpo, Petteri kok (Kuva: Eduskunta)Kokoomuksen johtoon haikaileva Petteri Orpo piilottelee virkamiesten takana toteuttaessaan perussuomalaista maahanmuuttopolitiikkaa.

Sisäministeri Petteri Orpo (kok) väistelee vastuuta Suomen turvapaikkapolitiikan muutoksesta. Maahanmuuttovirasto tiedotti viime viikolla, että Somaliaa, Afganistania ja Irakia pidetään tästä lähtien kaikilta osiltaan niin turvallisina maina, että sieltä tulevilla ei katsota olevan lähtökohtaisesti suojelun tarvetta.

Ylen eilen haastattelema Orpo väittää, että kyse ei ole poliittisesta päätöksestä, vaan normaalista virkavastuulla tehtävästä turvallisuustilanteen arvioimisesta. Hänen mukaansa Maahanmuuttoviraston päätös ei tarkoita sitä, että ulkoministeriön matkustiedotteiden ja lehtitietojen mukaan väkivaltaisuuksien, levottomuuksien ja taistelujen riivaamaat maat olisivat muuttuneet turvallisiksi.

Niin Maahanmuuttoviraston tiedotteessa kuitenkin sanotaan:

– Maahanmuuttoviraston mukaan Afganistaniin, Irakiin ja Somaliaan voi tällä hetkellä palata kaikille alueille ilman, että siellä esiintyvät aseelliset selkkaukset sinänsä aiheuttavat vaaraa henkilölle, hänen pelkän läsnäolonsa takia.

Kysyin asiasta Maahanmuuttovirastosta. Tämän kummempia asiakirjoja turvallisuusarvioista ei ole laadittu, joten tiedote on virallisin kanta, joka löytyy. Maahanmuuttoviraston ylijohtaja totesi kuitenkin Ylelle, että maat eivät ole kaikilta osin turvallisia, vaikka tiedotteessa selvästi niin sanotaan. Ja nyt tämän saman on sanonut ääneen myös Petteri Orpo, jonka johtaman sisäministeriön alla Maahanmuuttovirasto toimii.

Linjaus tarkoittaa yksiselitteisesti sitä, että Suomi katsoo, että ihmisiä voi lähtökohtaisesti palauttaa vaikkapa sitten barbaarisen terrorijärjestö Isisin hallitsemille alueille, joita eivät pidä turvallisina edes päätöksestä vastaavat ylijohtaja ja ministeri.

Mitä muuta tämä on kuin poliittinen päätös? Suomen linja on nyt, että ihmisiä voidaan palauttaa vaarallisiksi tiedettyihin paikkoihin, ja tämä linja on vedetty Petteri Orpon alaisuudessa. Poliittinen vastuu ei ole kenenkään muun kuin hänen.

Petteri Orpo pyrkii kokoomuksen puheenjohtajaksi. Hänen päävastustajansa kisassa on humaaniutta ja suvaitsevaisuutta korostanut nykyinen puheenjohtaja valtiovarainministeri Alexander Stubb. Helsingin Sanomien TNS Gallupilla viime syksynä teettämästä kyselytutkimuksesta käy ilmi, että kokoomuksen kannattajat ovat nykyisillä paikkamäärillä laskettuna suurimmista eduskuntapuolueista vähiten innokkaita kiristämään Suomen turvapaikkapolitiikkaa.

Perussuomalaisten kannattajat suosivat tiukkaa linjaa selkeästi enemmän kuin muut. Puolueen puheenjohtaja ulkoministeri Timo Soini onkin innokkaasti ominut Suomen kiristyvät käytännöt persujen ansioksi.

– Perussuomalaisten ajamana maahanmuuttopolitiikka kiristyy huomattavasti, Soini julisti blogissaan samana päivänä, jolloin Maahanmuuttovirasto julkisti Irakia, Afganistania ja Somaliaa koskevan tiedotteensa.

Tuore linjaus miellyttää taatusti persukansanedustaja Teuvo Hakkaraista ja muita hänen kaltaisiaan, jotka ovat nielleet purematta harhaiset tarinat alati väijyvästä islamisaatiosta ja muista vihapropagandan synnyttämistä peikoista.

Voisi kuitenkin kuvitella, että kokoomuksen puheenjohtajakisassa ei ole eduksi, jos paljastuu perussuomalaisen maahanmuuttopolitiikan toteuttajaksi. Siksi on ymmärrettävää, että Petteri Orpo piilottelee virkamiesten selkien takana.

Ilkeämpi saattaisi nimitellä tämän johdosta Orpoa puhumalla vellistä ja siitä jutusta, jota persut eivät Timo Soinin mukaan myy. Mutta mahtavatko kokoomuslaiset arvostaa sitä, että vastuuta vältellään? Pidetäänkö johtajaksi sopivana henkilöä, joka ei pysty seisomaan politiikkansa takana?

Tämä asia selviää kokoomuksen puoluekokouksessa ensi kuussa, kun puolue valitsee itselleen puheenjohtajan.

Petteri Orpon kuva: Eduskunta.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Ei asiakirjoja Irakin, Afganistanin ja Somalian oudoista maalinjauksista (18.5.2016)

Aiheesta internetissä:

Maahanmuuttovirasto: Humanitaarista suojelua ei myönnetä enää, uudet maalinjaukset Afganistanista, Irakista ja Somaliasta (17.5.2016)

Yle: Orpo: Migrin linjaukset Irakista, Afganistanista ja Somaliasta oikeudenmukaisia (24.5.2016)

Timo Soini: Haastamalla horjutetaan – punavihreät kyykkäsivät (17.5.2016)

Helsingin Sanomat: Enemmistö HS-gallupissa: Turvapaikan saaneille alempi sosiaaliturva kuin syntyperäisille suomalaisille (21.10.2015)

Iltalehti: Hakkarainen huolestui maaseudun poikamiehistä: ”syrjäytetäänkö muslimien tieltä?” (24.5.2016)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X