(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

On hirtehistä sattumaa, että Jo Cox murhattiin päivälleen vuosi sen jälkeen, kun Olli Immonen oli yhdessä natsien kanssa juhlinut toista poliittista murhaa.

Englannissa murhattiin kansanedustaja. 41-vuotias Jo Cox oli kahden pienen lapsen äiti. Hän oli Britannian EU-jäsenyyden, naisten oikeuksien ja monikulttuurisuuden puolustaja.

Murhasta epäiltynä on otettu kiinni 52-vuotias Tommy Mair. Vahvistamattomien tietojen mukaan hän on kärsinyt mielenterveysongelmista. Hänen väitetään olleen ainakin jossakin vaiheessa muukalaisvastaisten ja äärioikeistolaisten lehtien tilaaja. Niin ikään vahvistamaton tieto on erään silminnäkijään kertomus, että Mair olisi huutanut ”Britain First”, kun hän ampui ja puukotti ensimmäisen kauden parlamentaarikkoa.

Britain First on äärikansallismielinen ja -oikeistolainen puolue. Sen aktivistisiipi harjoittaa muun muassa muslimivastaista katupartiointia. Puolueen puheenjohtaja on tuominnut Jo Coxin murhan.

Suomessa ei poliittisia murhia ole tehty aikoihin. Suomessa on kuitenkin kansallismieliseksi kutsuttu puolue perussuomalaiset. Siihen kytkeytyy tiiviisti vielä kansallismielisempi järjestö Suomen Sisu. Sekä Suomen Sisu että perussuomalaiset kytkeytyvät katujengijärjestö Soldiers of Odiniin, joka harjoittaa muslimivastaista katupartiointia.

Rajat kiinni -kansanliikkeessä tieto poliittisesta väkivallasta otettiin vastaan ilolla.

Monien perussuomalaisten kansanedustajienkin suosimalla Rajat kiinni -kansanliikkeen Facebook-sivulla otettiin tieto hyökkäyksestä suvaitsevaiseksi ja EU-myönteiseksi tiedettyä Jo Coxia vastaan riemuiten – etenkin, kun tekijäksi arveltiin Britain First -liikkeen kannattajaa ja teon motiiviksi urhin ajamia asioita.

Viime vuonna perussuomalaisten kansanedustaja ja Suomen Sisun puheenjohtaja Olli Immonen kokoontui yhdessä kansallissosialistisen Suomen Vastarintaliikkeen jäsenien kanssa kunnioittamaan poliittisen murhan tehneen Eugen Schaumanin muistoa tämän haudalle.

Se tapahtui päivälleen vuosi ennen brittiläisen työväenpuolueen kansanedustajan murhaa.

Asialla ei ole tietenkään mitään tekemistä Englannissa tapahtuneen murhan kanssa. On kuitenkin melkoisen hirtehistä sattumaa, että se osuu juuri sen tapahtuman vuosipäivälle, josta käynnistyi toden teolla Suomessakin kehitys, jonka johdosta yhä useampi meilläkin hehkuttaa poliittista väkivaltaa julkisesti ja ylpeästi.

* Jo Coxin murhasta ja murhaajasta kootut tiedot ovat peräisin useista eri brittimedioista. Lähteiden sirpaleisuuden vuoksi niitä ei ole poikkeuksellisesti merkitty tekstiin linkeillä, vaan niitä on lueteltu alla.

Päivitys 17.6.2016:
Muutettu maininta äärioikeistolaislehtien tilaamisesta monikkoon.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Aiheesta internetissä:

Helsingin Sanomat: Perussuomalaisten Olli Immonen puolusteli juhlimistaan kansallissosialistien kanssa: ”Tilaisuus oli kaikille avoin” (17.6.2015)

News.Mic: Who Is Thomas ”Tommy” Mair? What We Know About Jo Cox Shooting Suspect (16.6.2016)

Tommy Mair: Full Story & Details Of Jo Cox’s Murderer

International Business Times: Who are Britain First? The Far-Right Party ’Invading’ Mosques (20.5.2014)

BBC: #BBCtrending: The rise of Britain First online (9.10.2014)

The Guardian view on Jo Cox: an attack on humanity, idealism and democracy (16.6.2016)

Mirror: Jo Cox shooting: Britain First leader says attacker could have shouted ’we need to put Britain first’

Tommy Mair: 5 Fast Facts You Need to Know

BBC: Jo Cox MP dead after shooting attack (16.6.2016)

BBC: Day was always improved if you bumped into Jo Cox (16.6.2016)

Yle: Lähteet: Brittikansanedustajan surmasta epäillyllä yhteyksiä uusnatseihin ja mielenterveysongelmia (17.6.2016)

Southern Poverty Law Center: Alleged killer of British MP was a longtime supporter of the neo-Nazi National Alliance (16.6.2016)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X