(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Juha Sipilän johtama hallitusrintama on riitainen.Syyskuussa olisi hyvät kelit äänestää uusi eduskunta. Hankalina aikoina Suomi tarvitsee toimintavarman hallituksen Sipilän nahistelevan konklaavin tilalle.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) johtama keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitusrintama käy koko ajan riitaisammaksi. Hallituspuolueiden kansanedustajat nahistelevat keskenään ja ministereitä moititaan avoimesti. Jopa puoluejohtajatasolla ripitetään näkyvästi. Jos julkisesti kieli on tällaista, sopii pohtia, minkälaisissa tunnelmissa maata johdetaan kulissien takana.

Hallitus ei luonnollisestikaan nauti opposition luottamusta, mutta huolestuttavaksi tilanne käy, kun kritiikki yltyy hallitusrintaman sisälläkin. Onko riitaisa hallitus toimintakykyinen, kun Suomi ajelehtii niin sisä- kuin ulkopolitiikankin osalta hyvin hankalassa tilanteessa? Katastrofin ainekset ovat kasassa, jos hajanainen konklaavi joutuu tilanteeseen, jossa nopeat päätökset ovat välttämättömiä.

Sisäpaine kasvaa, luottamus romahtaa

Ministereitä ryöpytetään julkisuudessa näkyvästi. Se on normaalia, mutta se ei ole, että tätä tekevät hallituspuolueiden kansanedustajat. Vielä epänormaalimpaa on se, että moitteita satelee ministerin oman puolueen kansanedustajilta.

Tähän tilanteeseen on joutunut maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk). Monet keskustalaiset ovat kritisoineet voimakkaasti Tiilikaisen päätöstä syrjäyttää arvostettu Esa Härmälä Metsähallituksen pääjohtajan paikalta. Viimeksi pitkäaikainen ja tärkeä keskustavaikuttaja Mauri Pekkarinen ilmoitti, että hänen luottamuksensa Tiilikaiseen on ”romahtanut”.

Eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Pekkarinen eroaa tästä syystä johtamastaan Valtakunnallisten alueidenkäytöntavoitteiden uudistamista valmistelevasta yhteistyöryhmästä. Maaseudun Tulevaisuudelle puhunut Pekkarinen kertoo, että kyseessä on hänen vuonna 1979 alkaneella kansanedustajan urallaan vasta toinen kerta, kun hän eroaa jostakin tehtävästä. Edellisestä kerrasta on yli 20 vuotta.

Muissakaan hallituspuolueissa omia ministereitä ei ole säästelty kritiikiltä. Kenties kovinta kieltä käytti kokoomuskansanedustaja Eero Lehti, joka arvosteli Sanni Grahn-Laasosen (kok) asettamista opetus- ja kulttuuriministeriksi. Lehden mukaan Grahn-Laasosessa heijastuu nappulaliiga-mentaliteetti.

Lehden kritiikki liittyi kokoomusta repineeseen puheenjohtajakisaan. Grahn-Laasonen oli puoluejohtajan paikalta syrjäytetyn Alexander Stubbin valinta. Lehti itse tuki uudeksi puoluejohtajaksi valittua Petteri Orpoa, joka johtoon astuttuaan teki kuitenkin saman valinnan. Parjattu nappulaliigaministeri Grahn-Laasonen jatkaa tehtävässään.

Hallituspuolueista perussuomalaisissa esitettiin haisevin vastalause puolueen hallitustoimintaan. Kansanedustaja Maria Tolppanen jätti koko puolueen ja loikkasi protestiksi oppositioon demareiden riveihin.

Tiedon pimittämistä ja kadonnut linja

Jos kansanedustajat arvostelevat poikkeuksellisen julkisesti oman puolueensa ministereitä, niin hallituskumppaneiden ministereitä ei säästellä senkään vertaa. Erityisesti perussuomalaiset ovat joutuneet outoon valoon ulko- ja turvallisuuspolitiikan kiemuroissa.

Puolustusministeri Jussi Niinistöä (ps) syytetään tiedon pimittämisestä. Keväällä häntä arvosteltiin, koska hän oli jättänyt kertomatta Suomen ja Yhdysvaltojen välisistä harjoituksista, johon osallistui Suomen maaperällä muun muassa amerikkalaishävittäjiä ja -maajoukkoja panssaroituine ajoneuvoineen. Monet ulkoasiainvaliokunnan jäsenet kuulivat asiasta ensimmäisenä medialta.

Nyt Niinistön sanotaan pitäneen ulkoasiainvaliokunnan pimennossa Suomen ja Britannian välille solmitusta puiteasiakirjasta. Opposition edustajien lisäksi rapaa roiskutellaan hallituskumppaneiden riveistä, kun sekä valiokunnan puheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk) että varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (kok) ovat paheksuneet jyrkin sanoin puolustusministerin toimia. Kaikkonen vihjaa blogissaan Niinistön toimivan jopa perustuslain vastaisesti.

Niinistö ärjyy Salolaisen arvosteluun vastauksen Facebook-kirjoituksessaan. Niinistön mukaan Suomen ja Britannian sotilaallista yhteistyötä määrittävästä asiakirjasta on kerrottu ulkoasiainvaliokunnalle ennen sen allekirjoittamista. Sitä Niinistö ei mainitse, että näin tapahtui vasta sitten, kun kansanedustajat olivat esittäneet tuohtumuksensa kuultuaan asiasta ensin mediasta.

Vielä arvovaltaisempaa ryöpytystä on saanut osakseen perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini, jonka harjoittamassa EU-politiikassa vaikuttaa olevan suuria ristiriitaisuuksia. Ulkoministerinä Soinin tulisi noudattaa hallituksen EU-myönteistä linjaa, mutta puoluejohtajana hän kiertää maailmalla EU-kriittisessä hengessä. Hiljattaisella matkallaan Britanniaan nämä roolit menivät Soinilta pahemman kerran sekaisin, kun hän esiintyi sekä persujohtajana että Suomen varapääministerinä.

Tästä tulistunut kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo ojensi hallituskumppaniaan julkisesti.

– Edellytän, että Suomen ulkoministeri edustaa sekä kotimaassa että ulkomailla yksiselitteisesti hallituksen linjaa, hän tviittasi.

Orpo lisäsi löylyä myöhemmin todetessaan Helsingin Sanomille, että ”Soinin toiminta ei ole hyväksi Suomelle”. Tämä on poikkeuksellisen ankaraa tekstiä hallituspuolueen puheenjohtajalta toiselle.

Kannatuksensa menettäneiden perussuomalaisten sitoutuminen hallitusohjelmaan on muutenkin hyvin kyseenalaista. Ulkomailla epäselviä viestejä lähettelevän puoluejohtajan lisäksi esimerkiksi puolueen kansanedustajat Laura Huhtasaari ja Ari Jalonen kampanjoivat näkyvästi Suomen EU-eron puolesta. Huhtasaari kertoi Satakunnan Kansalle, että hän ajaa Suomen eroa Euroopan unionista, vaikka tietää sen olevan hallitusohjelman vastaista.

Hallituskumppani keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä kävi asiasta Huhtasaaren kanssan kiivaan sananvaihdon Twitterissä. Kärnän mukaan hallitusohjelman vastainen toiminta hallituspuolueen kansanedustajalta on säälittävää.

– Se on kaikkien päälle pissimistä, Kärnä kirjoitti.

Kivat keli syyskuussa

Sipilän hallitus on runnonut ensimmäisen vuotensa aikana läpi merkittävimmät ratkaisunsa. Pääministeripuolue keskusta onnistui sote-ratkaisun yhteydessä saamaan läpi vuosisataisen tavoitteensa maakuntahallinnosta. Palkkoja alentava kilpailukykysopimus vietiin läpi ainakin jonkinlaisessa laajuudessa. Leikkauspäätöksetkin on tehty.

– Oma tavoitteeni oli saada kipeät säästöpäätökset ja reformien linjaukset tehtyä ensimmäisen vuoden aikana. Ne on tehty, pääministeri Sipilä julisti jo huhtikuussa.

Politiikan tempoiluvuuden pelossa jo tehtyjä päätöksiä ei ole tapana muuttaa, vaikka vallan vaihtuessa uusi hallitus olisikin edeltäjänsä kanssa eri linjoilla. Tämä nähtiin esimerkiksi viime syksynä, kun oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps) teki hyvin tiettäväksi, että hän edistää tasa-arvoista avioliittolakia vastentahtoisesti, mutta aiemmin tehtyä päätöstä kunnioittaen.

Sipilän hallitus ja kolmen puolueen hallitusrintama ovat vuoden yhteistyön jälkeen niin riitaisia, että asioita pöyhitään koko ajan julkisemmin. Hallituksen toimintakyky on kyseenalainen.

Suomi on hankalassa tilanteessa. Arvaamattoman Venäjän naapurina ja Itämeren alueen kasvavien sotilaallisten jännitteiden läheisyydessä ulko- ja turvallisuuspolitiikka saattavat hyvinkin vaatia nopeaa reagoimista. Kykeneekö hallitusrintama sellaiseen, kun jo tarkkaan yhdessä harkitussa hallitusohjelmassakaan ei kyetä pysymään?

Yhtä lailla kinkkinen paikka on talous. Suomea riivaava massatyöttömyys ei ota helpottuakseen ja ulkoisten tekijöiden, kuten vaikkapa Britannian EU-eron kaltaisten tapahtumien vuoksi toimintaympäristössä saattaa tapahtua sellaisia ennakoimattomia muutoksia, jotka vaativat ripeitä ratkaisuja. Löytyykö nahistelevalta Sipilän konklaavilta edes halua löytää löytää niitä?

Sipilän hallitusta on arvosteltu eriarvoistavasta ja vähäosaisia kyykyttävästä politiikasta. Arvostelulle on mainioita perusteita. Huonoa hallitusta suurempi riski on kuitenkin toimintakyvytön hallitus. Hallitus oli vähällä kaatua viime syksynä sote-riidan seurauksena. Onko viisasta suunnata tulevaan huojuvan korttitalon katolla keikkuen, jos eteen saattaa hyvinkin tulla tilanteita, joissa pitäisi pystyä seisomaan vähintäänkin graniittisella astimella?

Uudet eduskuntavaalit kohtelisivat mielipidemittausten mukaan perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikkia suurimpia puolueita ihan kivasti. Jatkuvuuden nimissä tehtyjä päätöksiä ei laajemmin peruttaisi uudellakaan hallituspohjalla. Esimerkiksi demarit ja vihreät voisivat hallituksessa toteuttaa vastentahtoisuutensa ilmaisten keskustan ja kokoomuksen aiemmin masinoimia leikkauspäätöksiä.

Pakkaa sekoittaneet persut saataisiin palautettua omalle paikalleen marginaaliin. Ministerit saataisiin vaihdettua ilman ikäviä erottamisia sellaisiksi, että puolueiden väki pystyy seisomaan omiensa takana.

Parin kuukauden kuluttua kesälomat on lusittu ja mahdolliset rantakelit vähissä. Loska ei haittaa vielä liikkumista, ja myrskytkin ovat vasta tuloillaan.

Syyskuussa olisi mainiot äänestyskelit.

Juha Sipilän kuva: Santeri Viinamäki / Wikimedia CommonsCC BY 4.0.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Kipeät leikkaukset tehty – seuraavien kanssa pidetään hauskaa? (20.4.2016)

Aiheesta internetissä:

Maaseudun Tulevaisuus: Mauri Pekkarinen erosi työryhmästä: Luottamus Kimmo Tiilikaiseen romahti (8.7.2016)

Uusi Suomi: Arvio kokoomuksen sisältä: Jos Orpo voittaa, vaihtuvat kaikki ministerit (4.5.2016)

Iltasanomat: Kansanedustaja Maria Tolppanen loikkaa yllättäen perussuomalaisista SDP:n riveihin (22.6.2016)

MTV: Myös Salolainen suomii puolustusministeri Niinistöä: ”Monesti on huomautettu” (10.7.2016)

Antti Kaikkonen: Varsovaa ynnä muuta (10.7.2016)

Petteri Orpon Twitter-viesti (30.6.2016)

Helsingin Sanomat: Orpo arvostelee Soinin Britannian-matkaa HS:lle: ”Tämä ei ole eduksi Suomelle” (30.6.2016)

Satakunnan Kansa: Perussuomalaiset järjestää epävirallisen fixit-äänestyksen Merikarvialla (8.7.2016)

Yle: Avioliittolaista hurja väittely eduskunnassa: ”Ministerit ja kansanedustajat ovat saaneet tehtävänsä Jumalalta” (22.10.2015)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X