(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Parade in Krakau Vorbeimarsch eines Polizei-Bataillons vor Generalgouverneur Frank und Himmler, 1939/40

Juha Sipilän ja Petteri Orpon soisi ottavan Teuvo Hakkaraisen rehellisyydestä mallia. Vaikka sitten käsi ojossa, jos asia sitä vaatii.

Kun tuore kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) horisi vuonna 2011 neekeriukoista ja ulisi etäisesti rukouskutsua muistuttavaa ölinää, tulivat hyvät selitykset kuin apteekin hyllyltä. Ei ollut rasismia ollenkaan. Eihän sellaista. Koulussa oli opetettu se n-sanakin.

Kun toisen kauden kansanedustaja Hakkarainen viisi vuotta myöhemmin esittää, että ”kaikki terroristit ovat muslimeja” ja vaatii tähän liittyen nähtävästi joukkokarkotuksia uskonnon perusteella, ei kukaan viitsi enää selitellä. Toki muitakin tapoja on toteuttaa Hakkaraisen esittämä vaatimus saada ”muslimit pois tästä maasta”, mutta oletetaan kuitenkin, että edes viitasaarelaiskansanedustaja ei karkotuksia barbaarisempia toimia vaadi.

Kenellekään ei voi kuitenkaan olla enää epäselvää, mistä on kysymys. Kyse ei ole jonkun uskonnon, aatteen tai yhteiskuntajärjestelmän kritisoimisesta. Kyse ei ole lipsahduksesta, vaan nyt puhutaan suoraan sydämestä. Ajatuksia ei enää vaivauduta verhoamaan maalaisuudeksi tai rosoisuudeksi. Selittelyjen aika oli ja meni.

Ja se on hyvä juttu.

Politiikkaa moititaan vaikeaselkoiseksi. Puolueiden ja poliitikkojen todellisia tarkoitusperiä joudutaan arvuuttelemaan: Ajaako kokoomus suuryritysten etua EK:n käsikassarana? Onko keskustan tarkoituksena kohentaa maakuntien oligarkkien asemaa vaikutusvaltaisten lestadiolaissukujen ohjauksessa? Onko SDP ammattiliittojen käskyläinen? Tekoja tulkitsemalla pyritään luomaan käsitys todellisista taustavaikuttimista niin yksittäisten toimijoiden kuin kokonaisten puolueidenkin tasolla.

Teuvo Hakkaraisen kanssa tätä ongelmaa ei ole. Hän ei esitä mitään, vaan tuo rehellisesti tavoitteensa julki. Vaikka Hakkaraisen puheita pitäisikin vastenmielisinä, hän sentään on rehellinen.

Myöskään perussuomalaiset puolueena ei jätä mitään arvailujen varaan. Puolueessa ei nähdä mitään ongelmaa siinä, että sen edustajat huutavat ihmisvihaansa avoimesti. Kiertoilmauksia ei enää tarvita. Äänestäjien ei tarvitse arvata, mikä puolueen agenda on. Hallitustaipaleen päätökset ovat tehneet selväksi, että varsinkaan pienen ihmisen asialla ei olla.

Hakkarainen paljasti Sipilän ja Orpon

Jos Hakkaraisen ja hänen hengenheimolaistensa höpinöiden saama jatkuva tuki kertoo paljon perussuomalaisista, kertoo se myös paljon heidän kumppaneistaan.

Hallituspuolueen rivikansanedustajankin sanoilla on korostonut painoarvo. Hän ei puhu pelkästään omasta tai puolueensa puolesta, vaan edustaa samalla koko hallitusrintamaa. Mikään puolue ei katso riveissään henkilöä, joka toimii sen arvoja vastaan. Jos huutelijan puolueen johto ei ota melskaamiseen mitään kantaa edes kysyttäessä, kertoo se puolueen suhtautumisen asiaan. Kun muut hallituspuolueet jatkavat hymyssä suin veljeilyä tämän puolueen kanssa, paljastaa se näiden muidenkin puolueiden arvot.

Ja sen perussuomalaiset ovat nähneet. Keskusta ja kokoomus ovat täysin palkein Teuvo Hakkaraisen puheiden takana. Persuilla ei ole mitään syytä suitsia suorapuheisempien edustajiena kannaottoja. Jotkut yksittäiset keskusta- ja  kokoomusedustajat ovat esittäneet vastalauseitaan, mutta puolueina keskustalle ja kokoomukselle ihmisvihan lietsominen on aivan hyväksyttävä asia ja sopiva hinta sille, että ne saavat tavoitella omia päämääriään.

Perussuomalaisten osalta suhtautuminen Hakkaraisen ja joidenkin mitättömämpien persutekijöiden toimintaan ei ole ollut yllätys. Muuta tuskin saattoi odottaa. Puolueen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini ei ehkä ole heidän kanssaan samaa mieltä, mutta hän on sielunsa myynyt. Nähtävästi hänen arvonsa ja vakaumuksensa sen sallivat.

Yllättävämpää on keskustan puheenjohtajan pääministeri Juha Sipilän ja kokoomuksen puheenjohtajan valtiovarainministeri Petteri Orpon hiljaisuus. Heillä on ollut nyt runsaasti aikaa reagoida hallituskumppanin valintoihin. Loma-aikaankin olisi sen verran joutilasta aikaa löytynyt, että sanasen olisi voinut sanoa, jos olisi halunnut. He ovat valinneet hyväksyvän hiljaisuuden. Uudestaan ja uudestaan: tämä ole edes lainkaan ensimmäinen kerta.

Teuvo Hakkaraisen huuto ei kertonut niinkään mitään uutta Hakkaraisesta. Eikä se kertonut mitään uutta perussuomalaisista tai Timo Soinista. Kaikki käy, kuten tähänkin saakka.

Mutta se kertoi hyvin paljon Juha Sipilästä ja Petteri Orposta. Hakkaraisen öyhötys paljasti heidät.

Hakkaraisen huuto oli hyvä juttu. Hän oli rehellinen. Perussuomalaiset puolueena on rehellinen antamalla jatkuvan tukensa möykälle. Sipilä ja Orpo sen sijaan eivät ole olleet rehellisiä puhuessaan aiemmin kauniita. Viimeistään nyt keskustan ja kokoomuksenkin äänestäjät kuitenkin tietävät, mitä tilaavat ja saavat.

Sipilän ja Orpon soisi ottavan Hakkaraisesta mallia ja kertovan arvonsa avoimesti julki. Vaikka sitten käsi ojossa, jos asia sitä vaatii.

Kuva: Bundesarchiv, Bild 121-0269 / CC-BY-SA 3.0.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Lue myös:

Hakkarainen vaatii muslimien massakarkotuksia Suomesta (15.7.2016)

Aiheesta internetissä:

YouTube: Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) – ”Maahanmuutto ja rosvot kuriin!!!” (2011)

MTV: Teuvo Hakkaraisen kootut mediaskandaalit (25.10.2011)

Iltasanomat:  Timo Soini Tynkkys-kohusta: ”Meillä on tehty puolueessa työnjako…” (27.7.2016)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Totta tosiaan, Suomen tasavallan valtionjohto pääministeriä myöten hyväksyy täten avoimen rasismin kansanedustajiltaan tässä maassa. Suomi – länsimainen sivistysvaltio kertoo Wikipedia. Keskiaikainen takapajula ja henkinen rämeikkö tama maa on.

Mitä tulee tiettyjen persuedustajien horinoihin ja jorinoihin – täysin pöyristyttävää, oksettavaa ja vastenmielistä kauniisti sanottuna.

Lopuksi vielä aforismi Hakkaraisen tyyliin: Kaikki herra Hakkaraisen ajatukset eivät ole katkolla, mutta jokaisessa
rasistisessa ajatuskatkossa on herra Hakkaraista.

Myöskin edustaja Meren ulina sananvapaudesta legitiiminä rasistiselle ihmisvihalle on täysin käsittämätöntä puhetta varatuomarilta. Suomen vertaaminen Pohjois-Koreaan mielipiteen ilmaisemisen vapaudessa on täysin absurdia! Tässä maassa saa sanoa vaikka mitä ja vaikka miten ”korkealta pallilta” tarvitsematta edes selittää, mitä yrittää sanoa. Laissa on pykälät selvästi myös rasismin osalta, ja on sanoin kuvaamattoman uskomatonta että oikeustieteen ”asiantuntija” on niin epäpätevä ettei pysty argumentoimaan millään järjellisellä tavalla. Soisi melkein tämänkin saavan kansainvälistä huomiota. Pääsisi edustaja sönkkäämään aivopierujaan todella isolle kansainväliselle yleisölle, heh. Saattaisi kuitenkin tulla lain kirjaa ikävä nimenomaan sananvapauden osalta siinäkin rytäkässä.

Vastaa käyttäjälle meri Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X