(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Timo Soini kesäkuussa 2015. Kuva: rajaus ja muokkaus alkuperäisestä. Alkuperäinen kuva: OSCE Parliamentary Assembly. CC BY-SA 2.0.Isänmaallisuus ja kansallismielisyys taipuvat moneksi, kun oikein väännetään.

Natsi otti vauhtia ja potkaisi miestä, joka oli kehdannut olla eri mieltä kansallissosialismin auvoisuudesta. Uhri kuoli myöhemmin. Kyse ei ollut hetken mielijohteesta, vaan siinä noudatettiin johdonmukaisesti jo vuosia sitten sementoitua ohjeistusta, jonka tarkoituksena on pelotella arvostelijat hiljaisiksi.

Yksiselitteisen tuomittavaa. Tai niinhän sitä luulisi.

Perussuomalaiset latasivat eilen kiihtyvällä tahdilla täysiä laidallisia tavaraa, jolla pyrittiin mitätöimään natsiliikkeen poliittisen tilaisuuden yhteydessä tapahtunut väkivalta.

Puolueen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini näytti valkopesukampanjaan askelmerkit toissapäivänä pistämällä turvapaikanhakijat ja natsit rinnakkain ja että-sanaksi muotoillun yhtä kuin -merkin väliin. Sen jälkeen Halla-ahot, Tynkkyset, Turkkilat ja lukuisat vähäpätöisemmät persut vyöryttivät jutun ja päivityksen ja kommentin toisensa perään. Niissä väännettiin ja käännettiin ja pyrittiin osoittamaan, kuinka kaikki muu on ihan hirveän vaarallista, erityisesti ulkomaalaiset ja vihervasemmistolaiset – mutta se nyt on vain sellaista ihan harmitonta hommaa, jos natsi vähän tappaa. Tai ainakin sellaista tapahtuu Helsingin rautatieasemalla niin paljon, ettei siitä numeroa sovi tehdä, kuten Halla-aho asiasta viestitti.

Eduskunnan budjettikeskustelun yhteydessä kaikki puolueet tuomitsivat poliittisen väkivallan. Paitsi perussuomalaiset. Selväksi on käynyt, että perussuomalaisten mielestä ulkomailta johdettu väkivaltainen natsijärjestö ei ole niin minkäänlainen uhka. Ei, vaikka se tappaisi. Ei, vaikka se tappaisi kantasuomalaisia.

Sitä sopii pohtia, miksi perussuomalaisilla on niin suuri tarve vähätellä natsien poliittista väkivaltaa. Perussuomalaiset esiintyvät mielellään isänmaallisina ja kansallismielisinä. Samaa sanoo Suomen Vastarintaliike ajaessaan isänmaan lakkauttamista ja korvaamista monikansallisella valtiolla. Tähtäimessä on eräänlainen pohjoinen kalifaatti, jolle voi hakea vertailukohtaa tämän päivän maailmassa lähinnä Isis-terroristien alueilta.

Niin paljon isänmaallisuuden ja kansallismielisyyden määritelmät taipuvat natsien käytössä. Aika taipuisilta ne vaikuttavat persujenkin kourissa.

Jokunen perussuomalainen vaikuttaja, yksittäistapaus, kuten kansanedustaja Juho Eerola ja oikeus- ja työministeri Jari Lindström, on ottanut puolueen yleisestä linjasta poikkeavia kantoja. Jotkut ovat uskaltaneet suoraan, vähättelemättä ja yhteensopimattomia rinnastuksia käyttämättä tuomita tapahtunut ja natsit. Nähtäväksi jää, joutuuko sellaisista irtiotoista harjattavaksi. Soinin uhmaaminen näyttää nimittäin persuissa olevan ainoa synti, josta jotakin seurauksia voi koitua.

Minään yllätyksenä perussuomalaisten kampanjointia ei voi kuitenkaan pitää. Se on johdonmukainen jatkumo jo vuosia jatkuneeseen ja yhä avoimemmin harjoitettavaan politiikkaan.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) puhui televisiossa kauniisti ympäripyöreitä. Hänen mielestään kansanedustajilla ei saisi olla yhteyksiä äärijärjestöihin. Ja niin pois päin.

Tänään Juha Sipilä on taas töissä ja jatkaa entiseen malliin. Ehkä hän tapaa Timo Soinin ja ehkä he yhdessä naureskelevat jollekin sutkautukselle. Ehkä eivät tapaa, koska eipä mitään keskusteltavaa ole. Linjat on sovittu valmiiksi, ja perussuomalaisten tulkinta niistä on ainakin tähän saakka sopinut pääministerille paremmin kuin mainiosti.

Ja se siitä.

Sipilä ei herännyt, kun kieli koveni. Hän ei toiminut, kun polttopulloja lenteli. Nehän koskivat vain niitä ulkomaalaisia. Eikä Sipilä rupea millekään, kun nyt on ruvettu tappamaan aatteen nimissä suomalaisia.

Kun seuraava kuolee, pääministeri menee ehkä jälleen telkkariin. Ja se siitä.

Tässä asiassa olisin mielelläni väärässä.

* * *

Lauantaina Helsingissä järjestetään mielenilmaus, jossa herätellään sanomaan suomalaisia arvoja vastaan kampanjoivalle liikehdinnälle ei. Tapahtumakuvauksessa sanotaan:

”Suomeen on viime vuosina rakentunut hiljaisuuden kulttuuri, jonka varjossa rasismi ja väkivaltainen äärioikeisto ovat saaneet kasvaa rauhassa. Yksi rohkea päätti kuitenkin rikkoa hiljaisuuden ja maksoi siitä hengellään.

Kutsumme nyt kaikkia yhdessä rikkomaan hiljaisuuden ja näyttämään, ettei fasismille ja rasismille ole tässä yhteiskunnassa sijaa.”

Minä en tilaisuuteen valitettavasti pysty osallistumaan. Mene sinä, ja ole minunkin puolestani olematta hiljaa. Ei olisi haitaksi, jos pääministeri Sipilä ja ulkoministeri Soinikin osallistuisivat. Pahoin pelkään, että heilläkin on juuri silloin jotakin muuta tärkeää. Siitäkin olisin enemmän kuin mielelläni väärässä.

Timo Soinin kuva: rajaus ja muokkaus alkuperäisestä. Alkuperäinen kuva: OSCE Parliamentary Assembly. CC BY-SA 2.0.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

Aiheesta internetissä:

Helsingin Sanomat: Poliisi: Pahoinpitelijän epäillään potkaisseen uhria rintaan – epäillyllä aiempia väkivaltarikostuomioita (19.9.2016)

Timo Soini: Väkivalta on väärin (19.9.2016)

Iltalehti: Halla-aho Asema-aukion tapauksesta Ylelle: ”Tätä käytetään hyvin kyynisesti hyväksi” (20.9.2016)

Sebastian Tynkkysen Twitter-viesti (19.9.2016)

Matias Turkkila: Surkimusten syyskuu (20.9.2016)

Kansan Uutiset: Eduskuntapuolueet tuomitsivat poliittisen väkivallan – paitsi yksi (20.9.2016)

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X