(Päivitetty: )
Teksti:
Jussi Korhonen

Oulussa politiikka kytkeytyy kailkkeen-

Oulussa mielenilmaus ilman alkuperäisten Peli poikki -järjestäjien hyväksyntää.

Perussuomalaiset järjestivät viime viikonloppuna Helsingissä iljettävän näytöksen. Puolueen nuorisojärjestö laittautui puheenjohtajansa Sebastian Tynkkysen johdolla tekemään omaa poliittista kampanjaansa Peli poikki -mielenilmaukseen, jossa vastustettiin poliittista väkivaltaa, rasismia ja fasismia.

Tilaisuuden teemana oli rikkoa hiljaisuus, joka on mahdollistanut väkivaltaisen ääriliikehdinnän lisääntymisen. Mielenilmaus keräsi eri arvioiden mukaan 15000-20000 osallistujaa, ja siitä uutisoitiin laajasti myös kansainvälisesti. Osallistuneiden joukossa oli ministereitä ja lukuisia muita merkittäviä poliitikkoja. Kaikki sanoivat painokkaan vastalauseensa poliittiselle väkivallalle.

Mielenilmaisu järjestettiin sen jälkeen, kun uusnatsien Suomen Vastarintaliike -järjestön mielenilmauksessa hyökättiin tilaisuutta vastustaneen henkilön kimppuun. Miestä potkaistiin sillä seurauksella, että hän kaatui ja löi päänsä. Mies kuoli myöhemmin, minkä epäillään johtuneen pahoinpitelystä.

Vainajan omaiset esittivät pyynnön, että politiikkaa ei sotkettaisi mielenilmaukseen. Tapahtumassa puhuneen presidentti Tarja Halosen tulkittiin olevan politiikan yläpuolella. Muuten lavalle nousseet eivät politiikkaa edustaneet, ja paikalla olleet poliitikot perussuomalaisia lukuun ottamatta pidättyivät kampanjoinnista.

Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen kertoi Facebook-sivullaan, että pyyntö osallistumisesta tapahtumaan oli tullut puolueelta. Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo kielsi kysyessäni, että hän olisi komentanut persunuoret asialle. Utelin asiasta sosiaalisessa mediassa perussuomalaisten työmieheltä Matti Putkoselta ja Sebastian Tynkkyseltä, mutta vastausta siihen ei tullut, että kenen käskystä perussuomalaiset nuoret epäkunnioitustaan osoittivat.

Joka tapauksessa kampanjointi oli vastoin vainajan omaisten toivetta ja näin ollen hyvin kuvottavaa.

Ja se siitä, normaali persujen mahalasku. Ei. Ei se siitä.

Viikko tästä eteenpäin, tänään, Oulussa järjestetään Peli poikki -nimellä markkinoitu mielenilmaus. Se on kyllästetty poliittisilla toimijoilla.

Eivätkä asialla ole tällä kertaa perussuomalaiset. Tilaisuuden järjestäjiin ja puhujiin lukeutuu vihreitä ja kommunistisia henkilöitä, jotka ovat aktiivisesti mukana poliittisessa toiminnassa.

Minä vastustan jyrkästi rasismia, fasismia ja poliittista väkivaltaa. Sitä minä en kuitenkaan hyväksy, että kuolleen henkilön omaisten nimenomaista toivetta epäkunnioitetaan ja sinänsä kunnioitettava tilaisuus politisoidaan. En, vaikka sitä mikä poliittinen liike tekisi.

Oulun mielenilmauksen järjestäjät eivät ole olleet missään yhteydessä Helsingin suurmielenilmauksen järjestäjiin. Helsingistä on Oulun tapahtuman poliittisen luonteen vuoksi esitetty toivomus, että Oulussa Peli poikki -nimeä ei käytettäisi. Oulun mielenilmaisun järjestäjät eivät tähän suostu, vaan he vetosivat muun muassa siihen, että nimeä ei ole rekisteröity. Näkemykset esitettiin Oulun tapahtuman Facebook-sivulla, joka oli ainoa kaista, jota pitkin Helsingistä saatiin Oulun järjestäjiin yhteys. Tämä keskustelu katosi myöhään perjantai-iltana salaperäisesti.

Perussuomalaiset Helsingissä, vihreät ja kommunistit Oulussa. Eikö sen vertaa voisi kunnioitusta yrittää löytää itsestään, että mitä ilmeisimminkin poliittisen väkivallan seurauksena kuolleen henkilön omaisten toivetta voisi kunnioittaa?

Eikö niitä irtopisteitä ole muuten riittävästi tarjolla?

Mainostin hyvässä uskossa itse Oulun mielenilmausta sosiaalisessa mediassa. Nuo mainokset olen nyt poistanut. Minun arvoni eivät siihen veny, että poliitikot tahraavat hyvää tarkoittavan asian epäkunnioittamalla vainajan omaisten toivetta.

Menköön mielenosoitukseen, kuka tahtoo. Minua sieltä(kään) on yhdenkään wanna-be-paparazzin turha yrittää bongata.

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa klikkaamalla tässä.

Jaa tämä kirjoitus Twitterissä klikkaamalla tässä.

*************

Isän pikajuna Facebookissa | Näin seuraat blogia Facebookissa

Bloggaaja Twitterissä | Isän pikajuna Instagramissa

X